Paperinkeräys tukee SATOn ympäristöohjelmaa
SATO Oyj on Suomen johtavia asuntosijoitusyhtiöitä. Sen vahvana kestävän kehityksen ja ympäristövastuun ohjenuorana on vuosittain päivitettävä ympäristöohjelma. Konkreettisena osana ohjelmaansa SATO on solminut yhteistyösopimuksen Paperinkeräys Oy:n kanssa.
”Viime vuonna keräsimme SATOn kohteissa paperia 76 kg/asukas. Toimitamme keräysastiat ja järjestämme paperin kuljetuksen. Koska ensisijaisena keräysvälineenä ovat maahan upotettavat suuret Molok-säiliöt, on tyhjennysväli väljä”, Matti Sadinkangas Paperinkeräyksestä kertoo.
Paperinkeräyksen mukaan paloturvalliset syväkeräyssäiliöt ovatkin kiinteistöjen ja lähiympäristönkin kannalta paras vaihtoehto.
”Väljä keräysväli tarkoittaa yhtä kuin parempi pihaturvallisuus sekä vähemmän melua tai pakokaasupäästöjä”, SATOn yksikönjohtaja Juha-Pekka Järvenpää sanoo.
Paperinkeräys järjestää keräyspaperin keräämisen ja kuljettamisen kiinteistön koosta ja sijainnista riippumatta. Itse lajittelu on tietenkin asukkaiden vastuulla. Keräyskuidusta valmistetaan uusiopaperia.
Hyötyjä asukkaille
Paperin keräämisen tehostaminen näkyy suoraan asukkaiden lompakoissa.
”Keräyspaperin tehokas lajittelu pienentää asukkaiden jätemaksuja, sillä mitä vähemmän keräyspaperia päätyy sekajätteen sekaan, sen huokeammin jätemaksuista selviää.
Yhteistyö poiki myös projektin, jossa esimerkiksi viime vuonna SATO toimitti 120 kierrätyskonttia eri kohteisiin. Asukkaat saivat tuoda sinne kierrätettäväksi kelpaavaa materiaalia määräajan puitteissa.
”Keräsimme yhteensä 56 tonnia kierrätettävää ainesta. Jatkamme ja laajennamme tätä toimintaa edelleen”, Järvenpää sanoo.
Lisätietoja:
myyntipäällikkö Matti Sadinkangas, Paperinkeräys Oy, puh. 040 063 3561
yksikönjohtaja Juha-Pekka Järvenpää, SATO Oyj, puh. 040 513 8484
Tänä vuonna 70 vuotta täyttävä Paperinkeräys-konserni tarjoaa yrityksille ja yhteisöille kattavat ja luotettavat kierrätys- ja ympäristönhuoltopalvelut sekä tuotteet kaikkialla Suomessa. Metsäteollisuuden omistama ja vuonna 1943 perustama Paperinkeräys Oy huolehtii myös keräyspaperin tuottajavastuusta koko maassa.
Konsernin yritykset ostavat, käsittelevät ja myyvät käytettyjä materiaaleja ja tuotteita raaka-aineeksi, energiaksi ja uudelleen käytettäväksi. Materiaali käsitellään 21 tuotantoyksikössä ja myydään muun muassa metsäteollisuudelle. Tuotteet ovat esimerkiksi käytettyjä kuormalavoja sekä bio- ja kierrätyspolttoaineita.
Ainesta uuteen − jo 70 vuotta.
www.paperinkerays.fi
SATO Oyj on yksi Suomen johtavista asuntosijoitusyhtiöistä. SATOn omistuksessa on yhteensä noin 23 500 vuokrattavaa asuntoa Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa ja Pietarissa. SATOn sijoitusomaisuuden käypä arvo on noin 1,4 miljardia euroa. Asuntokantaa kehitetään aktiivisesti vastaamaan muuttuvia asiakastarpeita ylläpito- ja korjaustoimin sekä investointi- ja realisointitoiminnalla. Viiden viimeisen vuoden aikana investointien määrä on ollut keskimäärin 100 miljoonaa euroa ja realisointien määrä noin 34 miljoonaa euroa vuodessa. SATO myös rakennuttaa uusia asuntoja konsernin sijoitusasunnoiksi ja myytäväksi. Yhtiön suurimmat omistajat ovat suomalaisia työeläke- ja vakuutusyhtiöitä. SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli 232,4 miljoonaa euroa, liikevoitto 70,3 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 27,4 miljoonaa euroa.
www.sato.fi
Avainsanat: