Sveafastigheterin kolmanteen rahastoon sijoitussitoumuksia 317 miljoonan euron edestä

Report this content

 

Sveafastigheter, johtava pohjoismainen kiinteistösijoituksiin keskittyvä pääomasijoittaja, sulki eilen kolmannen rahastonsa uusilta sijoitussitoumuksilta. Sveafastigheter Fund III -rahastolla on nyt sijoitussitoumuksia 317 miljoonan euron edestä.

Sveafastigheter Fund III on opportunistinen kiinteistörahasto, joka keskittyy kiinteistösijoituksiin Pohjoismaissa ja Baltiassa, erityisesti Suomessa ja Ruotsissa. Sijoittajat koostuvat maineikkaista kansainvälisistä sijoittajatahoista. Runsas yksi kolmasosa sijoittajista on amerikkalaisia, melkein toinen kolmasosa pohjoismaisia ja viimeinen kolmannes koostuu muista eurooppalaisista sijoittajista.

Sveafastigheter Fund III on tehnyt neljä sijoitusta hotelli-, toimisto- sekä logistiikkakiinteistöihin Ruotsissa ja Suomessa. Lähes 10 % rahaston omasta pääomasta on jo sijoitettu.

- Olemme todella tyytyväisiä saavutettuamme tavoitteemme ja kerättyämme lähes kaksinkertainen määrä kahteen edelliseen rahastoon verrattuna, haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Se on kunnianosoitus koko organisaatiota kohtaan. Olemme samanaikaisesti nöyriä ja innoissamme luottamuksesta, jota maineikkaat sijoittajat ovat meitä kohtaan osoittaneet, sanoo Simon de Château, Sveafastigheterin toimitusjohtaja.

Sijoitusedustajina toimivat Lontoosta käsin First Avenue Partners, Park Madison New Yorkista sekä Pohjoismaissa Leimdörfer. Rahaston juridisena neuvonantajana toimi asianajotoimisto Vinge Tukholmasta.

Sveafastigheter

Sveafastigheter on johtava pohjoismainen pääomasijoittaja, joka keskittyy yksinomaan kiinteistösijoituksiin. Ensimmäinen opportunistinen kiinteistörahasto Sveafastigheter Sverige I tuotiin markkinoille vuonna 2003. Vuonna 2006 lanseerattiin toinen rahasto, Sveafastigheter Fund II. Sveafastigheter Fund III suljettiin helmikuussa 2011.

Sveafastigheterilla on toimipisteet Tukholmassa, Helsingissä ja Malmössä.

 

Lisätiedot:

Simon de Château, osakas ja toimitusjohtaja, puh. +46 8-545 075 01 tai +46-708 48 51 52, simon.de.chateau@sveafastigheter.se

Patrick Gylling, osakas ja CIO, puh. +358 40 542 63 97, patrick.gylling@sveafastigheter.fi

Tilaa

Liitteet & linkit