Jaa

Lainaukset

Tästä eteenpäin pystymme toimittamaan lähes kaikki nestejäähdytinmallit Vantaalta.
ilmalämmönvaihtimien myyntipäällikkö Hannu Viikilä, Alfa Laval
Mittauslaite on suunnattu maatiloille. Idea sen kehittämiseen lähti alkujaan tutuilta maanviljelijöitä, kun he kertoivat viljan kosteuden mittaamisen hankaluudesta.
Juhani Leppänen, myynti- ja markkinointijohtaja, PehuTec Oy
”Tavoitteenamme on ulottaa kestävän kehityksen kysymykset koko tietotekniikan toimitusketjuun. Pohjois-Euroopan suurimpana IT-infrastruktuuritoimittajana Atealla on sekä resursseja että laajat kontaktit alan toimijoihin. Meillä on siten hyvät mahdollisuudet olla aloitteellinen ja edelläkävijä yhteiskuntavastuussa ja kestävässä kehityksessä”
Atean kehityspäällikkö Seppo Jalkanen
Jokainen sensitiivinen asiakirja tulee tiputtaa lukolliseen säiliöön, josta vain auktorisoitu aineellisiin tietoturva-asioihin keskittynyt kumppani saa hakea materiaalin tuhottavaksi.
Henna Lindberg, asiakaspäällikkö, Encore Palvelut
Tänä vuonna arvioimme, että jo puolet liikevaihdosta tulee viennistä. Olemme keskittyneet voimakkaasti kansainvälistymiseen.
Jussi Kinnunen, toimitusjohtaja, Lumon Oy
Ecovadiksen kultatason saavuttaminen on Atealle suuri kunnia sekä konkreettinen osoitus siitä, että toimintamme sekä Atean että yhteiskunnan kehittämiseksi vastuullisempaan suuntaan on ollut tuloksekasta.
Seppo Jalkanen, kehityspäällikkö, Atea
Olemme menestyneet hyvin Ruotsissa ja Norjassa ja näemme paljon liiketoimintamahdollisuuksia myös Tanskassa.
Jussi Kinnunen, toimitusjohtaja, Lumon Oy
Pilotoimme Tanskassa uutta konseptia, jossa showroom sijaitsee ympäri viikon avoinna olevan kauppakeskuksen yhteydessä.
Risto Kivioja, Skandinavian liiketoiminnan johtaja, Lumon Oy
Atealle Q1 oli ennätyksellisen vahva sekä liikevaihdon että tuloksen osalta valuuttakurssien heilahteluista huolimatta
Atean konsernijohtaja Steinar Sønsteby
Liikevaihtomme ja kannattavuutemme jatkoi positiivista kasvuaan kaikilla liiketoiminta-alueillamme, vaikka markkinatilanne on edelleen haastava.
Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen
Paikallisten organisaatioiden tarpeiden ymmärrys ja työskentely lähellä asiakasta ovat olleet alusta alkaen Atean strategiana.
Juha Sihvonen, toimitusjohtaja, Atea
Atean tietoknisten palveluiden laajuus ja osaaminen mahdollistavat osaltaan Jyväskylän Energian nykyisten ja uusien liiketoimintojen kehittymisen hallitusti.
Kari Järvinen, tietohallintopäällikkö, Jyväskylän Energia
Nyt on aika lähteä kasvattamaan liiketoimintaa, sillä brändimme on asiakkaiden arvostama.
Toimitusjohtaja Mika Pärssinen
Puun käytön lisäämisellä on positiivinen vaikutus kuntatalouteen, työpaikkoihin, kuntalaisten hyvinvointiin, ympäristöön ja kuntien vetovoimaan. Näin rakentuu terve kunta.
Puutuoteteollisuus ry:n toimitusjohtaja Matti Mikkola
Kilpailutuksen voitti Atea Finland Oy, jonka kanssa meillä on jo aikaisemman kilpailutuksen myötä ollut väliaikainen sopimus.
hankintajohtaja Timo Martelius, Tiera
Atea tuntee kattavasti kunta- ja julkishallinnon tietotekniikan tarpeet. Teemme jatkuvasti määrätietoista työtä ylivertaisen asiakaskokemuksen saavuttamiseksi, ja olemme tyytyväisiä Tiera Verkkokaupan kanssa jatkuvasta yhteistyöstä
toimitusjohtaja Juha Sihvonen, Atea Finland Oy
Tavoittelemme 200 miljoonan euron liikevaihtotasoa vuoteen 2020 mennessä
toimitusjohtaja Jussi Kinnunen, Lumon Oy
Toimitila- ja laiteinvestointien avulla Visorin tuotantokapasiteetti nousee nykyisestä 2,5-kertaiseksi. Kasvavaan tuotantoon tarvitaan lähivuosina 25-30 uutta työntekijää
toimitusjohtaja Markku Pulkkinen, Suomen Visor Oy
Erinomaisten ehdokkaiden joukosta SKOLin hallitus on valinnut Vuoden Tilaajaksi 2016 Mauno Sieväsen, jolla on kaikki hyvän tilaajan ominaisuudet
SKOLin toimitusjohtaja Matti Mannonen
”Ihminen on lopulta pahin tietoturvauhka. Kaikki luottamuksellisten dokumenttien kanssa työskentelevät eivät aina muista, että ne tulee tuhota aukottomasti ja dokumentoidusti”
Karel Nieminen
Valitse ajanjakso -
Hakusi ei tuottanut tuloksia
Hakusi ei tuottanut enempää tuloksia
Takaisin alkuun