Onnistuuko ranskalaiselta tv-kokilta haukivaahdon valmistus?

Report this content

Suositun ranskalaisen tv-ohjelman “Cuisine Impossiblen” yhtä jaksoa kuvatiin viime syksynä Suomen Lapissa ja se saa ensi-iltansa Ranskassa perjantaina 7.8. TF1-kanavalla. Ohjelmaa katsoo Ranskassa noin miljoona katsojaa joka viikko.

”Cuisine Impossible” –ohjelmassa kaksi nuorta huippukokkia kilpailevat toisiaan vastaan mahdottomilta tuntuvissa haasteissa ympäri maailman. Kokit matkustavat heille aiemmin tuntemattomiin kohteisiin, joissa he saavat maistaa paikallisten huippukokkien valmistamia ravintola-annoksia, joista he yrittävät tunnistaa raaka-aineet ja replikoida annokset itse mahdollisimman tarkkaan. Perjantaina ensi-iltansa saavassa jaksossa kolumbialaislähtöinen, kuuden pariisilaisen ravintolan omistaja Juan Arbelaez matkustaa Suomeen, Inariin, ja hänen kilpakumppaninsa Julien Duboué Martiniquen saarelle.

Inarissa Juan Arbelaez maistelee Vuoden ravintola 2020 –palkinnon napanneen ravintola Aanaarin annoksia ja yrittää valmistaa niitä myös itse.

- Yllättävän hyvin Juan onnistui jäljittelemään meidän annoksia varsinkin ulkonäöllisesti. Kaikkia makuja ei ihan löytynyt, mutta hyvää ruokaa hän valmisti. Alkuperäisissä annoksissa oli poron vasan paahtopaistia, poronverikumpuksia, perunaa ja jäkälää sekä alkuruoassa kuivatusta hauesta tehtyä haukivaahtoa, fenkolia ja marinoitua väinönputkea, keittiömestari Heikki Nikula Inarin Aanaarista kertoo.

Arktinen ruokakulttuuri ja saamelainen ruokakulttuuriperintö tekivät Nikulan mukaan vaikutuksen julkkiskokki Arbelaeziin.

- Hän tykkäsi meidän upeista raaka-aineista ja siitä, että ne tulevat ympäröivästä luonnosta. Juanin mukaan täällä tehdään maailmanluokan ruokaa. Koko Inarin alue ja vierailu oli hänen mielestä upea elämys.

Ohjelman vierailu Suomessa on osa Business Finlandiin kuuluvan, matkailua edistävän Visit Finlandin pr-työtä. Visit Finlandin kautta saapuvien kansainvälisten kuvausryhmien työskentely tuo erittäin hyvää ja laajaa näkyvyyttä koko matkailualueelle.

- Dokumenttituotantojen kautta välittyy alueen aitous ja ainutlaatuisuus, mikä tukee matkailuviestintää ja työtä tunnettuuden laajentamiseksi ja syventämiseksi. Erilaiset sarja- ja filmituotannot puolestaan herättävät katsojissa uteliaisuuden aluetta kohtaan ja inspiroivat heitä tutustumaan tarkemmin alueen tarjontaan. Tuotantojen tuoma näkyvyys yrityksille ja yhteistyö filmikomission kanssa tukee matkailuelinkeinoa taloudellisesti ja lisää palvelutarjonnan tunnettuutta, matkailukoordinaattori Eeva Flinkman Inari-Saariselkä Matkailusta kertoo tyytyväisenä.

Vuonna 2019 Visit Finlandin kansainvälisen mediatyön tuloksena syntyi yhteensä 4 078 artikkelia* yli 2 000 eri mediassa. Artikkelit tavoittivat 10 miljardia silmäparia ja niiden julkisuusarvo oli 52 miljoonaa euroa. Koronaviruksen vaikutus ei näy vielä 2019 luvuissa.

- Meillä on Visit Finlandin pr-työssä käytössä koko kirjo keinoja edistää Suomen tunnettuutta matkailukohteena – jutut perinteisissä medioissa, vaikuttajien kautta saatava näkyvyys sosiaalisen median kanavissa ja useita onnistuneita tv-tuotantoja, kuten esimerkiksi tämä Cuisine Impossible, Britannian Channel 5:llä kesäkuussa nähty “The World’s Most Scenic Railway Journeys” -ohjelma, jossa matkataan Helsingistä Kemijärvelle ja Netflixillä toukokuussa ensi-iltansa saanut “Restaurants on the Edge” -jakso, jossa on esillä Ruissalon Maininki -ravintola ja Turun alue. Näin tavoitamme mahdollisimman kattavasti määrittelemämme matkailijayleisöt avainmarkkinoillamme. Valitsevassa tilanteessa näkyvyys auttaa pitämään Suomen matkailijoiden mielissä, kun taas on sopiva aika tehdä lomasuunnitelmia Suomeen, kertoo kansainvälisestä mediasta ja PR:stä vastaava Hetta Huittinen Business Finlandilta.

 

*lehti- tai verkkoartikkelia, blogia, tv- tai radiojuttua

Lisätietoa Cuisine Impossible –ohjelmasta: https://www.tf1.fr/tf1/cuisine-impossible

Lisätietoa Juan Arbelaezista: http://www.juan-arbelaez.com/

Lisätietoa Ravintola Aanaarista: https://hotelkultahovi.fi/palvelumme/ravintola/ravintola-aanaar/

Lisätietoja medialle:

Heli Hemgård, Communications Manager. Visit Finland | Business Finland
heli.hemgard@businessfinland.fi 040 901 5219

Hetta Huittinen, Head of International Media and PR Visit Finland | Business Finland
Hetta.huittinen@businessfinland.fi 040 033 9597

Heikki Nikula, keittiömestari, Ravintola Aanaar
hessu.nikula@gmail.com 050 550 1252

Eeva Flinkman, matkailukoordinaattori, Inari-Saariselkä Matkailu Oy
eeva.flinkman@inarisaariselka.fi 040 726 0995

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta sekä kansainvälistymis-, investointi- ja matkailunedistämispalveluita. Business Finland työllistää 600 asiantuntijaa 40 toimipisteessä ympäri maailmaa ja 20 aluetoimistossa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia