Proactista vuoden 2012 jälleenmyyjä

Report this content

Euroopan suurin riippumaton tallennusintegraattori Proact on valittu vuoden 2012 jälleenmyyjäksi IT-alan laite- ja ohjelmistovalmistajien ja tukkurien keskuudessa toteutetussa kyselyssä. Proactia pidettiin muun muassa laatumielikuvaltaan ja asiantuntemukseltaan alan parhaana yrityksenä. Myös brändin vahvuus nousi kolmen parhaan joukkoon.

Lokakuussa toteutettuun kyselyyn osallistuivat liiketoiminta- ja myyntijohdossa työskentelevät henkilöt. Vastauksia tuli yhteensä 445 kaikkiaan 119 eri yrityksestä, organisaatiosta tai osastosta. Kyselyn suunnittelusta vastasivat Tivi, Mikro PC ja Mext Oy.

Tulosten mukaan Proact koettiin kumppaniksi, jolla on laadukkaimmat toimitukset, paras laatumielikuva ja asiakaspalvelu.
Yrityksen brändiin liitettiin sellaisia mielikuvia kuin hyvä historia ja maine, sekä ensiluokkainen asiantuntemus ja osaaminen. Vastaajat arvostivat myös Proactin tapaa jatkuvasti rakentaa ja kehittää yhteistyötä asiakkaan kanssa. Kiitosta tuli myös maltillisesta ja harkitusta laajentumisesta uusille markkinoille.

Proact toimii nyt 13 maassa ja lukeutuu Euroopan suurimmaksi tallennukseen ja arkistointiin puhtaasti keskittyväksi yritykseksi. Strategisena tavoitteena on toimia kaikissa merkittävissä Euroopan maissa.
 
”Tunnustus on meille tärkeä osoitus siitä määrätietoisesta työstä, jota olemme alusta alkaen tehneet. Vahva maine on seurausta henkilöstömme lujasta sitoutumisesta ja halusta kehittää pitkäjänteisesti osaamistamme asiakkaiden hyväksi. Luonnollisesti tämä kertoo myös korkealuokkaisista päämiehistä, tuotteista ja ratkaisuista”, Proactin toimitusjohtaja Mika Nyholm toteaa

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Mika Nyholm, Proact, puh. 040 180 3882, mika.nyholm@proact.fi

Proact Finland Oy on isojen tallennuskeskeisten ratkaisujen luotettava kokonaistoimittaja. Euroopan suurimpana riippumattomana tallennusintegraattorina edustamme alan johtavia valmistajia.

Toimitamme kokonaispalveluja kriittisen tiedon tallennustarpeisiin. Palveluun sisältyy laite- ja ohjelmistotoimitusten lisäksi asennus-, käyttöönotto-, integrointi-, koulutus- ja operointipalvelut.

Avainsanat:

Liitteet & linkit