Suomen valmistava teollisuus kestävän kasvun etulinjaan

Report this content

Valmistava teollisuus on Suomen viennin veturi, mutta kansainvälinen kilpailu vaatii alalta jatkuvaa uudistumista. Lisäksi ilmastonmuutos tuo uusia haasteita myös teollisuudelle. Business Finlandin Sustainable Manufacturing Finland -ohjelma tukee yrityksiä niiden liiketoiminnan kehittämisessä, kasvussa ja kansainvälistymisessä sekä innovaatiotoiminnassa. 


Talouden kasvu edellyttää tuottavuuden kasvamista, ja teollisissa ympäristöissä sitä voidaan tehostaa mm. digitalisaation avulla ja kehittämällä liiketoimintamalleja ja kansainvälistymisosaamista. Näistä löydöksistä lähdetään ohjelman avulla rakentamaan Suomelle uusia vientivaltteja. 

”Jos tällä ohjelmalla pystymme vaikuttamaan valmistavan teollisuuden uudistumiseen ja sitä kautta teollisen tuottavuuden kasvuun, sillä on merkittävä vaikutus maamme talouteen”, korostaa ohjelman päällikkö Toni Mattila Business Finlandista.

Ohjelman toinen tärkeä tavoite on löytää ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään ja auttaa yrityksiä ymmärtämään paremmin ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia. Sustainable Manufacturing -ohjelma voi olla yksi alusta, kun käynnissä olevaan teollisuuden vähähiilisyystiekarttaaa aletaan toteuttaa.

”Yritysten kilpailukyvyn parantaminen ympäristön kannalta kestävällä tavalla on periaate, joka pitää olla mielessä kaiken aikaa”, Mattila sanoo. 

Ohjelma kannustaa yhteistyöhön

Sustainable Manufacturing Finland -ohjelma tukee valmistavan teollisuuden ekosysteemien kasvua. Ohjelma kannustaa yrityksiä uudistumaan ja etsimään uusia markkinoita yhteistyössä. 

”Yhdessä meillä on mahdollisuus olla paljon tehokkaampia, sillä Suomi on viimeisen vuosikymmenen aikana jäänyt hieman takamatkalle verrokkimaihin nähden nimenomaan tuottavuuden mittareissa. Toisiaan täydentävän kokonaisuuden muodostavat yritysryhmät ovat myös vahvempia toimijoita kansainvälisillä markkinoilla”, Toni Mattila muistuttaa. 

Vaikka ohjelma kattaa laajasti koko valmistavan teollisuuden, painopisteitä ovat mm. työkoneita valmistava teollisuus, (opto)elektroniikka-  ja fotoniikkateollisuus sekä teollisuuden digitaalista transformaatiota toteuttavat yritykset ja ekosysteemit. 

Suomen pysyttävä etulinjassa

Teknologiateollisuuden innovaatiot- ja talousalueen johtaja Matti Mannonen pitää Business Finlandin uutta ohjelmaa hyvin tärkeänä: ”Suomen valmistava teollisuus voi myös jatkossa kasvaa ja menestyä, kun yrityksemme osaavat hyödyntää parhaalla tavalla esimerkiksi robotisaation, automaation, koneoppimisen ja datan hyödyntämisen sekä uusien valmistusmenetelmien, sensoriteknologian ja nopean tiedonsiirron mahdollisuudet. On välttämätöntä pysyä kehityksen kärjessä, ja tämä ohjelma auttaa yrityksiä yhdessä parantamaan kilpailukykyään, uudistumaan ja kansainvälistymään”.

”Suomen kunnianhimoiset ilmastotavoitteet kirittävät yrityksiä kehittämään kestävän kehityksen mukaisia, ilmastonmuutosta torjuvia teknologioita, palveluita ja tuotteita etulinjassa”, Mannonen jatkaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee toimia pk-yritysten digiosaamisen parantamiseen

Digitaalisesti edistyneet yritykset kasvavat parhaiten. Vaikka Suomen digiosaaminen ja infrastruktuuri ovat korkealla tasolla, haasteena ovat yritysten vähäiset digi-investoinnit ja digitaalisuuden niukka hyödyntäminen. Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee parhaillaan pk-yrityksille suunnattuja toimia digitaalisen tuottavuusloikan ottamiseen kansallisesti.

”Digitalisaatio on keskeinen väline hallitusohjelman tavoitteiden saavuttamisessa. Digitalisoituja prosesseja voidaan paremmin kehittää, ohjata ja optimoida. Dataan ja tekoälyyn perustuen mahdollistetaan myös vähähiilisyys ja kiertotalouden toteutuminen. Tarvitsemme parempaa tuottavuutta, joka lisää työllisyyttä ja hyvinvointia pk-yritysten kasvun kautta koko Suomeen”, sanoo osastopäällikkö Ilona Lundström.

Toimet kootaan kansallisen digiohjelman alle ja ne kohdistuvat nouseviin teknologioihin, osaamisen kehittämiseen ja teollisuuden uudistumiseen. Ohjelman valmistelu alkaa kevään 2020 aikana.

Sustainable Manufacturing Finland -ohjelma tarjoaa alustan yritysten väliselle yhteistyölle innovaatiotoiminnassa, liiketoimintamallien kehittämisessä ja uusien markkinoiden löytämisessä. Ohjelmassa tullaan hyödyntämään myös eurooppalaista yhteistyötä EU-puiteohjelmissa. Lisäksi panostetaan ekosysteemejä hyödyttävien ulkomaisten investointien edistämiseen sekä ulkomaisen työvoiman houkutteluun valmistavan teollisuuden yrityksiin. Ohjelma 
kestää vuoteen 2023 asti. Business Finland tulee rahoittamaan ohjelmaan osallistuvien yritysten ja tutkimusorganisaatioiden t&k&i-hankkeita 150 miljoonalla eurolla.

Sustainable Manufacturing Finland -lanseeraustilaisuus pidetään Helsingissä Hotel Scandic Parkissa 5.3.2010 klo 13-16.30. Tilaisuuteen osallistuu 200 alan vaikuttajaa yrityksistä, tutkimuslaitoksista ja muista organisaatioista. Tilaisuuden webinaari ja myöhemmin tallenne aukea TÄSTÄ LINKISTÄ

 

Lisätietoja
Ohjelmapäällikkö Toni Mattila, Business Finland
Puh. 040 500 9909
toni.mattila@businessfinland.fi

Osastopäällikkö Ilona Lundström, työ- ja elinkeinominiesteriö
Puh. 0295 047 186
ilona.lundstrom@tem.fi

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 600 asiantuntijaa 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit