Proact toimittaa levyjärjestelmän Oulun yliopistolle

Report this content

Euroopan suurin, riippumaton tallennusintegraattori ja pilvi-infran toteuttaja Proact Finland toimittaa Oulun yliopistolle uuden levyjärjestelmän. Uuteen konesaliin sijoitettavan ratkaisun tehtävänä on tallentaa muun muassa 20 000 käyttäjän kotihakemistot.

”Keskitetyt tallennusjärjestelmät lukeutuvat suuren käyttäjämäärän vuoksi yliopistomme kriittisimpiin tietojärjestelmiin”, Oulun yliopiston tietotekniikkapäällikkö Veikko Suorsa kertoo.

Proact toimittaa Oulun yliopistolle EMC:n VNX 5700 -levyjärjestelmän. Ratkaisu sopii ominaisuuksiensa puolesta hyvin täydentämään Oulun yliopiston aiempaa tallennusjärjestelmää. VNX:n avulla nykyistä tallennusjärjestelmää pystytään laajentamaan ja kahdentamaan vaivatta.

Proact ja Oulun yliopisto ovat tehneet pitkään yhteistyötä.

”Yliopiston omat tietohallinnon henkilöt osaavat paljon. Kaikkea erityisosaamista ei kuitenkaan kannata hankkia itselle, etenkin kun erityisosaamista tarvitaan erittäin harvoin. Asiantuntijamme toimivat tiiviissä yhteistyössä koko projektin ajan ja vielä sen jälkeenkin”, Proactin myyntipäällikkö Kimmo Nurmivuori toteaa.

Oulun yliopiston seuraavien vuosien tavoitteena on datan pitkäaikaistallennuksen ja arkistoinnin ratkaiseminen.

Lisätietoja:

myyntipäällikkö Kimmo Nurmivuori, Proact Finland Oy, puh.0400 521 112, kimmo.nurmivuori@proact.fi

Proact IT Group AB on isojen tallennuskeskeisten ratkaisujen kokonaistoimittaja. Euroopan suurimpana riippumattomana tallennusintegraattorina edustamme alan johtavia valmistajia. Toimitamme kokonaispalveluja kriittisen tiedon tallennustarpeisiin. Palveluun sisältyy laite- ja ohjelmistotoimitusten lisäksi asennus-, käyttöönotto-, integrointi-, koulutus- ja operointipalvelut. Suomen tytäryhtiöllä Proact Finlandilla työskentelee 60 henkilöä.

Proact IT Group AB -konsernin osake noteerataan NASDAQ OMX:n pohjoismaisessa pörssissä. Konsernin palveluksessa on 625 työntekijää ja se toimii Pohjoismaiden lisäksi Baltiassa, Tšekeissä, Slovakiassa, Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa ja Iso-Britanniassa.

www.proact.fi ja www.proact.eu

Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä monitieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen keinoin.

Vuonna 1958 perustettu, 16 000 opiskelijan ja 3000 työntekijän muodostama tutkimus- ja koulutusyhteisö on Suomen monitieteisimpiä ja suurimpia yliopistoja. Oulun yliopiston kuusi tiedekuntaa laitoksineen ja monet erikoistuneet tutkimusyksiköt luovat perustan monitieteiselle tutkimukselle, uusille innovaatioille sekä uusien osaajien kouluttamiselle työelämän vaativiin tehtäviin.

http://www.oulu.fi/yliopisto/

Avainsanat: