Proactin osavuositulos: liikevaihto laski, tulos vahvistui
Euroopan suurin tallennukseen ja arkistointiin keskittynyt yritys Proact on julkaissut toisen vuosineljänneksen tuloksensa. Huhti−kesäkuun välisenä raportointiaikana konsernin liikevaihto laski 3 % viime vuoden vastaavasta neljänneksestä ja oli 70,7 (73,2) miljoonaa euroa.
Tulos ennen veroja sen sijaan nousi 1,4 (1,2) miljoonaan euroon.
Kun tarkistellaan ensimmäistä kuutta kuukautta, nousi liikevaihto kuitenkin 23 % eli 147,9 (120,7) miljoonaan euroon. Myös tulos ennen veroja nousi ja asettui 3,3 (1,6) miljoonaan euroon.
”Raportointikautta sävytti Euroopan talouden epävarmuus, joka pitkitti sekä nykyisten että potentiaalisten asiakkaiden päätöksentekoa”, konsernijohtaja Olof Sand luonnehtii.
”Proact-konserni on myös tehnyt merkittäviä investointeja pilvipalvelu-infran kehittämiseksi. Jatkossa saamme näiden keskitettyjen investointien hyödyt myös Suomeen, ja pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin” kertoo Proact Finland Oy:n toimitusjohtaja Mika Nyholm.
Proact toimii nyt 13 maassa ja lukeutuu Euroopan suurimmaksi tallennukseen ja arkistointiin puhtaasti keskittyväksi yritykseksi. Strategisena tavoitteena on toimia kaikissa merkittävissä Euroopan maissa.
Vuoden 2012 alusta Proact ei enää ole raportoinut maakohtaisia lukuja. Liiketoiminta jaetaan länteen, pohjoiseen, etelään ja itään. Suomi kuuluu pohjoiseen alueeseen.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Mika Nyholm, Proact, puh. 040 180 3882, mika.nyholm@proact.fi
konsernijohtaja Olof Sand, Proact IT Group, puh. +46 8 410 666 82, olof.sand@proact.se
www.proact.fi ja www.proact.se
Proact Finland Oy on isojen tallennuskeskeisten ratkaisujen luotettava kokonaistoimittaja. Euroopan suurimpana riippumattomana tallennusintegraattorina edustamme alan johtavia valmistajia.
Toimitamme kokonaispalveluja kriittisen tiedon tallennustarpeisiin. Palveluun sisältyy laite- ja ohjelmistotoimitusten lisäksi asennus-, käyttöönotto-, integrointi-, koulutus- ja operointipalvelut.
Olemme osa eurooppalaista Proact IT Group AB -konsernia, jonka osake noteerataan NASDAQ OMX:n Pohjoismaisessa pörssissä. Proact-konsernin palveluksessa on 625 työntekijää ja se toimii Pohjoismaiden lisäksi Baltiassa, Tšekeissä, Slovakiassa, Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa ja Iso-Britanniassa.
Avainsanat: