Business Finland kommentoi VTV:n tarkastusraportissa esitettyjä kyseenalaisia tulkintoja

Report this content

Business Finland pitää osaa VTV:n tänään julkaisemassa yritysten koronatukia käsitelleessä tarkastusraportissa esitettyjä tulkintoja kyseenalaisina.

Valtiontalouden tarkastusvirasto julkaisi aiemmin tänään tarkastussuunnitelmaansa sisältyneen laillisuustarkastuksen, jonka kohteena olivat koronaepidemian alkuvaiheessa myönnetyt suorat yritystuet ja niihin valtion talousarviossa vuonna 2020 osoitettu rahoitus. VTV on tarkastanut koronatukien asianmukaista hallinnointia erityisesti niiden koronapandemian talousvaikutuksia lieventävän kohdentamisen näkökulmasta. Business Finland pitää ulkoisia arvioita myöntämänsä rahoituksen hallinnoinnista tärkeänä osana valvontaa ja on tutustunut huolellisetsi VTV:n raportin johtopäätöksiin. Business Finland pitää kuitenkin osaa VTV:n tulkinnoista kyseenalaisina. 

Business Finlandin myöntämän häiriörahoituksen rahoituskriteerit perustuvat lakiin ja eroavat merkittävästi kustannustuen ehdoista

Häiriörahoitusta oli mahdollista hakea 19.3.-8.6.2020 ja se oli tarkoitettu yrityksille uusien tuotteiden, palveluiden tai toimintatapojen kehittämiseen. Myönnetyn rahoituksen saajista 78 % oli Business Finlandille kokonaan uusia asiakkaita. 

VTV arvioi tuen toimineen huonosti kriisirahoituksena. Arviotaan VTV perustelee sillä, että rahoitus kohdistui tuleviin, tietystä hankkeesta aiheutuviin menoihin eikä akuuttiin kassakriisiin. 

Business Finland muistuttaa, että häiriötilanteessa myönnetyn kehittämistuen rahoituskriteerit perustuvat EU-valtiotukisääntöihin, kansalliseen lainsäädäntöön, sekä Business Finlandin normaaleihin rahoituskäytäntöihin. Business Finland ei voi myöntää kustannustukea. Näin ollen häiriörahoitusta ei myöskään ollut tarkoitettu kustannustuen kaltaiseksi kiinteiden kulujen kattamiseen tai akuutin kassakriisin ratkaisemiseen käytettävissä olevaksi kriisirahoitukseksi. 
 
- Lain mukaan Business Finlandin rahoitus voi kohdistua vain tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan, eikä sitä ole mielekästä rinnastaa kustannustukeen, josta se eroaa täysin sekä toimintalogiikkansa että tavoitteidensa osalta, selventää Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola. 

- Tulkinnoillaan VTV kyseenalaistaa ylipäätään t&k-toiminnan riskiä jakavien rahoituskannusteiden tarpeen vakavaraisille yrityksille. Tällaisten kannusteiden hyödyistä yhteiskunnalle on kuitenkin olemassa useiden vuosikymmenien ajalta hyvin vahva tutkimusnäyttö, Kopola jatkaa.  

Häiriörahoituksen tavoitteena oli estää kehittämistoiminnan pysähtyminen kriisitilanteessa 

Kopola muistuttaa, että vaikka yhtenä häiriörahoituksen saamisen edellytyksenä oli koronan aiheuttama häiriö yrityksen liiketoiminnalle, yksi sen tärkeimmistä tavoitteista oli turvata muutosvoimaisille yrityksille mahdollisuus keskittyä tulevaisuuteen kehitystoiminnan kautta myös kriisin aikana.  

-  Koronapandemian aiheuttamassa häiriötilanteessa oli nähtävissä selkeä riski, että ilman kriisin alkuvaiheeseen sijoitettua kehittämisrahoitusta yritykset ryhtyisivät karsimaan  jo alkujaankin liian vähäistä kehittämistoimintaansa. Tämä riski onnistuttiin häiriötilanteeseen räätälöidyllä kehittämisrahoituksella välttämään, toteaa Kopola. 

-  Suomen kansantalouden kannalta yritysten resilienssin parantaminen ja muutosvoiman ylläpitäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä tavoitteita. Kehittämistyössä onnistuneet yritykset ovat  koronan jälkeen entistä vahvempia ja kilpailukykyisempiä.  

- Tutkimusnäyttöön pohjautuvien hyötyjen vuoksi julkisia t&k-toiminnan kannusteita tarjotaan yrityksille useimmissa kehittyneissä maissa huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että tutkittuun tietoon perustuvaa päätöksentekoa kritisoidessaan VTV kiinnittäisi erityistä huomiota tulkintojensa ja kommenttiensa huolelliseen perusteluun. Valitettavasti näin ei tällä kerralla ole toimittu. 

Business Finland valvoo rahoitusehtojensa noudattamista huolellisesti 
 
Tarkastusraportissaan VTV esittää, että Business Finland olisi valvonut häiriörahoituksen ehtojen noudattamista vain yleisluontoisesti. Pääjohtaja Kopola ihmettelee VTV:n näkemystä. 
 
- Business Finland tarkastaa jokaisen kehittämisrahoitusta saaneen 20 000 projektin kustannukset ja loppuraportit huolellisesti. Asiakkaiden toimittamien tietojen lisäksi tarkastuksessa hyödynnetään muun muassa verohallinnon harmaan talouden torjuntayksikön tuottamaa velvoitteidenhoitoselvitystä. 
 
Kopola korostaa, että normaalin seurannan lisäksi 10 prosenttia kertaalleen tarkastetuista projekteista tarkastetaan vielä toistamiseen Business Finlandin riskienhallintatiimin toimesta.  

 - Projektit valikoituvat tarkemman seurannan kohteeksi joko palautekanavan kautta tulleiden ilmiantojen kautta, data-analytiikan keinoin tai viranomaisyhteistyön perusteella. Lisäksi mukana on satunnaisotannalla valittuja projekteja, mikä on valvonnan uskottavuuden kannalta tärkeää. 

Keväällä 2021 valmistuneen, työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta BDO Audiator Oy:n suorittaman Business Finlandin häiriörahoitusta koskeneen jatkotarkastuksen tulosten mukaan Business Finlandin malli koronatukien sisäiselle valvonnalle on kattava ja hyvin organisoitu ja Business Finland on onnistunut hyvin tuensaajien ohjeistuksen ja neuvonnan selkeydessä ja riittävyydessä sekä viestinnässä. Jatkotarkastuksessa arvioitiin rahoituksen maksamista, käyttöä sekä valvontaa. Tarkastus kattoi esiselvitysrahoituksen liiketoiminnan häiriötilanteisiin sekä kehittämisrahoituksen liiketoiminnan häiriötilanteisiin.  

Lisätietoa häiriörahoituksesta: 

https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/media/lisatietoa-hairiorahoituksesta-medialle

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Mariam Rguibi
Senior Specialist
puh. 044 264 56 83
mariam.rguibi@businessfinland.fi

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 42 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Tilaa