WSP vie oululaista osaamistaan maailmalle
Suomen johtaviin rakennusalan suunnittelu- ja konsulttiyrityksiin lukeutuva WSP Finland on kehittänyt suunnitelmien mukaan kansainvälistä osaamistaan Oulun talousalueella. WSP kutsuu torstaina 30.5. asiakkaansa ja yhteistyökumppaninsa juhlistamaan 50-vuotista taivaltaan WSP-Päivään.
”Oulu on ollut alusta alkaen merkittävä suunnittelualueemme. Aikoinaan Suunnittelu-Korteksena tunnettu oululainen toimisto liittyi vuonna 2004 osaksi monikansallista WSP:tä. Jo yrityskaupan yhteydessä määriteltiin tavoitteeksi, että hankkeita lähdetään hakemaan entistä voimakkaammin kansainvälisiltä markkinoilta. Tuo visio onkin toteutunut paremmin kuin alun perin uskalsimme kuvitella”, kertoo WSP:n toimitusjohtaja, oululainen Kirsi Hautala.
Suomesta käsin toteutettavia projekteja on menossa niin kauaksi Etelä-Koreaan, Intiaan, Vietnamiin ja Etelä-Amerikkaan kuin lähemmäksi Eurooppaankin. Kansainvälisyys tarjoaa myös mahdollisuuksia ulkomaan komennuksiin ja Oulun WSP:läisiä on ollut esimerkiksi Norjassa, Ruotsissa, Saksassa, Kiinassa, Vietnamissa ja USA:ssa.
Vuosi sitten kesällä 2012 WSP ja kanadalainen GENIVAR yhdistyivät. GENIVAR tunnetaan etenkin kaivosteollisuuden osaamisestaan, mistä WSP:lle on jatkossa merkittävää hyötyä.
”WSP on edelleen vahva toimija myös kotimaassa, millaisena haluamme pysyä jatkossakin. Olemme mukana lukuisissa Pohjoisen talo-, teollisuus- ja infrarakentamisen hankkeissa, mutta myös koko Suomen merkittävissä hankkeissa. Tästä on esimerkkinä vaikkapa Eduskunnan kiinteistöjen laajamittainen ja monivuotinen korjaaminen Helsingissä. Meitä voi pitää edelläkävijänä myös kestävän kehityksen mukaisessa yhdyskuntasuunnittelussa. Yhtä lailla olemme kehittäneet vuorovaikutteista suunnitteluprosessia, mikä yleistyy varmasti tulevaisuudessa”, Hautala toteaa.
Oulun WSP-Päivässä koetaan historiikin lisäksi pieni aikamatka tulevaisuuteen: miltä suunnittelu näyttää 50 vuoden kuluttua? Tilaisuudessa keskustellaan myös rakentamisen laadusta Oulun kaupungin rakennusvalvonnan johtajan Tapani Mäkikyrön johdolla.
Media on tervetullut WSP-Päivään, joka pidetään Lasaretissa (Kasarmintie 13) klo 15−20.00.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Kirsi Hautala, puh. 040 8455 481, kirsi.hautala@wspgroup.fi
WSP Finland on monialainen suunnitteluyritys. Tarjoamme kestäviä tutkimus-, suunnittelu-, konsultointi- ja muotoilupalveluja yhdyskunta- ja rakennesuunnitteluun sekä korjausrakentamiseen. Olemme mukana vaativissa suunnitteluhankkeissa sekä Suomessa että kansainvälisesti. 330 asiantuntijaamme työskentelevät Helsingissä, Oulussa, Tampereella ja Jyväskylässä.
WSP tunnetaan merkittävistä palkinnoista ja kunniamaininnoista etenkin kestävän yhdyskuntarakentamisen, silta- ja liikennesuunnittelun sekä muotoilun projekteissa. Tuoreita ja näkyvimpiä suunnittelukohteitamme ovat Auroran ja Crusellin sillat Helsingissä, Sipoon Sibbesborgin alueen suunnittelu, Kirkkonummi-Kivenlahti-moottoritie, Viikin matalaenergiatalo, Meilahden kolmiosairaala, Oulun Matkakeskus ja Kastellin monitoimitalo sekä useimmat metropolialueen raideliikennehankkeet. Suunnittelumme näkyy myös Metsähallituksen puurakenteisessa Pilke-talossa Rovaniemellä, Tampereen Niemenrannan alueella, Turun Myllysillassa, Olkiluodon ydinvoimalaitoksessa sekä lukuisissa tuulivoimahankkeissa.
Kansainvälisiä referenssejä meillä on yli 30 maasta aina maantieteellisesti vaativista siltasuunnittelukohteista sellutehtaille ja voimalaitoksiin tehtyihin kattilansuunnitteluprojekteihin.
WSP Finland kuuluu kansainväliseen WSP + GENIVAR -yhtiöön, jossa työskentelee 14 500 asiantuntijaa yli 300 toimistossa 35 maassa ja kaikissa maanosissa.
Avainsanat: