Tuplatoimitusjohtajuus muuttaa johtamisen valta-asetelmaa

Report this content

Liikkeenjohdon konsultointiyritys Innotiimi Oy ottaa ensimmäistä kertaa Suomessa käyttöön jaetun toimitusjohtajuuden. Tehtävää hoidetaan jaetusti kahden henkilön voimin. Innotiimissä on jo vuosia toteutettu jaettua johtajuutta eri tehtävissä. Nyt se tehdään myös toimitusjohtajuudessa.

Yrityksen toimitusjohtajaparina on 1.1.2012 aloittanut Hannamari Koivuniemi, 38, ja Juha Kontiainen, 48. Molemmat on valittu toimitusjohtajaksi yrityksen sisältä, kuten toimitusjohtajasta takaisin konsultiksi väistyvä Perttu Salovaarakin, 41, ja myös viisi hänen Innotiimissä toimivaa edeltäjäänsä. Kuudes toimitusjohtajista, Adriaan Beckman, on valittu Innotiimin ulkopuolelta.

”Jaettu toimitusjohtajuus otetaan yrityksessä käyttöön, sillä haluamme varmistaa aidon yhdessä tekemisen ja tiimityöskentelyn yrityksen joka tasolla” Salovaara kertoo.

Parhaimmillaan jaettua aivokapasiteettia

”Jaetussa toimitusjohtajuudessa suurimpana hyötynä on yhdessä tekemisen ja jakamisen mahdollisuus, sen ajatuksen hyväksyminen, että yksi ihminen ei voi tietää kaikkea”, Kontiainen kertoo.

Joustava ratkaisu merkitsee sitä, että kollegan osaaminen on lähellä ja käytettävissä.

Innotiimissä on vahvaa johtamisen osaamista, mistä kertoo myös Perttu Salovaaran tuore väitöskirja. Salovaara suosittelee heikkoa johtajuutta sankarijohtajuuden sijaan. Heikossa johtajuudessa uskalletaan antaa alaisille tilaa toimia yhteiseksi hyväksi yrityksessä.

Toimitusjohtajaparin tavoitteena on jatkaa yrityksen strategian toteuttamista ja kasvattaa liiketoimintaa Suomessa ja kansainvälisesti. He uskovat, että malli tulee näkymään yrityksen tuloksessa ja hengessä positiivisesti: ”Kun valtaa ja vastuuta jaetaan, se johtaa parhaimmillaan koko organisaation motivaation parantumiseen ja vaikuttaa voimakkaasti työhyvinvoinnin lisääntymiseen”, kertoo Koivuniemi.

Lisätiedot :

Hannamari Koivuniemi, toimitusjohtaja, jaettu johtajuus, Innotiimi Oy, p. +46 70 218 2464, hannamari.koivuniemi@innotiimi.com

Juha Kontiainen, toimitusjohtaja, jaettu johtajuus, Innotiimi Oy, p. +358 400 346 607, juha.kontiainen@innotiimi.com

Perttu Salovaara (FT), organisaatiokonsultti, Innotiimi Oy, p. +358 40 718 7000, perttu.salovaara@innotiimi.com

Innotiimi Oy on Suomen kokenein muutoskyvyn varmistaja ja toisin tekemisen edelläkävijä. Ymmärrämme yhdessä menestymisen tavat. Lupaamme ohjata organisaatioita rohkeuden ja innostuksen ilmapiiriin, mikä on edellytys tuottavuudelle. Tärkeä liikkeellepanija asiakasorganisaatioissamme on esimies, jolle tavanomainen ei riitä. Autamme häntä ja koko organisaatiota kehittämään varmuutta onnistumiseen, yhdessä. Innotiimi koostuu 50 konsultista ja asiakkaita meillä on yli 50 maassa.