Helsinki Freezeoutin päätapahtumassa jyvät karsiutuvat akanoista
Helsingissä pelattava kansainvälinen pokeriturnaus on edennyt Texas Hold´em Freezeout pääturnauksen toiseen päivään. Turnauspotiksi kertyi 427 503 €, josta voittajan osuus on 138 082 euroa. Mukana on vielä 59 pelaajaa, joista yksi on nainen.
Toisen pelipäivän aloittaa 59 turnauksessa vielä mukana olevaa pelaajaa. Joukossa on pelaajia mm. Venäjältä, Puolasta, Ruotsista, Sveitsista ja Isosta-Britanniasta, vaikkakin enemmistö potin tavoittelijoista on suomalaisia. Mukana pelissä on kovia nimiä, vaikkakin monet kansainvälisesti menestyineet suomalaispelaajat karsiutuivat jo ensimmäisenä päivänä. Texas Holdem SM-voittaja Ilkka Koskinen ja kisan kakkonen, Ville Haavisto, ovat mukana. Janne Nevalainen on tavoittelemassa jo tämän turnausviikon toista voittoaan, hän voitti Texas Holdem-turnauksen jo alkuviikosta. Kansainvälisen vastuksen antaa kovamaineinen puolalaispelaaja Swicarz Majjiec, joka on lähtöpisteissä toisena. Hänen meriittilistallaan on vuonna 2009 voitettu eurooppalaisten pokeriturnausten sarja. Pistejohtoa pitää 2. päivän alussa Jari Aaltonen. Päätapahtuman finaali alkaa perjantaina klo 17 ja on nähtävissä videolta osoitteessa www.gch.fi/video. Viimeisimmät pelikäänteet kertoo www.twitter.com/@gchpokeri, johon pääsee myös suoralla linkillä kasinon sivulta www.gch.fi. Lisätiedot ja ilmoittautumiset ja kuvapyynnöt: anna-kaisa.halme@gch.fi, 040-5375362 tai Poker Manager Jukka Räsänen 040-7581541 (iltaisin). Helsinki 14.1.2010 Grand Casino Helsinki A-K Halme Grand Casino Helsinki on Suomen ainoa kansainvälinen pelikasino ja osa RAY:n toimintaa, ja sen tuotto jaetaan sosiaali- ja terveystyön tukemiseen RAY:n periaatteiden mukaan.