Leanheatille Asuntomarkkinoiden innovaatiopalkinto

Report this content

Innovaatiokilpailun voittaneen Leanheatin ratkaisu parantaa energiatehokkuutta, tehostaa kaukolämpöyhtiöiden toimintaa ja parantaa sisäilman laatua.

 

Ilmasto nostettiin kymmenettä kertaa järjestetyn kilpailun teemaksi ajankohtaisuutensa vuoksi. Teema tulee olemaan ajankohtainen vielä pitkään, sillä rakentamisella ja rakennuksilla on suuri merkitys ilmastotyössä ja uusia keinoja alan hiilijalanjäljen pienentämiseen tarvitaan. 

”Innovaatiot ja kokeilut ovat kehityksen kannalta avainasemassa. Asuntomarkkinoiden innovaatiopalkinto tuo erilaisia onnistumisia näkyviksi ja kannustaa osaltaan alaa uudistuksiin”, rakennusneuvos Teppo Lehtinen ympäristöministeriöstä kiittelee. ”Hyvät ideat on saatava nopeasti käyttöön”, Lehtinen jatkaa. ”Sen vuoksi monien hyvien kandidaattien arvioinnissa painotettiin ideoiden käytäntöön vientiä ja skaalautuvuutta.”

”Leanheatin ja Bionovan ratkaisuilla on myös kansainvälistä kysyntää. Ilmastonmuutoksen hillintää tukevilla tuotteilla ja palveluilla voidaan siis luoda uutta liiketoimintaa ja vientiä suomalaissa yrityksissä”, kertoo Business Finlandin johtaja Mika Lautanala.

Asuntomarkkinoiden innovaatiopalkinnon 2019 myönsivät Business Finland, ympäristöministeriö, KIRA-digi-hanke ja Suomen Asuntotietokeskus. Voittajan äänestivät 29.1. järjestetyn Asuntomarkkinat 2019 -tapahtuman osallistujat raadin valitseman kolmen kandidaatin joukosta.  

Kaukolämmön automaatiota maailmalle

Leanheatin tekoälyä hyödyntävä IoT-ratkaisu valvoo, ohjaa ja optimoi kaukolämmitteisten rakennusten lämpötilaa ja kosteutta. Ratkaisu parantaa kiinteistöjen energiatehokkuutta, tehostaa kaukolämpöyhtiöiden toimintaa ja luo asukkaille terveellisemmän sisäilmaston. Automaattinen ja itseoppiva järjestelmä optimoi reaaliaikaisesti sekä yksittäisiä rakennuksia että kokonaisia rakennusryhmiä. Leanheat on asennettu jo 100 000 asuntoon ympäri maailmaa, ja tavoitteena on miljoona asuntoa vuoteen 2022 mennessä.

Nopea työkalu ympäristövaikutusten arviointiin

Bionova Oy:n kehittämän One Click LCA -ohjelmiston avulla voidaan nopeasti ja helposti – jopa alle tunnissa – tehdä rakennusprojektien ja -tuotteiden elinkaariarvio ja ympäristövaikutusten analysointi. Ohjelmisto hyödyntää rakennuksen tietomallia tai myös muita aineistoja, esimerkiksi kustannuslaskennan määrätietoja, jotka muunnetaan ympäristövaikutuksiksi. Tämä suomalainen innovaatio on jo käytössä yli 50 maassa.

Joutsenmerkin kerrostalotyömaa

VAV Kaskelantie 1 on Suomen suurin ja pääkaupunkiseudun ensimmäinen kerrostalohanke, joka täyttää pohjoismaisen ympäristömerkin eli Joutsenmerkin tiukentuneet kriteerit. Kohteessa tehdyn hiilijalanjälkitutkimuksen mukaan Kaskelantie 1:n hiilijalanjälki on 17 prosenttia pienempi vastaaviin kohteisiin verrattuna. Materiaalien valinnassa kiinnitettiin erityistä huomiota päästöttömyyteen ja kemikaaliturvallisuuteen. VAV Asunnot Oy:lle kohteen rakensi kvr-urakkana NCC Suomi Oy.

Business Finland on ollut tukemassa Leanheatin ja Bionovan sekä Kaskelantien rakentaneen NCC Suomi Oy:n tutkimus- ja kehitystoimintaa.

Lisätietoja:

Mika Lautanala, Business Finland, puh. 050 5577 838, mika.lautanala(at)businessfinland.fi

Teppo Lehtinen, ympäristöministeriö, puh. 050 517 9202, teppo.lehtinen(at)ym.fi

Teemu Lehtinen, KIRA-digi-hanke, puh. 040 456 6108, teemu.lehtinen(at)kiradigi.fi

Juha Salmi, Suomen Asuntotietokeskus, puh. 0400 423314, juha.salmi(at)asuntotietokeskus.fi

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta sekä kansainvälistymis-, investointi- ja matkailunedistämispalveluita. Business Finland työllistää 600 asiantuntijaa 40 toimipisteessä ympäri maailmaa ja 20 aluetoimistossa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia