Konesaleja jäähdytetään liikaa
Suomalaisia IT-konesaleja vaivaa yhteinen ongelma: niitä jäähdytetään liikaa. Lopputuloksena ovat korkeat sähkölaskut, joita kuitenkaan harva kiinteistönomistaja osaa, tai viitsii, kyseenalaistaa.
Suunnittelualaa riivaa laiskuus, tottumus vuosi vuodelta samanlaisena pysyneeseen tapaan työskennellä. Vaikka viimeistään nyt, kun energianhinta on tasaisesti kasvanut, olisi aika tehdä muutama helppo laskuharjoitus.
Ongelma piilee konesalin jäähdytykseen käytettävän veden lämpötilassa. Tavallisesti datasaliin tulevan veden lämpötila on 7−9 astetta. Jos tätä nostettaisiin viidellä asteella, voisi veden jäähdyttämiseen tarvittavan energian määrää vähentää huomattavasti. Ja tämä kaikki olisi suoraa säästöä sähkölaskuun, mikä jo sadankin neliön konesalissa on merkittävä.
Antamassani esimerkissä konesalin lämpötila olisi korotetun jäähdytysveden lämpötilan vuoksi totuttua hieman korkeampi, 25−27 astetta. Niin ikään salin jäähdytykseen käytetyn veden paluulämpötila olisi tavanomaista korkeampi, siinä 25−30 astetta.
Tämä salissa valmiiksi lämmitetty vesi olisi sekin mitä parhainta raaka-ainetta vaikkapa kaukolämpöjärjestelmään tai esimerkiksi johonkin toiseen kohteeseen samassa kiinteistössä.
Tänä päivänä datakeskuksesta palautuva jäähdytysvesi – olkoonkin että sen lämpötila on tavallisesti edellä olevaa esimerkkilaskelmaa useaa astetta matalampi – johdetaan usein pois käyttämättömänä.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Työn tilaajan – rakennusliikkeen, loppukäyttäjän eli yrityksen tai kunnan – tulisi osata vaatia enemmän: parempaa dokumentaatiota, perusteluja ja energiatehokkuuslaskelmia. Vasta tämän jälkeen uudesta totutusta tulee maan tapa.
Sami Salmela
tuotepäällikkö, IT-ratkaisut
Rittal Oy
Avainsanat: