Sveafastigheter ja Scius sijoitushallinnointi-yhteistyöhön

Report this content

Sveafastigheter ja Scius Partners ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka koskee uusien sijoitusmahdollisuuksien löytämistä, investointien hallinnointia sekä transaktioiden läpiviemistä Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Scius tulee tekemään yhteistyötä yksinomaan Sveafastigheterin kanssa mitä tulee opportunistisiin ja lisäarvoa tuottaviin sijoituksiin Pohjoismaissa ja Baltiassa. Kiinteistömarkkinoiden muilla osa-alueilla Scius jatkaa myös muiden toimeksiantojen parissa. Osapuolten välinen sopimus on voimassa kesäkuun loppuun 2012, mutta molemmat osapuolet näkevät mahdollisena yhteistyön kehittämisen senkin jälkeen. Sciusin kolme osakasta tuovat Sveafastigheteriin osaamista laskentatoimen, verotuksen ja sijoittajasuhteiden osalta Per Johannessonin myötä ja investointihallinnoinnin osalta Joen Siggelinin ja Mikael Freudmannin myötä.

– Haluamme jatkuvasti kehittää organisaatiotamme. Mielestämme Per, Joen ja Mikael ovat kolme kiinteistöalan pätevintä ammattilaista Ruotsissa Sveafastigheterin ulkopuolelta. Lyhyellä aikavälillä he ovat merkittävällä panoksella mukana kehittämässä kolmannen rahastomme toimintoja ja pitkällä aikavälillä toivottavasti myös koko liiketoimintamme kehittämisessä, sanoo Simon de Château, Sveafastigheterin osakas ja CEO.

- Olemme tunteneet Sveafastigheterin jo jonkin aikaa ja odotamme paljon yhteistyöltä heidän kanssaan. Liiketoiminnan kannalta katsottuna heidän erinomaiset saavutuksensa tekevät yhteistyöstä mielenkiintoisen, mutta sen lisäksi arvostamme myös heidän yrityskulttuuriaan, joka vastaa Scius Partnersin arvoja, sanoo Mikael Freudmann, Scius Partnersin osakas.

Sveafastigheter

Sveafastigheter on johtava pohjoismainen pääomasijoittaja, joka keskittyy yksinomaan kiinteistösijoituksiin. Ensimmäinen opportunistinen kiinteistörahasto Sveafastigheter Sverige I tuotiin markkinoille vuonna 2003. Järjestyksessä toinen rahasto, Sveafastigheter Fund II, lanseerattiin vuonna 2006. Sveafastigheter Fund III suljettiin helmikuussa 2011 sen saavutettua 317 miljoonaa euroa omaa pääomaa, mikä tekee siitä yhden Euroopan suurimmista kiinteistösijoitusrahastoista vuonna 2011.

Sveafastigheterilla on toimipisteet Tukholmassa, Helsingissä ja Malmössä.


Lisätiedot ja kommentit:

Simon de Château, osakas ja CEO, Sveafastigheter, puh. +46 8 545 075 01        

simon.de.chateau@sveafastigheter.se

Mikael Freudmann, osakas, Scius, puh. +46 8 410 577 51        

mikael.freudmann@scius.se

 

 

Avainsanat:

Tilaa