Miljoonia takonut Jens Kyllönen valittiin Suomen parhaaksi pokerinpelaajaksi
Kolmesta neljään miljoonaa dollaria nettipokerissa viime vuonna eri arvioiden mukaan voittanut helsinkiläinen Jens Kyllönen, 22, valittiin vuoden parhaaksi suomalaiseksi pokerinpelaajaksi. Valinnan teki kahdeksanhenkinen ammattiraati Finnish Poker Awards -gaalassa, joka järjestettiin Casino Helsingissä lauantai-iltana kolmannen kerran.
Viime vuoden kiistattomien nettipokerinäyttöjensä ansiosta Vuoden Pelaajaksi nostettu Jens Kyllönen on koko aikuisikänsä menestynyt loistavasti pokeripöydissä. Hänet tunnetaan nuorena miehenä, joka tekee valtavasti töitä pelinsä kehittymisen eteen. Kyllönen on sanonut, että hänen pokerimenestyksestään neljäsosa on lahjakkuutta ja kolme neljäsosaa opiskelua.
Kansainvälisen läpimurtonsa Kyllönen teki jo kolme vuotta sitten, 19-vuotiaana. Hän voitti silloin European Poker Tourin turnauksen ja yli 800 000 euroa Kööpenhaminassa. Tuolloin hän nousi lehtien otsikoihin ja hänen päässään keikkui Teenage Millionaire -lippalakki. Nykyään Kyllönen on omien sanojensa mukaan ”jo liian vanha” käyttämään tuota lippistä.
Nuorelle Kyllöselle Finnish Poker Awards -palkinto on jo toinen, sillä hänet palkittiin vuoden 2009 läpimurrostaan vastaavassa gaalassa Vuoden Tulokkaaksi.
Teresa Nousiaiselle Pokerinaama-tunnustus
Pokerinaama-palkinnon, joka myönnetään merkittävästä työstä pokerin hyväksi, sai Teresa Nousiainen. Hän on tehnyt pitkäaikaisen ja menestyksellisen peliuran pokerin parissa ja toimii tätä nykyä European Poker Tourin turnaustapahtumien johtajana maailmalla.
- Teresa Nousiaisesta olen sanonut jo vanhan kasinon ajoista saakka, että hän on ”Savonlinnan lahja Suomen pokeriteollisuudelle”. Nyt häntä voitaisiin hyvin kutsua ”Savonlinnan lahjaksi maailman pokeriteollisuudelle”, koska hän toimii EPT:n turnausjohtajana tuoden hyvää pokerijulkisuutta myös Suomelle, luonnehtii palkintoraatiin kuulunut pokeriturnausten konkari Seppo Parkkinen, joka palkittiin vastaavalla Pokerinaama-palkinnolla kaikkien aikojen ensimmäisessä Finnish Poker Awards -gaalassa.
Vuoden Tulokkaaksi raati valitsi Joni Jouhkimaisen. Nettipelaajana jo mainetta niittänyt Jouhkimainen nousi vuoden aikana aivan uusiin ulottuvuuksiin. Hän sai turnauspelaamisensa kulkemaan ja saavutti vuoden aikana peräti neljätoista merkittävää rahastusta isoista pokerin liveturnauksista.
Finnish Poker Awardsin raatiin kuului kahdeksan henkilöä: Casino Helsingin Poker Manager Jukka Räsänen, juryn sihteerinä toiminut Casino Helsingin Customer Relations Manager Martti Sillanmäki, pokeriturnausten konkari Seppo Parkkinen, Suomen kaikkien aikojen menestynein pokerin turnauspelaaja Juha Helppi, Pokerilehden Sanna Tiihonen-Korppi, Pokeritiedon Juhani Tyrisevä, Iltalehden toimittaja Sami Hernesaho sekä Raha-automaattiyhdistyksen Raymond-lehden toimituspäällikkö Tero Salonen.
Lisätietoja: Casino Helsingin Poker Manager Jukka Räsänen puh 040 758 1541
Casino Helsinki on osa Raha-automaattiyhdistystä, jonka tehtävä on kerätä varoja pelitoiminnalla suomalaisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen. Casino Helsinki on näin ollen ainoa kasino maailmassa, jonka liikevoitto menee kokonaisuudessaan suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Casino Helsinki, Mikonkatu 19, 00100 Helsinki, www.casinohelsinki.fi
Avainsanat: