Alfa Laval investoi Vantaan tehtaaseen

Report this content

Maailman johtava lämpö, erotus- ja virtaustekniikan yritys Alfa Laval on rakentanut Vantaan tehtaalleen uuden tuotelinjan. Tammikuun alussa käynnistyneellä tuotelinjalla valmistetaan teolliseen kylmään tarkoitettuja nestejäähdyttimiä. Investoinnin arvo on noin 0,5 miljoonaa euroa.

”Uskomme, että myös Suomessa pystytään kilpailukykyiseen teollisten tuotteiden valmistukseen. Nyt valmistunut linjasto keskittyy teolliseen kylmään tulevien nestejäähdyttimien tuotantoon. Näitä jäähdyttimiä käytetään esimerkiksi teollisissa kylmälaitoksissa ja ilmastoinnin jäähdytyksessä. Myös konesalien jäähdytys vaatii tehokkaita nestejäähdyttimiä. Tästä eteenpäin pystymme toimittamaan lähes kaikki nestejäähdytinmallit Vantaalta”, ilmalämmönvaihtimien myyntipäällikkö Hannu Viikilä Alfa Lavalilta kertoo.

Viikilän mukaan osa kilpailijoista on vienyt tuotantoa kehittyviin maihin. Alfa Lavalin lämmönvaihtimia valmistetaan Vantaan ohella konsernin tehtaalla Italian Alontessa. Ajansäästö kuljetuksissa Vantaalta kohdealueille Pohjoismaihin, Baltiaan ja Venäjälle on Italiaan verrattuna noin kaksi viikkoa. Rahtikuluissa säästö on kymmeniä prosentteja.

Alfa Laval  

Alfa Laval kuuluu maailman johtaviin yrityksiin lämpö-, erotus- ja virtaustekniikassa. Alfa Lavalin asiakkaiden prosesseja tehostavia laitteita, järjestelmiä ja palveluja käytetään tuotteiden lämmittämiseen, jäähdyttämiseen, erottamiseen ja kuljettamiseen. 

Asiakkaat edustavat valmistavaa teollisuutta ja toimivat mm. elintarvikkeiden ja juomien, kemikaalien, lääkkeiden, tärkkelyksen, sokerin ja etanolin aloilla. Alfa Lavalin ratkaisuja käytetään myös mm. voimalaitoksissa sekä telakka- ja konepajateollisuudessa, kaivosteollisuudessa, lietteen ja jätevesien käsittelyssä, ilmastointiratkaisuissa sekä jäähdytysjärjestelmissä. 

Alfa Laval Nordic on Alfa Lavalin tuotteita, järjestelmiä ja palveluita pohjoismaisilla markkinoilla myyvä yhtiö. 

Alfa Lavalilla on toimintaa eri puolilla maailmaa lähes 100 maassa. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2017 noin 3,6 miljardia euroa ja henkilöstöä yhtiössä työskentelee noin 16 400. Alfa Lavalin osake noteerataan OMX:ssä pohjoismaiden suurten yritysten ryhmässä (OMX Nordic Large Cap).

www.alfalaval.com 

Lisätietoja:

Hannu Viikilä, Sales Manager, Air Heat Exchanger Sales, Alfa Laval Nordic Oy
puh. 0400 445 422, hannu.viikila@alfalaval.com

Taru Nikulainen, viestintäkonsultti, Brunnen Communications Oy
puh. 050 325 7347, taru.nikulainen@brunnen.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Maailman johtava lämpö, erotus- ja virtaustekniikan yritys Alfa Laval rakentaa Vantaalle uuden tuotelinjan.
Tweettaa

Lainaukset

Tästä eteenpäin pystymme toimittamaan lähes kaikki nestejäähdytinmallit Vantaalta.
ilmalämmönvaihtimien myyntipäällikkö Hannu Viikilä, Alfa Laval