CapManin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2019
CapMan Oyj pörssitiedote
25.1.2019 klo 8.30
CapManin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2019
Hallituksen kokoonpano
CapManin osakkeenomistajien nimitystoimikunta on toimittanut yhtiön hallitukselle ehdotuksensa varsinaiselle yhtiökokoukselle 2019. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta tekee ehdotuksensa yksimielisesti.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus koostuu yhteensä kuudesta (6) jäsenestä puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja mukaan luettuna ja että seuraavat henkilöt valitaan hallituksen jäseniksi tulevaksi toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2020 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä:
Uudelleenvalittaviksi jäseniksi ehdotetaan:
- Catarina Fagerholm
- Eero Heliövaara
- Mammu Kaario
- Andreas Tallberg
Uusiksi jäseniksi ehdotetaan:
- Olli Liitola
- Peter Ramsay
Nykyisistä hallituksen jäsenistä Ari Tolppanen on ilmoittanut, ettei hän ole käytettävissä seuraavalle toimikaudelle.
"Haluan nimitystoimikunnan puolesta kiittää Aria hänen erinomaisesta työstään ja pitkäaikaisesta panoksestaan CapManin hallituksessa”, sanoo osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtaja Patrick Lapveteläinen.
Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtävään ja ovat ilmoittaneet, että tultuaan valituiksi hallituksen jäseniksi he valitsevat Andreas Tallbergin hallituksen puheenjohtajaksi. Nimitystoimikunnan saamien tietojen mukaan Olli Liitolaa lukuunottamatta kaikki ehdotetut jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista. Olli Liitola on riippumaton yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista mutta ei-riippumaton yhtiöstä, koska Liitola toimii yhtiön senior advisorina.
Uusien jäsenehdokkaiden CV:t ovat tämän tiedotteen liitteenä.
Hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa vuoden 2019 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenille maksetaan seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä päättyvältä toimikaudelta seuraavat rahana maksettavat kuukausipalkkiot:
- Puheenjohtaja: 5 000 euroa kuukaudessa (2018: 4 750 euroa)
- Varapuheenjohtaja: 4 000 euroa kuukaudessa (2018: 4 000 euroa),
- Jäsen: 3 250 euroa kuukaudessa (2018: 3 250 euroa),
- Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja: 4 000 euroa kuukaudessa (2018: 4 000 euroa) siinä tapauksessa, ettei hän samalla toimi hallituksen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa edelleen yhtiökokoukselle, että hallituksen kokouksiin ja valiokuntien kokouksiin osallistumisesta maksetaan hallituksen ja valiokuntien puheenjohtajille kuukausipalkkioiden lisäksi kokouspalkkiota 800 euroa kokoukselta (2018: 800 euroa) ja jäsenille 400 euroa kokoukselta (2018: 400 euroa), ja että hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan tehtävänä on valmistella hallituksen jäsenten valintaa ja palkitsemista sekä hallituksen valiokuntien jäsenten palkitsemista koskevat ehdotukset seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle sekä tarvittaessa ylimääräiselle yhtiökokoukselle. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta koostuu yhtiön neljän suurimman osakkeenomistajan (osakasluettelon mukaiset suurimmat osakkeenomistajat ennen varsinaista yhtiökokokousta edeltävän syyskuun 1. työpäivänä) nimeämistä edustajista sekä CapMan Oyj:n hallituksen puheenjohtajasta asiantuntijajäsenenä, joka ei osallistu osakkeenomistajien nimitystoimikunnan päätöksentekoon.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano on Henkivakuutusosakeyhtiö Mandatumin hallituksen jäsen Patrick Lapveteläinen, Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen sijoitusjohtaja Mikko Mursula, Oy Inventiainvest Ab:n hallituksen puheenjohtaja Ari Tolppanen sekä Mikko Kalervo Laakkonen. CapManin hallituksen puheenjohtaja Andreas Tallberg toimii nimitystoimikunnan asiantuntijajäsenenä.
CAPMAN OYJ
Linda Tierala
Päällikkö, viestintä ja IR
JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.capman.fi
CapMan on johtava pohjoismainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoitusalan asiantuntija, joka tarjoaa monipuolisia sijoitustuotteita ja -palveluita. Olemme kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa viimeiset 28 vuotta yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Palveluksessamme on 120 pääomasijoittamisen ammattilaista, ja hallinnoimme yhteensä noin 3 miljardin euron pääomia pääosin asiakkaidemme, eli sijoittajien, puolesta mutta myös sijoituksina omasta taseestamme. Tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille. Nykyiset sijoitusstrategiamme kattavat kiinteistösijoittamisen (Real Estate), enemmistösijoittamisen (Buyout), sijoitukset Venäjälle (Russia), velkasijoitukset (Credit), kasvusijoittamisen (Growth Equity) ja infrastruktuurisijoitukset (Infra). Palveluliiketoimintaamme kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan (CaPS), varainhankinnan (Scala Fund Advisory), sekä rahastojen hallinnoinnin palvelut.