Bravidalla on laaja kokemus asuinrakentamisen talotekniikasta

Report this content

Bravida auttaa asuinalueita kehittymään. Meillä on laaja kokemus useiden asuinrakennusten ja niiden lisätilojen, kuten pysäköintihallien tai liikehuoneistojen taloteknisistä ratkaisuista. Olemme vastanneet monipuolisesti eri tekniikkalajeista esimerkiksi Jyväskylän Kankaalla sekä Helsingin alueella Kampissa, Taka-Töölössä, Pasilan Postipuistossa, Keski-Pasilassa ja Mellunkylässä.

Bravida on ollut rakentamassa sekä uutta että vanhaa. Monipuolinen kokemus erilaisista kiinteistöistä auttaa varmistamaan oikeat talotekniset ratkaisut kiinteistön ja sen tulevien asukkaiden tarpeisiin. Olemme olleet monissa asuntorakentamisenhankkeissa mukana luotettavana talotekniikkakumppanina. Esimerkiksi Jyväskylän Kankaalla Bravida oli mukana peräti neljän kerrostalon rakennusurakoissa yhdessä YIT:n kanssa. Viimeisimpään, As Oy Jyväskylän Wäinöntaloon Bravida teki LVI-, sähkö-, sekä automaatiotyöt.

Samaan tapaan Bravida on tehnyt asuinrakentamisen puolella yhteistyötä jo pidempään myös Skanskan kanssa. Olemme esimerkiksi tehneet sopimuksen Skanskan kanssa tänä vuonna alkaneesta Pasilassa sijaitsevasta Haso Postitornin ja As Oy Postipaketin ilmanvaihtourakasta. ”Kohteille tavoitellaan Rakennustiedon neljän tähden ympäristöluokitusta, joten luonnollisesti haluamme tukea tavoitteen saavuttamista toimittamalla kohteisiin mahdollisimman energiatehokkaan ilmavaihtoratkaisun”, kertoo Bravidan IV Asunnot-yksikön yksikönjohtaja Markus Nyman.  

Myös suuret uudisrakennushankkeet ovat Bravidalle tuttuja. Teemme esimerkiksi sprinkleri- ja ilmavaihtourakan Keski-Pasilaan rakennettavaan Hoasin Huippu-kortteliin. Valmistuessaan Huippu tarjoaa kodin lähes 400 opiskelijalle ja on kooltaan 16 000 kerrosneliömetriä ollen näin Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö sr:n kautta aikojen suurin rakennushanke.

Kokemusta myös vaativista historiallisista kohteista

Historialliset ja vanhat asuinrakennuskohteet vaativat omaa asiantuntijuuttaan. Vanhoissa arvokohteissa usein huoneiden kunto ja ikä saattaa vaihdella ja huoneistot saattavat poiketa toisistaan. Samalla urakoissa on tärkeä kunnioittaa kohteen historiaa. Bravida toteutti esimerkiksi linjasaneerauksen arvokkaaseen Taka-Töölössä sijaitsevaan 20-luvun kerrostaloon vuosina 2021–2023. Saneerauksessa oli huomioitava useita satavuotiaan talon iän mukanaan tuomia erityispiirteitä: esimerkiksi eri asuntojen kylpyhuoneiden ja wc-tilojen ikä ja kunto vaihtelivat laajasti. Osissa kylpyhuoneita putket olivat kiperästi saneerauksen tarpeessa, sillä ne oli uusittu viimeksi vuonna 1966 tehdyssä linjasaneerauksessa. 

Samaan tapaan varmistimme onnistuneen linjasaneerauksen Asunto Oy Eerikinkatu 48:ssa, joka on alun perin valmistunut 1928. Helsingin keskustan ja sen lähiympäristön kohteissa on lisäksi tyypillisesti yksi tai useampi liiketila alakerrassa, jotka on otettava urakoissa huomioon. Esimerkiksi Eerikinkadun kohteessa oli kahdeksan liiketilaa, jotka pyrittiin pitämään avoinna mahdollisimman pienin häiriöin. ”Siellä on ravintola, kahvila ja erilaisia muita yrittäjiä, kuten fysioterapeutteja ja lakitoimisto. Selvittelemme vielä lisää, miten urakka vaikuttaisi mahdollisimman vähän heidän toimintaansa”, hankkeessa Bravidan puolelta projektipäällikkönä ja vastaavana mestarina työskentelevä Lasse Ketonen kertoi. Arvioitu linjasaneerauksen valmistumisaika on elokuussa 2024.   

Kiinnostuitko Bravidasta asuinrakennusten talotekniikan toteuttajana?

Löydä lähin toimistosi >>

Tilaa

Multimedia

Multimedia