Proactin osavuosikatsaus: yrityskaupat alkaneet tuottaa tulosta

Report this content

Euroopan suurin tallennukseen ja arkistointiin keskittynyt yritys Proact on julkaissut kolmannen vuosineljänneksen tuloksensa. Heinä−syyskuussa konsernin liikevaihto laski 7 % viime vuoden vastaavasta neljänneksestä ja asettui 56,5 (61,1) miljoonaan euroon. Tulos ennen veroja pysyi kutakuinkin samana; 1,8 miljoonaa euroa.

Vuoden alusta katsottuna liikevaihto kasvoi 12 % ja raportoitu luku oli 199,5 (177,8) miljoonaa euroa. Tulos ennen veroja oli yhteensä 5,1 (3,4) miljoonaa euroa.

”Toteutetut yrityskaupat ovat alkaneet tuottaa suunniteltua tulosta. Myös palvelumyynti on kehittynyt myönteisesti. Olemme investoineet merkittävästi pilvi-infrateknologiaan. Tarjoamme näitä MCS-palveluita (Proact Managed Cloud Services) nyt kaikilla markkina-alueillamme”, Proact IT Groupin konsernijohtaja Olof Sand kertoo.

Sandin mukaan pilvi-investoinnit ovat tuoneet konserniin tuottoja noin 1,7 miljoonaa euroa kuluvan vuoden aikana. Tehtyjen investointien kerrannaisvaikutus näkyy jatkossa entistä enemmän.

”Gartnerin mukaan digitaalisen informaation määrä kasvaa edelleen yli 50 % vuodessa. Tämä vaatii konesaleilta entistä monimuotoisempaa ja vaativampaa rakennetta. Tämän vuoksi liiketoimintamme on vakaalla pohjalla.”

Proact toimii nyt 13 maassa ja lukeutuu Euroopan suurimmaksi tallennukseen ja arkistointiin puhtaasti keskittyväksi yritykseksi. Strategisena tavoitteena on toimia kaikissa merkittävissä Euroopan maissa.

Vuoden 2012 alusta Proact ei enää ole raportoinut maakohtaisia lukuja. Liiketoiminta jaetaan länteen, pohjoiseen, etelään ja itään. Suomi kuuluu pohjoiseen alueeseen.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Mika Nyholm, Proact, puh. 040 180 3882, mika.nyholm@proact.fi

konsernijohtaja Olof Sand, Proact IT Group, puh. +46 8 410 666 82, olof.sand@proact.se

www.proact.fi ja www.proact.se 

Proact Finland Oy on isojen tallennuskeskeisten ratkaisujen luotettava kokonaistoimittaja. Euroopan suurimpana riippumattomana tallennusintegraattorina edustamme alan johtavia valmistajia.

Toimitamme kokonaispalveluja kriittisen tiedon tallennustarpeisiin. Palveluun sisältyy laite- ja ohjelmistotoimitusten lisäksi asennus-, käyttöönotto-, integrointi-, koulutus- ja operointipalvelut.

Olemme osa eurooppalaista Proact IT Group AB -konsernia, jonka osake noteerataan NASDAQ OMX:n Pohjoismaisessa pörssissä. Proact-konsernin palveluksessa on 625 työntekijää ja se toimii Pohjoismaiden lisäksi Baltiassa, Tšekeissä, Slovakiassa, Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa ja Iso-Britanniassa.

Avainsanat: