Suomesta Japanin matkailun yksi pääkohteista

Report this content

Japanin matkailualan liitto on valinnut Suomen yhdeksi pääkaukokohteeksi. Kiertomatkojen sijaan japanilaiset tulevat lähivuosina matkustamaan Suomeen pääkohteenaan. Japanilaiset, joilla on vahva motivaatio matkustaa ulkomaille, etsivät nyt nähtävyyksien lisäksi enemmän elämyksiä ja inspiroivaa toimintaa.  

Suomi on perinteisesti ollut Pohjoismaiden ykkönen japanilaisten matkailussa yöpymisillä mitattuna. Erityisesti talvikaudella Suomi on Pohjoismaiden markkinajohtaja. Japanilaisten Suomen matkailun huippuvuosia olivat 2017 ja 2019, jolloin yöpymisiä rekisteröitiin yli 225 000. Koronan myötä luvut romahtivat lähes olemattomiin, mutta markkina avautuu hiljalleen uudelleen.

Aikaisemmin Japanista suosittiin kiertomatkoja Eurooppaan, joiden yksi kohteista Suomi oli. Nyt matkanjärjestäjät haluavat matkatuotteita, jotka keskittyvät vain Suomeen.

– Japanin matkailualan liitto Japan Association of Travel Agents (JATA) ja johtavat matkanjärjestäjät ovat valinneet Suomen yhdeksi pääkaukokohteeksi. Parhaillaan Suomessa vierailee korkea-arvoinen delegaatio tutustumassa Suomen matkailutarjontaan, Visit Finlandin Japanin markkinavastaava Tarja Koivisto kertoo.

Kiertomatkakohteesta pääkohteeksi muuttuminen on erittäin positiivinen asia. Viipymän pidentyessä majoitusöiden määrä sekä matkailutulot matkailijaa kohden kasvavat.

Suomalainen elämäntapa houkuttaa

Kiinnostus Suomea kohtaan kasvaa muutenkin, yhtenä todisteena matkailuaiheiset hakukonehaut. Japanilaiset tekivät toiseksi eniten internethakuja Suomesta yhdysvaltalaisten jälkeen vuoden toisella neljänneksellä. Alkuvuonna Suomi-hakujen määrissä Japani oli kolmas heti Saksan ja Yhdysvaltojen jälkeen.

Japanilaiset kuluttajat, media ja matkanjärjestäjät ovat kiinnostuneita matkakohteen turvallisuudesta, puhtaudesta ja suorasta lentoyhteydestä Japanin ja matkakohteen välillä.

– Suomessa japanilaisia kiinnostaa ennen kaikkea luonto, kaupunkiloma ja suomalainen elämäntapa kuten sauna, design sekä kahvi- ja kahvilakulttuuri. Revontulet ovat japanilaisten keskuudessa erittäin suosittu nähtävyys. Joulupukki ja porot ovat Lapin kilpailuvaltteja, eivät ainoastaan talvella vaan myös keväällä ja syksyllä, Koivisto jatkaa.

Rannikolla ja saaristolla, järviseudulla ja Helsingillä on iso potentiaali houkutella matkailijoita, jotka hakevat kokemuksia suomalaisesta elämäntavasta, varsinkin sauna- ja lähiruokakulttuurista. Suomen medianäkyvyys Japanissa on korkea, joka johtuu maailman onnellisimman maan tittelistä ja japanissa valitsevasta saunabuumista.

Lisätietoja medialle:

Tarja Koivisto
Account Manager. Visit Finland | Business Finland
tarja.koivisto@businessfinland.fi

040 546 4949

Heli Hemgård
Communications Manager. Visit Finland | Business Finland
heli.hemgard@businessfinland.fi
040 901 5219

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 750 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia