WSP:n suunnittelema Crusellin silta on Vuoden Silta
Suomen johtaviin rakennusalan suunnittelu- ja konsulttiyrityksiin lukeutuvan WSP:n suunnittelema silta on voittanut Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin Vuoden Silta 2013 -palkinnon. Voittoisa Crusellin silta sijaitsee Jätkänsaaren kupeessa, yhdistäen liikenteellisesti saaren länsireunan Ruoholahteen.Etsimme tänä vuonna vuosina 2008–2012 valmistunutta vesistösiltaa, jonka voisi sanoa edistäneen suomalaista siltakulttuuria. Crusellin silta sopii erinomaisesti paikalleen kaupunki- ja satamaympäristöön”, kertoo Timo Tirkkonen, siltakilpailun tuomariston puheenjohtaja. ”Crusellin sillassa