Maailman ensimmäinen kirsikka-vanilja-lonkero on pian kaupoissa!

Report this content

Seinäjokelainen käsityöpanimo, Mallaskoski, lanseeraa jälleen kerran täysin uniikin lonkeromaun. Tällä kertaa maku on virkistävä kirsikka-vanilja. Aiemmin panimo on kehittänyt herkullisen, 80-luvulta makumaailmansa ammentavan, appelsiini-kolan sekä voimakkaan, mutta silti raikkaan makuisen, salmiakki-sitruuna-lonkeron. 

Longi Lonkero Kirsikka-Vaniljassa maistuu virkistävän marjainen kirsikka, jonka makumaailmaa tukee miellyttävän pehmeä vaniljan vivahde. Kirsikka-Vanilja sopii mainiosti lonkeroista pitävien lisäksi myös makusiidereiden ystäville. Parhaimmillaan Longi Lonkero Kirsikka-Vanilja on ystävien seurassa, kylmänä nautittuna.

Longi Lonkero Kirsikka-Vanilja on saanut innoituksensa amerikkalaisesta makumaailmasta. ”Halusimme luoda kuluttajalle jälleen kerran aivan uudenlaisen makuelämyksen ja kaikessa herkullisuudessaan kirsikka-vanilja oli maku, jota lonkeromarkkinoilla ei ole ennen päästy maistamaan”, kertoo Mallaskosken panimomestari Jyri Ojaluoma.

1921 perustettu Mallaskosken panimo valmistaa käsityöläisoluita, joista tunnetuimpia ovat Kuohu-oluet. Lisäksi panimon valikoimaan kuuluu uudenlaisiin makuvariantteihin keskittyvä Longi Lonkero –sarja. Paikan panimomestarina toimii Jyri Ojaluoma, joka on luotsannut Mallaskoskea vuodesta 1999 saakka. Panimon yhteydessä sijaitsee panimoravintola, jonka terassilta aukeavat komeat näkymät Seinäjoen kosken kuohuihin.


Longi Lonkero Kirsikka-Vanilja on saatavilla 0,5 litran tölkissä, hyvin varustetuista päivittäistavarakaupoista 1.10.2014 alkaen.


Lisätiedot ja näytepyynnöt:

Henrik Larkio
Tuotepäällikkö
Servaali Oy  
henrik.larkio@servaali.fi

Jyri Ojaluoma
Panimomestari
Mallaskosken panimo
jyri.ojaluoma@mallaskoski.fi


Captol Invest konserniin kuuluva Servaali Oy on markkinoiden johtavia alkoholituotteiden maahantuojia. Servaalin tuotesalkku kattaa kaikki alkoholijuomat, ja se on vahva markkinajohtaja kansainvälisissä miedoissa alkoholeissa. Tuotevalikoimaan kuuluu laadukkaita oluita, siidereitä, viinejä ja vahvoja alkoholituotteita sekä virvoitusjuomia ja vuonna 2014 myynnin arvioidaan ylittävän 20 miljoonaa litraa. Yhtiön palveluksessa on 50 myynnin ja markkinoinnin ammattilaista Suomessa, Baltian maissa ja Ruotsissa. www.servaali.com

Captol Invest konserni on suomalaisessa omistuksessa oleva yhtiö, joka keskittyy laadukkaiden alkoholijuomien maahantuontiin ja myyntiin, ravintolatoimintaan, ravintoloiden sisustus- ja laitepalveluihin, kiinteistöihin ja pienpanimotoimintaan. Captol Invest konserni toimii Suomessa, Baltian maissa ja Ruotsissa. Konsernin palveluksessa on n 200 henkilöä ja liikevaihdon vuonna 2014 odotetaan ylittävän 35 miljoonaa euroa. www.captolinvest.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Mallaskosken panimo lanseeraa jälleen kerran täysin uniikin lonkeromaun, kirsikka-vaniljan.
Tweettaa

Lainaukset

Halusimme luoda kuluttajalle jälleen kerran aivan uudenlaisen makuelämyksen ja kaikessa herkullisuudessaan kirsikka-vanilja oli maku, jota lonkeromarkkinoilla ei ole ennen päästy maistamaan
Jyri Ojaluoma, panimomestari