Kopparberg ryhtyi pirulliseksi  - Amarillon legendaarinen bilekiertue käynnistyy perjantaina 13. päivä

Report this content

Kopparberg Finland on mukana toteuttamassa Suomen suosituimman texmex-ravintola Amarillon jo perinteeksi muodostunutta valtakunnallista Pirulliset Bileet –kiertuetta. Pirulliset starttaa perjantaina 13. tammikuuta ja kiertue jatkuu aina maaliskuun loppuun asti. 

Talvikuukausien hiljaista ravintolaeloa on elävöitetty Amarilloissa jo yhdentoista vuoden ajan Pirulliset Bileet –kiertueella. Teemaviikonloput ovat tuoneet toivottua lisäboostia alkuvuoden haastaviin viikonloppuihin. Pirulliset nimi juontaa kiertueen alkuperäisestä tavoitteesta tehdä tapahtuma, joka jää mieleen.

"Mukana on aina jokin pieni jäynä tai jippo, joka muistetaan. Pirulliset Bileet –kiertueesta on tullut käsite, jota yleisö osaa jo odottaa. Henkilökunta satsaa tapahtumaan innolla ja tämän vuoden ilmailuteema lähtee lentoon Pedro Airlinesin siivin heti ovelta eli lähtöportilta", kertoo Amarillon Brand Manager Klaus Klefström.

Kopparberg Finland on mukana kiertueella ensimmäistä kertaa, mutta kesän onnistuneen Summer Club –yhteistyön ansiosta odotukset ovat korkealla.

"Toteutimme Amarillo-ketjun kanssa kesän Summer Club -kiertueen ja tulokset olivat loistavat. Yhteinen tavoitteemme on puhutella 18 – 30-vuotiasta kohderyhmää. Huolella suunnitellut ja yllätyksiä tarjoavat teemat tukevat uutta markkinointistrategiaamme, joka näkyy kohtaamisissa ja tapahtumissa yhteistyökumppaneidemme ja kuluttajien kanssa", kuvaa yhteistyötä myyntipäällikkö Timo Karhunen Kopparberg Finland Oy:stä.

Pirulliset Bileet 13.1.–31.3.2012. Kiertueajankohdat ja paikkakunnat osoitteessa  www.amarillo.fi

Oy Kopparberg Finland Ab, myyntipäällikkö Timo Karhunen, puh. 040 578 4043, timo.karhunen@kopparberg.fi

Yritystiedot: http://www.kopparberg.fi/etusivu.php

SOK Ravitsemuskaupan ketjuohjaus, brand managar Klaus Klefström, puh. 010 7682 846, klaus.klefstrom@sok.fi

Kuvapankki: www.kopparberg.fi/media

Käyttäjätunnus: kopparberg, salasana: kuvat

Kuvatiedustelut myös Caprice Consulting Oy, Sari Selkälä, 040 775 8804,

sari@capriceconsulting.fi,            

Oy Kopparberg Finland Ab, ruotsalaisen Kopparbergs Bryggeri Ab:n tytäryhtiö, perustettiin vuonna 1999. Yrityksen toimiala on erilaisten juomien maahantuonti, markkinointi ja tukkuliikemyynti. Päätuotteita ovat Kopparberg siiderit, Ruotsin suosituin olut Sofiero, maailman myydyin energiajuoma Red Bull sekä luontaiset kivennäisvedet Evian ja Badoit. Yrityksessä työskentelee päätoimisesti noin 25 henkilöä ja liikevaihto 2010 oli noin 20 M€.

Hyvä maku on meille tärkeintä – se on asia josta välitämme. 

Liitteet & linkit