WSP vastaamaan Oulun alueen teollisuuden kilpailukyvyn kehittämisestä
Suomen johtaviin rakennusalan suunnittelu- ja konsulttiyrityksiin lukeutuva WSP Finland Oy ryhtyy johtamaan Oulun alueen teollisuuden kilpailukykyä vahvistavaa TeollisuusForum-hanketta.
”TeollisuusForum on verkosto ja toimintamalli, jonka päätavoitteena on tukea teollisuuden työpaikkojen syntymistä Pohjois-Pohjanmaalla. Mukana projektissa on yrityksiä, tutkimus- ja koulutuslaitoksia, yliopistoja sekä aluehallintoa”, WSP:n toimitusjohtaja ja projektin vastuullinen johtaja Kirsi Hautala kertoo.
Hautalan mukaan WSP tuo TeollisuusForumiin monialaista osaamistaan esimerkiksi infran, ympäristön, arkkitehtuurin, energian ja teollisuuden rakennesuunnittelun alueilla. Monikansallinen WSP pystyy myös auttamaan alueen yrityksiä verkostojen luomisessa.
”Oulun alueella teollisuus on monipuolinen kokonaisuus. Se hakee kasvua sekä kotimaasta että kansainvälisiltä markkinoilta. Perusteollisuuden yritykset työllistävät yksin Oulun alueella noin 5500 henkeä ja ovat taloudelle merkittävä tekijä”, sanoo teollisuuden asiakkuuspäällikkö Olli Löytynoja BusinessOulusta.
Nyt käynnistyvä TeollisuusForum linkittyy vahvasti alueella toteutettaviin muihin kehittämishankkeisiin: esimerkiksi ydinvoimaan ja Perämerenkaaren metallihankkeisiin. Hankkeella haetaan lisävoimaa myös kaivosalaan. Oulun tavoitteena on olla kaivosalan ykköskeskittymä Suomessa.
TeollisuusForum on yksi BusinessOulun keskeisimmistä projekteista. BusinessOulu on kaupungin liikelaitos, joka rakentaa eri hankkeiden avulla Oulusta kilpailukykyistä liiketoimintaympäristöä.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja, projektin vastuullinen johtaja Kirsi Hautala, WSP, puh. 040 845 5481, kirsi.hautala@wspgroup.fi
asiantuntija, Program Manager Mikko Ahokas, WSP Finland Oy, puh. 040 502 5249, mikko.ahokas@wspgroup.fi
teollisuuden asiakkuuspäällikkö Olli Löytynoja, BusinessOulu, puh. 0400 340 028, olli.loytynoja@businessoulu.com
WSP Finland on monialainen suunnitteluyritys. Tarjoamme kestäviä tutkimus-, suunnittelu-, konsultointi- ja muotoilupalveluja yhdyskunta- ja rakennesuunnitteluun sekä korjausrakentamiseen. Olemme mukana vaativissa suunnitteluhankkeissa sekä Suomessa että kansainvälisesti. 330 asiantuntijaamme työskentelevät Helsingissä, Oulussa, Tampereella ja Jyväskylässä.
WSP tunnetaan merkittävistä palkinnoista ja kunniamaininnoista etenkin kestävän yhdyskuntarakentamisen, silta- ja liikennesuunnittelun sekä muotoilun projekteissa. Tuoreita ja näkyvimpiä suunnittelukohteitamme ovat Auroran ja Crusellin sillat Helsingissä, Sipoon Sibbesborgin alueen suunnittelu, Kirkkonummi-Kivenlahti-moottoritie, Viikin matalaenergiatalo, Meilahden kolmiosairaala, Oulun Matkakeskus ja Kastellin monitoimitalo sekä useimmat metropolialueen raideliikennehankkeet. Suunnittelumme näkyy myös Metsähallituksen puurakenteisessa Pilke-talossa Rovaniemellä, Tampereen Niemenrannan alueella, Turun Myllysillassa, Olkiluodon ydinvoimalaitoksessa sekä lukuisissa tuulivoimahankkeissa.
Kansainvälisiä referenssejä meillä on yli 30 maasta aina maantieteellisesti vaativista siltasuunnittelukohteista sellutehtaille ja voimalaitoksiin tehtyihin kattilansuunnitteluprojekteihin.
WSP Finland kuuluu kansainväliseen WSP + GENIVAR -yhtiöön, jossa työskentelee 14 500 asiantuntijaa yli 300 toimistossa 35 maassa ja kaikissa maanosissa.
Avainsanat: