Yli 300 uutta ulkomaista yritystä Suomeen viime vuonna

Report this content

Invest in Finlandin seurannan mukaan uusia ulkomaisia yrityksiä tuli Suomeen vuonna 2021 yhteensä 331 kappaletta. Yritysostojen määrä korostui vuonna 2021, sillä lähes 75 % uusista yrityksistä tuli Suomeen yritysoston kautta, uuden liiketoimintayksikön perustamisen sijaan. Suorat sijoitukset ulkomailta ovat tärkeä osa Suomen talouden kasvua ja elinkeinoelämän kehitystä.

Eniten uusia ulkomaisia suoria sijoituksia tuli kappalemäärällisesti Ruotsista, Isosta-Britanniasta ja Norjasta. Toimialoittain uusia ulkomaisia investointeja tehtiin eniten liike-elämän palveluihin sekä ICT-sektorille. Vastavuoroisesti ulkomaiset investoinnit matkailuun pysähtyivät. Hieman yli 50 prosenttia investoinneista sijoittui Uudellemaalle, mutta investointeja tehtiin myös mm. Pohjois-Pohjanmaalle, Pirkanmaalle, Varsinais-Suomeen ja Keski-Suomeen.

– Suorien vaikutuksien lisäksi syntyy myös välillisiä vaikutuksia, kun ulkomaiset yritykset tekevät hankintoja suomalaisilta yrityksiltä ja vahvistavat näin asiakasyritystensä työllisyyttä. Ne tarjoavat kotimaisille yrityksille mahdollisuuksia integroitua globaaleihin arvoketjuihin ja innovaatioverkostoihin, Invest in Finlandin johtaja Antti Aumo kertoo ulkomaisten yritysten positiivisista vaikutuksista Suomen kansantalouteen.

Uusien investointien lisäksi Suomessa jo toimivat ulkomaisomisteiset yritykset tekivät yhteensä noin 165 jatkoinvestointia Suomeen vuonna 2021. Ulkomaisten yritysten jatkoinvestoinnit kertovat luottamuksesta Suomeen toimintaympäristönä jopa korona-aikana. Jatkoinvestointeja nähtiin etenkin sektoreilla, jotka kasvoivat koronan vaikutuksista, eli vähittäiskaupan-, terveys- ja hyvinvointi- sekä ICT-alalla.

Venäjän sotatoimien vaikutus investointeihin

Invest in Finland on keskeyttänyt toimintansa Venäjällä toistaiseksi, eikä venäläisten yritysten tuloa Suomeen edistetä muuttuneen tilanteen myötä. Venäjän sotatoimet Ukrainassa saattavat vaikuttaa myös Suomeen tuleviin investointeihin laajemminkin, jos Suomen sijainti kartalla huolestuttaa kansainvälisiä yrityksiä muilta markkinoilta.

– Sota luo epävakautta ja yritysten kynnys toteuttaa ulkomaisia investointeja nousee epävarmoina aikoina. Suomi on kuitenkin pohjoismainen, vakaa toimintaympäristö ulkomaisille kohdeyrityksille ja jatkamme Suomen kehittämistä investointien kohteena, Aumo toteaa.

Lisätietoja medialle:

Antti Aumo, Head of Invest in Finland. Invest in Finland | Business Finland
antti.aumo@businessfinland.fi 040 505 0477

Heli Hemgård, Communications Manager. Finland Promotion Services | Business Finland
heli.hemgard@businessfinland.fi 040 901 5219

Invest in Finland auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta, tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista investointien hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa. Invest in Finland toimii Business Finlandin osana. www.investinfinland.fi 

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit