Lapin suurimmat kasvumahdollisuudet matkailussa

Report this content

Ulkomaisia matkailijoita saapuu Lappiin vuosi vuodelta enemmän. Pohjois-Suomen matkailualan yrityksistä yhä useammat keskittyvät tarjoamaan palveluitaan yhä enemmän heille. Tänä vuonna pelkästään venäläisten matkailijoiden määrä on kasvanut lähes 30 prosentilla edellisvuoteen verrattuna.

”Ulkomaisten matkailijoiden merkitys Lapin matkailulle kasvaa koko ajan. Tammikuussa Rovaniemelle avatun toimistomme yhtenä painopisteenä on auttaa matkailualan yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa ja löytämään ulkomaisia liikekumppaneita ja sitä kautta lisää ulkomaisia matkailijoita Pohjois-Suomen alueelle”, kertoo Jarno Valkeapää, Finpron Lapin aluepäällikkö.

Valkeapää näkee, että turismi ja ulkomaalaisille matkailijoille suunnatut palvelut ovat avainasemassa koko Pohjois-Suomen kannalta. Vuoden 2011 ensimmäisen puoliskon aikana Lapissa vieraili 457 000 ulkomaista matkailijaa. Määrä on 8,3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2010 vastaavana aikana.

Sosiaalinen media haastaa matkatoimistot

”Lapissa on valtavasti erilaisia matkailualan yrityksiä. Kaikilla on yhteinen pyrkimys kehittää omaa liiketoimintaansa vastaamaan paremmin ulkomaisten matkailijoiden tarpeita. Suunnitelmallisuuden ja systemaattisuuden merkitystä ei voi ylikorostaa matkailupalveluiden kehittämisessä”, sanoo Finpron matkailualan konsultti Heli Mende.

Rovaniemeläiset matkailualan yritykset Pro Santa Oy ja Lapland Safaris keskittyvät tarjoamaan palveluitaan lähes yksinomaan ulkomaisille matkailijoille. Molemmat yritykset selvittivät matkailualan ja kuluttajakäyttäytymisen muutoksia yhteistyössä Finpron kanssa.

”Meille oli tärkeää saada tietoa ulkomaisten kuluttajien ostokäyttäytymisestä sosiaalisessa mediassa. Matkatoimistojen pakettimatkojen rinnalla yhä useammat ihmiset suunnittelevat matkojaan verkossa ja vertailevat aktiivisesti kokemuksiaan sosiaalisessa mediassa”, kertoo Lapland Safarin osakas ja markkinointijohtaja Rauno Posio.

”Joulusesonkina asiakkaistamme 80 prosenttia on ulkomaisia matkailijoita – kasvavana asiakasryhmänä venäläiset ja ukrainalaiset. Kasvavan yrityksen näkökulmasta on tärkeää kohdistaa rajalliset resurssit tehokkaasti ja löytää oikeat kohdemarkkinat ”, kertoo Katja Ikäheimo-Länkinen, jouluelämyksiä tarjoavan Pro Santa Oy:n elämysjohtaja ja osakas.

Kuluttajien ostoskäyttäytymisen muutokset muuttavat matkailualaa, mutta Lapista ovat kiinnostuneet myös uudet matkailijaryhmät. Teollisuusmaiden suuret ikäluokat ovat eläkkeelle siirtyessään varakkaampia ja terveempiä ja heillä on enemmän aikaa matkailuun.

”Lapin eksotiikka tulee tulevaisuudessa olemaan edelleen Lapin vahvin matkailuvaltti. Tärkeintä on löytää oikeat ihmiset, joita se kiinnostaa ja pystyä tarjoamaan heille räätälöityjä palveluja”, Mende toteaa.

Lisätietoja:
Jarno Valkeapää, Lapin aluepäällikkö, Finpro, p. +358 50 3635 601 tai jarno.valkeapaa@finpro.fi
Heli Mende, matkailualan konsultti, Finpro, p. +358 40 3433 376 tai heli.mende-vallittu@finpro.fi
Rauno Posio, markkinointijohtaja ja osakas, Lapland Safaris, p. +358 40 547 5070 tai rauno.posio@laplandsafaris.fi
Katja Ikäheimo-Länkinen, elämysjohtaja ja osakas, Pro Santa Oy, p. +358 50 517 6982 tai katja@santapark.com

Finpro järjesti perjantaina 26.8. Rovaniemellä seminaarin yrityksille matkailualan kansainvälistymisen liiketoimintamahdollisuuksista.

Finpro on maailmanlaajuisesti toimiva, suomalaisten yritysten kansainvälistä kasvua ja menestystä edistävä asiantuntijaorganisaatio, jonka yli 350 asiantuntijaa työskentelee 66 toimipisteessä 45 maassa. Finpro palvelee yrityksiä auttamalla niitä olemaan oikeilla markkinoilla oikeaan aikaan kilpailukykyisillä tuotteilla, palveluilla ja konseptilla.

Finpron aktiivinen tulevaisuuden ennakointi, kansainvälistymisosaaminen ja kilpailukykyiset palvelut sekä maailmanlaajuinen verkosto antavat suomalaisyrityksille mainiot lähtökohdat oman liiketoimintansa ja kilpailukykynsä kehittämiseen. Yrityksille tehtävien toimeksiantojen lisäksi Finpro hallinnoi merkittäviä kansainvälisiä hankkeita kuten puhtaan teknologian Cleantech Finland, Future Learning Finland ja FinNode.
Lisätietoja:
www.finpro.fi

Avainsanat:

Tilaa