KORJATTU: Kongressikävijöiden määrä Suomessa kasvoi ennätyksellisesti vuonna 2016

Report this content

Kansainvälisten kongressikävijöiden määrä Suomessa kasvoi huomattavasti vuonna 2016. Kasvua edellisvuoteen kertyi yli 33 prosenttia. Lisääntynyt kävijämäärä näkyi erityisesti Helsingissä, mutta myös muissa suomalaiskaupungeissa rekisteröitiin kasvulukuja.

Peräti 101 514 kongressikävijää vieraili Suomessa viime vuoden aikana. Vuonna 2015 vastaava luku oli hieman alle 76 000. Räjähdysmäinen kasvu selittyy erityisesti Suomessa järjestettyjen suuren mittaluokan kongressien määrän lisääntymisellä.

– Vuosittainen kansainvälisten kongressikävijöiden määrä Suomessa on ollut viimeisimpinä vertailuvuosina vakaasti hieman alle 80 000. Suurin yksittäinen tekijä näin merkittävän kasvun takana on se, että vuonna 2016 Suomessa järjestettiin aiempaa enemmän suuria kansainvälisiä kongresseja, joiden delegaattimäärät olivat tuhansia, sanoo Finpron alaisen Finland Convention Bureaun Mervi Toivonen.

Toivosen mukaan nyt nähtyjen tulosten takaa löytyy paljon pitkäjänteistä työtä. Vuonna 2016 toteutuneen poikkeuksellisen kasvun ylläpitäminen edellyttää esimerkiksi riittävästä hotellikapasiteetista huolehtimista myös tulevaisuudessa.

– Suuria kansainvälisiä kongresseja ei saada Suomeen helposti. Usein kongressien hakuprosessit ovat pitkiä, ja kilpailu on kansainvälisesti ankaraa. Nämä tulokset kielivät ennen kaikkea pitkän aikavälin onnistumisista tapahtumien hakemisessa.

Kasvavalla kongressikävijöiden määrällä on myös huomattava taloudellinen merkityksensä. Kansainvälinen kongressidelegaatti kuluttaa kohdemaassa keskimäärin noin 1635 euroa, eli neljästä viiteen kertaan keskivertoturistia enemmän. Näin ollen viime vuoden yli 100 000 vierailijaa jättivät laskennallisesti Suomeen lähes 166 miljoonaa euroa.

Suomen kaupungeista kongressikävijöiden määrä kasvoi erityisesti Helsingissä ja Tampereella, jotka muodostivat kahden kärjen kotimaisten kaupunkien delegaattimäärässä. Viiden kärkeen ylsivät myös Turku, Jyväskylä ja Oulu.

Kongressikävijöiden määrä Helsingissä kasvoi vuonna 2016 yli 72 prosenttia ja Tampereellakin yli 45 prosenttia.

– Globaalisti kongressien järjestäjät ovat enenevässä määrin kiinnostuneita muistakin sijainneista kuin pelkästään pääkaupungeista. Tilastot osoittavat, että Suomessa on useita hyviä kongressikaupunkeja, joiden vetovoima on tunnistettu kansainvälisesti. Tämä on erinomainen asia Suomelle kongressimaana, Toivonen toteaa.

Top 5 suomalaiset kongressikaupungit kävijöiden määrällä mitattuna vuonna 2016:

1. Helsinki 60 790

2. Tampere 10 797

3. Turku 6 299

4. Jyväskylä 4 540

5. Oulu 4 248

KORJATTU: Top 5 suomalaiset kongressikaupungit sekä kävijämäärät

Lisätietoja:

Mervi Toivonen, Manager, Global Sales and Business Events, Finpro, Visit Finland, Finland Convention Bureau, puh. 050 554 5050, mervi.toivonen@visitfinland.fi

 

Finland Convention Bureau (FCB) on kokousalan valtakunnallinen markkinointiorganisaatio, jonka tehtävänä on kasvattaa Suomessa järjestettävien kansainvälisten kokousten, kongressien, kannustematkojen ja yritystapahtumien määrää. FCB on perustettu 1974 ja se on yksi Euroopan ensimmäisistä kongressitoimistoista. FCB on osa Visit Finlandia, joka on osa Finproa.

Finpro auttaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälistymään, hankkii Suomeen lisää ulkomaisia investointeja ja kasvattaa ulkomaisten matkailijoiden virtaa Suomeen. Finpron muodostavat Export Finland, Visit Finland ja Invest in Finland. Finpro on julkinen toimija, jonka 240 asiantuntijaa toimii 36 vientikeskuksessa 30 maassa ja 6 aluetoimistossa Suomessa. Finpro on osa Team Finland -verkostoa. www.finpro.fi 

Finpro – kasvua Suomeen

Tilaa

Multimedia

Multimedia