WSP:lle ja BusinessOululle puitesopimus biotaloushankkeiden kehittämisestä

Report this content

Suomen johtaviin rakennusalan suunnittelu- ja konsulttiyrityksiin lukeutuva WSP Finland Oy on solminut BusinessOulun kanssa puitesopimuksen. Tarkoituksena on yhdistää paikallisten biotalousyritysten osaaminen laajemmaksi verkostoksi, jonka avulla houkutellaan uusia T&K-investoijia Oulun alueelle.

Puitesopimus on jatkoa WSP:n itsenäisesti tekemälle esiselvitykselle, jossa se tutki paikallista osaamista biotaloudessa. Esiselvitykseen WSP haastatteli muutamaa kymmentä alan yritystä, mistä saadun tarjoomainformaation perusteella valittiin kolme kansainväliseen kasvuun tähtäävää kärkihanketta. Toimintaa rahoitetaan osana Oulun seudun liiketoiminnan vahvistamiseen tähtäävää WEGO-projektia.

”WSP tunnetaan vahvana rakennusalan ja yhdyskuntien suunnittelijana, ja näiden kasvattamiseen strategiamme myös jatkossa perustuu. Yhteistyö BusinessOulun kanssa tuo kuitenkin mielenkiintoisen lisänäkymän monialaisen osaamisemme laajaan käyttöön”, WSP:n toimitusjohtaja Kirsi Hautala toteaa.

”Oulun talousalueelle puitesopimus on strategisesti tärkeä. Innovatiivisesti yhdistetyillä biotaloushankkeilla houkuttelemme tänne kotimaisia ja kansainvälisiä investoijia”, hankkeesta vastaava Tuula Palmén BusinessOulusta kertoo.

Puitesopimukseen liittyviä aihealueita ovat esimerkiksi biopohjaisten arvokemikaalien tuotanto ja biojalostamot.

Lisätietoja:

asiantuntija, Mikko Ahokas, WSP Finland Oy, puh. 040 502 5249, mikko.ahokas@wspgroup.fi

http://www.wspgroup.com/fi/

WSP Finland on monialainen suunnitteluyritys. Tarjoamme kestäviä tutkimus-, suunnittelu-, konsultointi- ja muotoilupalveluja yhdyskunta- ja rakennesuunnitteluun sekä korjausrakentamiseen. Olemme mukana vaativissa suunnitteluhankkeissa sekä Suomessa että kansainvälisesti. 330 asiantuntijaamme työskentelevät Helsingissä, Oulussa, Tampereella ja Jyväskylässä.

WSP tunnetaan merkittävistä palkinnoista ja kunniamaininnoista etenkin kestävän yhdyskuntarakentamisen, silta- ja liikennesuunnittelun sekä muotoilun projekteissa. Tuoreita ja näkyvimpiä suunnittelukohteitamme ovat Auroran ja Crusellin sillat Helsingissä, Sipoon Sibbesborgin alueen suunnittelu, Kirkkonummi-Kivenlahti-moottoritie, Viikin matalaenergiatalo, Meilahden kolmiosairaala, Oulun Matkakeskus ja Kastellin monitoimitalo sekä useimmat metropolialueen raideliikennehankkeet. Suunnittelumme näkyy myös Metsähallituksen puurakenteisessa Pilke-talossa Rovaniemellä, Tampereen Niemenrannan alueella, Turun Myllysillassa, Olkiluodon ydinvoimalaitoksessa sekä lukuisissa tuulivoimahankkeissa.

Kansainvälisiä referenssejä meillä on yli 30 maasta aina maantieteellisesti vaativista siltasuunnittelukohteista sellutehtaille ja voimalaitoksiin tehtyihin kattilansuunnitteluprojekteihin.

WSP Finland kuuluu kansainväliseen WSP + GENIVAR -yhtiöön, jossa työskentelee 14 500 asiantuntijaa yli 300 toimistossa 35 maassa ja kaikissa maanosissa.

BusinessOulu on Oulun kaupungin liikelaitos, joka edistää Oulun seudun yritysten vaurastumista ja kilpailukykyä. Tavoitteena on luoda alueelle lisää työpaikkoja yritysten hyvinvoinnin ja menestyksen kautta. Toimimme Oulussa eri alojen ja yritysten verkostojen edistäjänä.

Avainsanat: