Atea teki vahvan tuloksen 2016

Report this content

Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja Atea-konserni kasvatti viime vuonna merkittävästi sekä liikevaihtoaan että operatiivista tulostaan. Suomessa etenkin ulkoistuspalveluiden kysyntä oli vilkasta, ja myös Atea Finland Oy raportoi vahvat luvut.

Päättynyt tilivuosi 2016 oli Atea-konsernille menestys. Liikevaihtoa kertyi 3,4 miljardia euroa, mikä on 11,8 % enemmän kuin vuotta aiemmin 2015. Operatiivinen tulos oli 121,4 miljoonaa euroa, sekin 18,7 % vuoden takaista lukua parempi.

Viimeinen vuosineljännes sujui hyvin. Liikevaihto nousi 1,0 miljardiin euroon, missä oli 5,7 % kasvua vuoden 2015 vastaavaan ajanjaksoon nähden. Liikevaihto säilyi vahvana valuuttakurssien heilahteluista huolimatta. Operatiivinen tulos oli 50,1 miljoonaa euroa, peräti 21,6 % korkeampi kuin vuoden 2015 vastaavalla neljänneksellä.

”Atealle Q4 oli ennätyksellisen vahva. Kaikki avaintunnusluvut parantuivat, operatiivinen tulos nousi 21,6 % ja liikevoitto peräti 42,1 % vuoden takaiseen verrattuna, Atean konsernijohtaja Steinar Sønsteby kertoo.

Konsernijohtaja Sønsteby uskoo, että IT-infrastruktuurimarkkina kasvaa edelleen. Syynä tähän ovat investoinnit uusiin tietotekniikkaratkaisuihin, joita organisaatiot tekevät tuottavuutensa parantamiseksi. Uudet teknologiat vaativat erityisosaamista IT-infraan ja integrointiin, missä Atea on parhaimmillaan.

Suomi kasvaa kannattavasti

Atea Finland Oy:n liikevaihto vuoden viimeisellä neljänneksellä oli 62,0 miljoonaa euroa, jossa on parannusta edelliseen tilikauteen verrattuna 10,7 %. Myös operatiivinen tulos nousi 1,2 (1,0) miljoonaan euroon vastaavasta vuoden takaisesta jaksosta. Se oli 19,0 % enemmän kuin vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä.

"Onnistuimme kasvattamaan sekä liikevaihtoa että kannattavuutta kaikilla liiketoiminta-alueillamme erittäin haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Palveluliiketoiminnassa näkyi jatkuvien palveluiden ja asiantuntijapalvelujen kasvanut kysyntä, erityisesti ulkoistusliiketoiminta jatkoi hyvällä kasvu-uralla", Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen kertoo.

Osavuosikatsaus ja esitys englanniksi https://www.atea.com/investors/financial-reports 

Voit osallistua lehdistötilaisuuteen webcastina https://www.atea.com/investors/financial-reports/2016/webcast-q4-16 

Pörssitiedote englanniksi https://www.atea.com/about-atea/news/ 

Lisätietoja, Suomi:

Juha Sihvonen, toimitusjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 0400 735 134

Sarita Laras, henkilöstö- ja viestintäjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 040 503 7040

Lisätietoja, konserni:

Steinar Sønsteby, CEO Atea ASA, mobile +47 930 55 655                        

Robert Giori, CFO Atea ASA, mobile +47 934 09 188

Atea Oy

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on 6800 työntekijää 89 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Asiantuntijamme neuvovat asiakkaitamme it-ympäristönsä kehittämisessä ja teemme yhteistyötä johtavien it-laite- ja ratkaisuvalmistajien kanssa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli noin 3,4 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä. Suomessa atealaisia on noin 350. www.atea.fi  www.atea.com

Avainsanat:

Liitteet & linkit