Kansainvälisten yritysten investoinnit Suomeen kasvaneet reilusti

Business Finland on julkaissut ensimmäisen toimintavuotensa tuloksia 14.2. Organisaatiolla on ollut merkittävä rooli yritysten kasvussa ja kansainvälisten yritysten investoinneissa Suomeen. Business Finlandin asiakasyrityksille 2018 oli kasvun vuosi yritysten viennin kasvaessa 24 %. Ulkomaisten investointien euromääräinen kasvu oli viime vuonna 44 %.

Business Finland on määrätietoisesti ja tuloksellisesti jatkanut edeltäjiensä Tekesin ja Finpron tekemää työtä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. On kiistaton tosiasia, että julkisella, hyvin kohdennetulla innovaatiorahoituksella on suora yhteys yritysten ja sitä kautta koko maan menestykseen.

”Teemme niukoillakin resursseilla tuloksellista työtä Suomen hyvinvoinnin eteen. Jokainen innovaatioihin investoitu euro vivuttaa 20-30-kertaisesti uutta kasvua ja uudistumista. Elinkeinoelämän vaatima 300 miljoonan euron lisäys innovaatiorahoitukseen synnyttäisi kerrannaisvaikutuksineen 60 000 lisätyöpaikkaa ja 6 miljardia euroa uutta vientiä. Kaikki tämä on mahdollista yhdessä vaalikaudessa”, kertoo Business Finlandin pääjohtaja Pekka Soini.

Yritykset pitävät Business Finlandin rahoitusta tärkeimpänä uudistumisen rahoituslähteenä. Se myös näkyy Business Finlandilta myönteisen rahoituspäätöksen saaneiden yritysten kasvuluvuissa.

”Rahoittamiemme Pk-yritysten liikevaihto kasvoi 20 % vuosina 2014-2017, kun samaan aikaan yritykset, jotka eivät olleet asiakkaitamme kasvattivat liikevaihtoaan 13 %. Asiakkaidemme vienti kasvoi 24 % ja rahoittamissamme pk-yrityksissä jalostusarvo kasvoi 22 %, joka on hyvä luku uudistumiseen”, Soini kertoo.

Suomi on kansainvälisesti houkutteleva investointimaa

Viime vuonna Investin in Finlandin 45 ulkomaista asiakasyritystä investoi Suomeen yli 475 miljoonaa euroa, joka on 44 % kasvua edellisvuoteen. Näiden investointien myötä Suomeen syntyi 1180 suoraa työpaikkaa, joista osa on syntynyt yritysostojen kautta. Viime vuoden aikana Business Finlandin Invest in Finland -vastuualueella oli lähes 1000 uutta kansainvälistä asiakaskontaktia, joista yli 100 myös vieraili Suomessa.

EY:n selvityksen mukaan Suomi on houkutellut vuosina 2008-2015 kaikista Pohjoismaista eniten suoria ulkomaisia uusperustantaisia (greenfield) sijoituksia. Greenfield-investoinnit Suomeen ovat kasvaneet vuosien 2008-2015 aikana, jolloin sijoitusprojekteja on ollut 630 kappaletta. Vuosina 2003-2007 niitä on ollut huomattavasti vähemmän, jolloin investointiprojekteja oli 151 kappaletta. Greenfield-investoinnit lisäävät tuotantokapasiteettia Suomessa ja siten tukevat työpaikkojen ja talouden kasvua.

”Invest in Finlandin Suomeen avustamat yritykset maksoivat vuosina 2012-2017 pelkästään yhteisöveroina 185 miljoonaa euroa ja palkkaveroina 436 miljoonaa euroa,” investoinneista vastaava johtaja Antti Aumo kertoo.

Vuonna 2018 Suomeen tuli kaikkiaan n. 270 uutta ulkomaalaisyritystä ja noin 200 Suomessa jo olevaa yritystä teki jatkoinvestoinnin. Eniten uusita yrityksiä tuli Ruotsista (77), Iso-Britanniasta (69) ja Norjasta (21). Suurimmat toimialat olivat terveys- ja hyvinvointisektori sekä ICT. Copenhagen Economicsin tekemän arvioinnin mukaan 1000 ulkomaisen yrityksen synnyttämää työpaikkaa voi parhaimmillaan luoda kerrannaisvaikutuksineen jopa 3500 työpaikkaa.

”Ulkomaisilla suorilla sijoituksilla on monia kansantaloudellisia vaikutuksia. Suoria vaikutuksia ovat yritysten maksamat palkat ja yritysten tekemä voitto, näistä syntyy verotuloja. Epäsuoria vaikutuksia syntyy, kun ulkomaiset yritykset tekevät hankintoja suomalaisilta yrityksiltä. Lisäksi tieto ja osaaminen siirtyvät, uudet teknologiat lisäävät uusia investointeja ja houkuttelevat muitakin ulkomaisia yrityksiä Suomeen”, Aumo selventää.

Noin 4300 Suomessa olevaa ulkomaista yritystä työllistää täällä n. 255 000 henkilöä, joka on yli 17 % Suomessa toimivien yritysten henkilöstöstä. Tilastokeskuksen tietojen mukaan kaikki Suomessa sijaitsevat ulkomaiset yritykset tuottivat liikevaihtoa 92,2 miljardia euroa vuonna 2017. Tämä oli yhdeksän prosenttia enemmän edellisvuoteen verrattuna. Teollisuuden toimiala oli merkittävin sekä henkilöstön lukumäärällä että liikevaihdolla mitattuna.

Houkuttelevaa osaamista myös kansainvälisille pääomasijoittajille

Business Finlandilla on ollut erittäin vahva rahoittajarooli pääomasijoituksia saaneiden yritysten osalta viime vuosina. Suurempien rahoituskierrosten ja Business Finlandin rahoituksen avulla voidaan luoda menestyviä kansainvälisillä markkinoilla kasvavia yrityksiä.

”Business Finlandin rahoitus edeltää suurempia pääomasijoituksia. Olemme jakamassa rahoittajana riskiä yrittäjien kanssa heti alkuvaiheessa ja auttamassa yrityksiä kansainväliseen kasvuun. Vuoden 2010 jälkeen kansainväliset suorat sijoitukset suomalaisiin kasvuyrityksiin ovat kymmenkertaistuneet”, startupeista vastaava johtaja Marjo Ilmari iloitsee.

Hyvä yritysesimerkki on ICEYE, tutkasatelliitteja kehittävä ja maapallon kuvantamiseen keskittyvä yhtiö, joka sai Business Finlandilta 10 miljoonaa euroa pääomalainaa SAR-satelliittien valmistukseen ja Sijaintien Internetin (Internet of Locations) käynnistämiseen. Yritys on kerännyt reilusti myös muuta ulkopuolista rahoitusta.

Visit Finland tukee matkailun kasvukehitystä

Suomen matkailu jatkoi viime vuonna kasvuaan edellisvuoden ennätystasosta. Ulkomaiset yöpymiset kasvoivat 1,3 prosenttia 6,8 miljoonaan. Eurooppa on Suomen kivijalkamarkkina, sillä yli puolet (53 prosenttia) yöpymisistä tulee edelleen Euroopan Unionista, aasialaisten yöpymisten osuus oli 16 prosenttia. Vuoden 2018 aikana Visit Finland panosti yhdessä matkailualan yritysten kanssa markkinointiin ja myyntiin erityisesti päämarkkinoilla Saksassa, Iso-Britanniassa, Kiinassa ja Japanissa sekä vakaan kasvun markkinoilla mm. Alankomaissa, Ranskassa ja USA:ssa. Lisäksi Visit Finland toteutti toimenpiteitä nopeasti kasvavilla Intian ja Arabiemiraattien uusilla matkailumarkkinoilla. 

Matkailuteollisuus on hyvässä nosteessa ja Suomella on paljon potentiaalia nousta pohjoismaiden houkuttelevimmaksi matkakohteeksi. Avain menestykseen on Visit Finlandin mukaan valtakunnallisessa yhteistyössä.

 

Business Finlandin rahoituslukuja 2018

Haettu rahoitus 958 M euroa, 6060 kpl

  • Sparraamme yrityksen kasvuvisiota ja autamme tunnistamaan kasvun kannalta keskeiset pullonkaulat jo ennen rahoitushakemusta.

Myönnetty rahoitus 565 M euroa, 4440 kpl

  • yrityksille 451 M
  • tutkimus 114 M

Myönnetystä yritysrahoituksesta

  • avustusta 258 M
    • josta innovaatiorahoituksen osuus 193 M
  • lainaa 193 M

2018 päättyneissä projekteissa syntyi

  • 2906 uutta tai parannettua prosessia, palvelua tuotetta tai sovellusta
  • 816 opinnäytettä
  • 1303 patenttia tai patenttihakemusta

Team Finland Market Opportunities

  • 2018 palvelun kautta on aktivoitu yli 2500 yritystä (vaatinut yritykseltä toimenpiteitä)
  • Uusia julkaisuja 590 kpl

Lähteitä: Business Finlandin oma data, Business Finlandin tilaama päämääräselvitys (2018) ”Maailmanluokan ekosysteemit ja kilpailukykyinen toimintaympäristö” (julkaistaan myöhemmin). FDI Attraction Scoreboard, Copenhagen Economics 2016. Tilastokeskus. EY.

Tutustu:

Lisätiedot:

Business Finland: Pekka Soini, pääjohtaja p. 029 50 55700
Startupit ja rahoitus: Marjo Ilmari p. 050 5577 668
Invest in Finland: Antti Aumo p. 040 5050 477
Visit Finland: Katarina Wakonen p. 0400 723 088

Sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@businessfinland.fi

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta sekä kansainvälistymis-, investointi- ja matkailunedistämispalveluita. Business Finland työllistää 600 asiantuntijaa 40 toimipisteessä ympäri maailmaa ja 20 aluetoimistossa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Yrityksestä

Business Finland is the Finnish innovation funding, trade, investment, and travel promotion organization, headquartered in Helsinki. Business Finland is fully owned by the Finnish Government. Business Finland employs 600 experts in 40 offices globally and in 20 regional offices around Finland. Business Finland is part of the Team Finland network. www.businessfinland.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia