CapMan Infran hallinnoitavat pääomat kasvavat 400 miljoonaan euroon

Report this content

CapMan Infra lehdistötiedote
29.10.2020 klo 8.45

CapMan Infran hallinnoitavat pääomat kasvavat 400 miljoonaan euroon

CapMan Infra on laajentanut ja kansainvälistänyt sijoittajakuntaansa yhden sen kohdeyhtiösijoituksen syndikaation sekä CapMan Nordic Infrastructure I -rahastoon (”Rahasto”) tehtyjen uusien sitoumusten myötä. CapMan Infran hallinnoitavat pääomat ovat yhteensä kasvaneet noin 400 miljoonaan euroon ja sijoittajakunta on kansainvälistynyt ja lähes puolet pääomasta tulee Pohjoismaiden ulkopuolelta Euroopasta, Pohjois-Amerikasta ja Aasiasta.

CapMan Infra on saanut noin 50 miljoonaa euroa uutta pääomaa rinnakkaissijoituksina kolmelta kansainväliseltä institutionaaliselta sijoittajalta syndikoimalla Rahaston sijoitusta norjalaiseen lauttaliikennöitsijä Norlediin. Alkuperäinen sijoitus oli Rahaston ensimmäinen ja se tehtiin heinäkuussa 2019, jolloin CapMan Infra hankki 50 prosentin osuuden Norledissa yhdessä CBRE Caledonin kanssa muodostaman konsortion kanssa. CapMan Infra jatkaa sijoituksen hallinnointia rahaston ja rinnakkaissijoittajien puolesta.  

”Olemme iloisia, että suuret kansainväliset institutionaaliset sijoittajat ovat sijoittaneet Norlediin yhdessä Rahastomme kanssa. Norled on ympäristöystävällisen lauttaliikenteen edelläkävijä Norjassa. Vastuullisuus on tärkeä teema läpi sijoitusprosessin aina due diligence -vaiheesta ja sijoitusten valikomisesta aktiiviseen arvonluontiin asti, ja pyrimme asettamaan tavoitteita sekä mittaamaan niiden toteutumista. Esimerkkinä tästä, Norled suunnittelee CO2-päästöjen pienentämistä 75 prosentilla vuoteen 2029 mennessä korvaamalla nykykalustoa vähäpäästöisillä lautoilla”, sanoo CapMan Infran managing partner Ville Poukka.

Rahasto saavutti noin 190 miljoonan euron koon viimeisessä sulkemisessa. Rahaston monipuoliseen sijoittajajoukkoon kuuluvat muun muassa ranskalainen SWEN Capital Partners, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Kirkon eläkerahasto, Tradeka-sijoitus Oy. Rahasto sijoittaa keskisuuriin infrastruktuurikohteisiin energia-, liikenne- ja telekommunikaatiosektoreilla Pohjoismaissa.

Rahaston koosta on sijoitettu tähän mennessä jo noin 70 % neljään kohteeseen. Norledin lisäksi Rahasto on sijoittanut ympäristöystävällistä kaukolämpöä ja -jäähdytystä tuottavaan Nydalen Energi -yhtiöön Oslossa, ympäristöystävällistä kaukolämpöä tuottavaan Loviisan Lämpöön Etelä-Suomessa sekä valokuituverkkoja Suomeen rakentavaan Valokuituseen. CapMan Infra hallinnoi lisäksi kahta mandaattia, jotka ovat sijoittaneet Ruotsissa sijaitsevaan tuulivoimapuistoon sekä Suomessa sijaitsevaan sähkönjakeluyhtiöön institutionaalisten sijoittajien puolesta.  

”Olemme rakentaneet kolmessa vuodessa CapMan Infran perustamisesta vahvan pohjoismaisen tiimin, keränneet kaksi sijoitusmandaattia, sulkeneet ensimmäisen pohjoismaisiin keskisuuriin infrastruktuurikohteisiin sijoittavan rahastomme ja toteuttaneet kuusi kiinnostavaa sijoitusta, jotka ovat kehittyneet alkuperäisten odotusten mukaisesti tämänhetkisestä haastavasta markkinatilanteessa huolimatta. Olemme iloisia, että sijoitusstrategia on herättänyt huomattavaa sijoittajakiinnostusta sekä paikallisesti että kansainvälisesti ja haluamme kiittää sijoittajia heidän luottamuksestaan. Olemme onnistuneet kehittämään sopivia sijoitusratkaisuja, jotka palvelevat erilaisia sijoittajia ja sijoitushorisontteja.”, kommentoi Poukka.

”Olemme erittäin tyytyväisiä saavutuksiimme pohjoismaisessa keskisuuressa infrastruktuurimarkkinassa ja uskomme, että olemme rakentaneet vahvat puitteet tulevalle kasvulle”, sanoo CapManin toimitusjohtaja Joakim Frimodig.

CapMan Infra perustettiin vuonna 2017 ja sen tiimiin kuuluu yhdeksän Helsingissä ja Tukholmassa työskentelevää ammattilaista.

Lisätietoja:
Ville Poukka, managing partner, CapMan Infra, p. 050 572 9120    

CapMan on johtava pohjoismainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoittaja. Tarjoamme laajan kirjon sijoitustuotteita ja palveluita. Olemme kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa viimeiset 30 vuotta yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Hallinnoimme yhteensä yli 3,5 miljardin euron pääomia ja tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille. Toimimme laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Nykyiset sijoitusalueemme kattavat vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Palveluliiketoimintaamme kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan, varainhankinnan sekä analyysi-, raportointi- ja varainhoidon palvelut. CapManin palveluksessa on noin 150 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Lontoossa ja Luxemburgissa. Osakkeemme on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001 lähtien. Allekirjoitimme YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet (PRI) vuonna 2012. Lisätietoja CapMan Infrasta osoitteessa www.capman.com/fi/infra

Tilaa