Tasavallan presidentti palkitsi Bayerin pitkäaikaisena investoijana

Report this content

Saksalainen Bayer palkittiin ensimmäisenä ulkomaisena yrityksenä tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnolla uudessa pitkäaikainen kansainvälinen investoija -palkintokategoriassa. Yli 1000 henkilöä Suomessa työllistävä Bayer on laajentanut toimintaansa useaan otteeseen. Vuonna 2020 Bayer oli suurin yhteisöveron maksaja ja on toistuvasti ollut yksi Suomen suurimmista.

Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena kansainvälisesti menestyville yrityksille tai yhteisöille. Tänä vuonna arvostettu palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa ulkomaisomisteiselle yritykselle uudessa palkintokategoriassa, jossa keskeisiä kriteerejä olivat yrityksen menestyksekäs pitkäaikainen toiminta Suomessa sekä taloudellisen arvon luominen Suomelle.

Palkinnon voittaneen Bayer Oy:n tutkimuksen ja tuotekehityksen painopistealueita Suomessa ovat polymeeripohjaiseen lääkeannosteluteknologiaan perustuva pitkäaikainen ehkäisy. Bayerin hormonikierukkaperhe kohosi ensimmäisenä suomalaisena lääkevalmisteena miljardiluokkaan 1043 miljoonan euron myynnillään jo vuonna 2016. Turussa kehitetyt hormonikierukat ovat olleet Suomen suurin lääketeollisuuden vientivalmiste yli kymmenen vuotta.

Uusi pitkäaikainen investoija -palkinto on osoitus siitä, että Suomessa halutaan antaa tunnustusta myös ulkomaisille yrityksille, joiden vaikutus on merkittävä. Bayer on vaikuttanut Suomen talouteen uusien työpaikkojen, investoitujen eurojen, viennin ja innovaatioiden muodossa. He todella ansaitsevat ulkomaisomisteisena yrityksenä tämän hienon palkinnon, Invest in Finlandin johtaja Antti Aumo sanoo.

Bayer Oy:n Turun tehtaalla valmistetaan lääkkeitä yli 130 maahan, ja Espoossa sijaitsee yksi konsernin suurimmista globaaleista kliinisen tutkimuksen yksiköistä. Tuotekehityksen ohella Bayer kehittää omaa toimintaansa, jota on laajennettu Suomessa merkittävästi vuosien varrella.

Olemme erittäin kiitollisia tasavallan presidentille tästä arvostetusta palkinnosta ja ylpeitä saamastamme tunnustuksesta. Suomi on jo pitkään ollut Bayerille merkittävä ja hyvä paikka toimia ja investoida. Suomessa on ennustettava, vakaa ja tutkimusystävällinen toimintaympäristö, mikä tekee siitä erinomaisen paikan kansainväliselle lääkeyhtiölle. Olemme ylpeitä jalanjäljestämme ja sen positiivisesta vaikutuksesta Suomeen. Meillä on ainutlaatuista osaamista ja innovaatioita, joita arvostetaan maailmanjaaluisesti, Bayer Nordic-alueen toimitusjohtaja Miriam Holstein sanoo.

Aikaisemmin tänä vuonna Bayer kertoi rakentavansa Turkuun uuden lääketehtaan ja nykyaikaistavansa samalla olemassa olevaa tuotantolaitosta. Kokonaisinvestoinnin arvo on 250 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi Bayer investoi vuosittain Suomeen noin 80 miljoonaan euroa, tutkimus ja tuotekehitys mukaan lukien. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Bayerin investoinnit Suomeen ovat olleet yli 800 miljoonaa euroa. Bayer oli vuoden 2020 suurin yhteisöveron maksaja ja on jo vuosia ollut yksi Suomen suurimmista: yhtiö on viimeisen vuosikymmen aikana maksanut reilusti yli miljardi euroa yhteisöveroa Suomeen.

Pitkäaikainen investoija -palkinnon Bayerille myönsi 19.11. järjestetyssä tilaisuudessa tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Muut kansainvälistymispalkinnon saaneet yritykset olivat Relex Solutions Oy, Peikko Group Oy ja Maria 01. Ehdotuksen palkittavista yrityksistä ja yhteisöistä presidentille tekivät Team Finland -verkoston toimijat, muun muassa Business Finland, ELY-keskukset, Finnvera ja Ulkoministeriö. Elinkeinoelämän järjestöt antoivat ehdotuksia ehdokkaiksi.

Lisätietoja medialle:

Antti Aumo, Head of Invest in Finland. Invest in Finland | Business Finland
antti.aumo@businessfinland.fi 040 505 0477

Marjo Mäkipää, Communications and External Affairs Manager | Bayer
Marjo.makipaa@bayer.com 045 691 3881

Heli Hemgård, Communications Manager. Finland Promotion Services | Business Finland
heli.hemgard@businessfinland.fi 040 901 5219

Invest in Finland auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta, tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista investointien hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa. Invest in Finland toimii Business Finlandin osana. www.investinfinland.fi 

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Bayer
Kansainvälisen Bayer-konsernin ydinosaaminen on life science -alalla terveydenhoidon ja ravitsemuksen parissa. Vuonna 2020 Bayer-konserni työllisti noin 100 000 henkilöä, ja sen myynti oli 41,4 miljardia euroa. Tuotekehityksen ja tutkimuksen investoinnit ovat 4,9 miljardia euroa.

Tuotevalikoimassamme Suomessa ovat Bayerin reseptilääkkeet ja itsehoitovalmisteet sekä kasvinsuojeluaineet ja torjunta-aineet. Kansainvälinen toimintamme Suomessa keskittyy reseptilääkkeisiin: tutkimukseen ja tuotekehitykseen, tuotantoon ja Suomessa valmistettujen lääkkeiden vientiin yli 130 maahan. Suomesta johdetaan myös useita Bayerin kansainvälisiä kliinisiä tutkimuksia. Bayerin Nordic-alueorganisaation pääkonttori on Espoossa. Bayer työllistää Suomessa yli 1000 henkilöä. Lisätietoja www.bayer.com ja www.bayer.com/fi/fi/suomi

Tilaa

Multimedia

Multimedia