KUTSU: Tervetuloa seuraamaan Drone Olympics -kilpailua: drone-liiketoiminta rajussa kasvussa

Dronet ovat mullistamassa niin kaupan, logistiikan, maa- ja metsätalouden kuin tutkimukseen ja turvallisuuteen liittyvien alojen toimintaa. Drone-palvelumarkkinoiden arvioidaan nousevan 40 miljardiin euroon seuraavan viiden vuoden aikana. Drone Olympics -kilpailu järjestetään 2.-5.9.2019 pääkaupunkiseudulla. Business Finland on yksi kilpailun yhteistyökumppaneista.

Ennen näkemättömän laajassa kansainvälisessä drone-kilpailussa esitellään dronejen mahdollisuuksia erilaisilla haastetehtävillä, houkutellaan uusia toimijoita alalle ja tavoitellaan innovaatioita.

Kutsumme Sinut paikan päälle Helsingin, Espoon ja Vihdin alueella toteutettavaan finaalitapahtumaan 2.-5. syyskuuta. Ilmoittautumiset Mikko Järvilehdolle, jonka yhteystiedot löytyvät viestin lopusta.

Tule seuraamaan dronejen toteuttamia haasteita, jotka ovat:

Emergency Response: liikenneonnettomuuksissa relevantin tiedon välittäminen viranomaisille

Hazardous Waste Problem: saariston jäte-esiintymien tunnistus ja näytteenotto

Building Care: kattojen kunnossapitotarpeen kartoitus

Flowering Forest: kuusen kukkien esiintyvyyden ja puiden kunnon kartoitus

Count the Grass: heinäsadon kartoitus pellon eri osissa

Fly High and Back: operointi turvallisesti mahdollisimman korkealla ja pitkään keräten samalla tietoa ilmakehästä

Extreme Conditions: suorituskyky ja akun kesto kylmissä ja pilvimäisissä talviolosuhteissa

Autonomous Wind Turbine Inspections: automatisoitu tuuliturbiinien kuntokartoitus

 

Olet tervetullut myös kilpailun huipennukseen Helsingin keskustakirjasto Oodiin ja sen vieressä olevalle nurmikentälle (Töölönlahden puisto) perjantaina 5.9.

 

Tutustu Drone Olympics -kilpailusta tästä: https://www.droneolympics.org/

Drone Olympics -kilpailun järjestää Ultrahack.

Lisätietoja

Drone Olympics 2019: finaalitapahtuman aikataulu

10.00-14.00 – Awards Ceremony (Kino Regina, Oodi, Helsinki)

14.30-17.00 – Mini Drone Expo & Demos (Töölönlahden puisto, Helsinki)

Yhteystiedot:

Mikko Järvilehto
Toimitusjohtaja
Ultrahack

p. +358 40 5086 265

mikko.jarvilehto@ultrahack.org
www.ultrahack.org

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 600 asiantuntijaa 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Yrityksestä

Business Finland is the Finnish innovation funding, trade, investment, and travel promotion organization, headquartered in Helsinki. Business Finland is fully owned by the Finnish Government. Business Finland employs 600 experts in 40 offices globally and in 20 regional offices around Finland. Business Finland is part of the Team Finland network. www.businessfinland.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia