Business Finlandilta uusi rahoitus yrityksille koronaviruksen aiheuttamien vaikeuksien ratkaisemiseksi

Business Finland lanseeraa kaksi uutta rahoituspalvelua lieventämään koronavirusepidemian aiheuttamia talousvaikutuksia.

Business Finland avaa torstaina 19. maaliskuuta kaksi uutta rahoituspalvelua, joiden avulla pienet ja keskisuuret yritykset sekä midcap-yritykset voivat kehittää ratkaisuja koronaviruksen aiheuttamiin ongelmiin.

Rahoituksen avulla yritykset voivat selvittää ja suunnitella uusia liiketoimintoja, korvaavia toimitusketjuja ja tuotannon sekä työn tekemisen tapojen uudelleenorganisoimista koronaviruksen aiheuttamassa häiriötilanteessa ja sen jälkeen.

Rahoitusta suunnataan toimialoille, jotka kärsivät epidemian vaikutuksista vakavimmin. Rahoitus on kohdennettu matkailuyrityksille ja matkailun oheispalveluja tuottaville yrityksille, luoville aloille sekä kaikille toimialoille, joiden toimitusketjujen toimivuuteen koronavirustilanne on vaikuttanut tai on vaikuttamassa.

- Business Finlandin rahoitus auttaa yrityksiä löytämään ratkaisuja poikkeusoloissa ja varautumaan myös muihin mahdollisiin kriiseihin tulevaisuudessa, sanoo Business Finlandin johtaja Reijo Kangas.

Rahoituksen taustalla on hallituksen lisätoimet yrityksille koronaviruksen aiheuttamien vaikeuksien vähentämiseksi.

 

Uudet rahoituspalvelut lyhyesti

Esiselvitysrahoitus liiketoiminnan häiriötilanteissa
Rahoituksella yritys voi selvittää ja suunnitella itselleen esimerkiksi uusia liiketoimintoja, korvaavia toimitusketjuja, tuotannon organisoimista sekä työn muutoksesta johtuvien uusien toimintatapojen kehittämistä koronan aiheuttamassa häiriötilanteessa ja sen jälkeen.

Kehittämisavustus liiketoiminnan häiriötilanteissa
Rahoituksella yritys voi kehittää niitä asioita, joita se on tunnistanut ja jotka parantavat yrityksen mahdollisuuksia koronan aiheuttamassa häiriötilanteessa ja sen jälkeen. Toimenpiteiden seurauksena yritykselle pitää syntyä uusia ratkaisuja tuotteisiin tai tuotantoon liittyen.

Lisätietoa rahoituspalveluista

 

Aiheeseen liittyviä uutisia muualla

Lisätietoja medialle

Reijo Kangas
johtaja, Business Finland
reijo.kangas (at) businessfinland.fi
Puh +358 50 5577 892

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta sekä kansainvälistymis-, investointi- ja matkailunedistämispalveluita. Business Finland työllistää 600 asiantuntijaa 40 toimipisteessä ympäri maailmaa ja 20 aluetoimistossa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Yrityksestä

Business Finland is the Finnish innovation funding, trade, investment, and travel promotion organization, headquartered in Helsinki. Business Finland is fully owned by the Finnish Government. Business Finland employs 600 experts in 40 offices globally and in 20 regional offices around Finland. Business Finland is part of the Team Finland network. www.businessfinland.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit