• news.cision.com/
  • Caverion/
  • Caverion mukaan jääurheilun monitoimihallin kehittämiseen – suurhanke etenee Helsingin Myllypurossa

Caverion mukaan jääurheilun monitoimihallin kehittämiseen – suurhanke etenee Helsingin Myllypurossa

Report this content

Caverion Suomi Oy Lehdistötiedote 18.3.2019 klo 13.00

Caverion mukaan jääurheilun monitoimihallin kehittämiseen – suurhanke etenee Helsingin Myllypurossa

Caverion on allekirjoittanut aiesopimuksen Myllypuron Jääurheilukeskus Oy:n ja YIT:n kanssa pääkaupunkiseudun jääurheilun monitoimihallin kehittämisestä ja toteuttamisesta. Sopimus koskee vuoden 2019 loppuun ulottuvaa hankkeen kehitysvaihetta. Aiesopimuksella osapuolet sitoutuvat kehittämään hankkeen toteutussuunnitelman niin investointien kuin tulevien käyttökustannustenkin osalta. Hankkeen investoinnin arvo on vajaat 20 miljoonaa euroa.

”Hienoa, että olemme saaneet luotettavat ja hallirakentamisessa kokeneet yhteistyökumppanit. Sopimuksen myötä hanke ottaa isoja askelia eteenpäin”, halliyhtiön hallituksen puheenjohtaja Janne Hänninen sanoo.

Myllypuron Jääurheilukeskus Oy:n omistavat Suomen Luisteluliitto ry ja Suomen Taitoluisteluliitto ry.

”Olemme panostaneet ympäristöystävällisten energia- ja kylmäntuotantojärjestelmien toteuttamiseen ja muun muassa hiilidioksidia hyödyntävien järjestelmien rakentamiseen. Tätä osaamista voimme hyödyntää myös tässä ainutlaatuisessa hankkeessa. 24/7-etähallintapalveluidemme avulla takaamme hallin käyttäjille sovitunlaiset olosuhteet ja varmistua järjestelmien toimivuudesta”, sanoo Ville Tamminen, Caverion Suomen divisioonajohtaja.

”Jääurheilun monitoimihalli on meille hieno jatkumo urheilurakentamisemme saralla. Rakennamme ja kunnostamme parhaillamme myös Kuopin Kuntolaakson uima- ja jäähallia. Nyt voimme hyödyntää sieltä kertyneitä rakentamisen oppeja ja kokemuksia ja kehittää asiakkaan ja kumppaneiden kanssa niitä yhdessä hankkeen parhaaksi”, toteaa Petri Saarinen, Rakennustekniset työt -yksikön johtaja YIT:ltä.

Huippu-urheilun ja kuntourheilun kohtaamispaikka

Suomesta on tähän saakka puuttunut kansainväliset mitat täyttävä pikaluisteluhalli ja suomalaiset huippupikaluistelijat ovat joutuneet hakemaan harjoitusolosuhteet ulkomailta. Myös taitoluistelijat ovat monien muiden jääurheilijoiden ohella joutuneet jääaikapulan vuoksi tinkimään harjoitusvuoroistaan ja -olosuhteistaan. Uusi halli tuo helpotusta pääkaupunkiseudun jääpulaan, mutta on erityisen merkittävä myös valtakunnallisella tasolla.

Myllypuron jääurheilukeskuksesta suunnitellaan harjoittelukeskusta sekä pika- että taitoluistelun tarpeisiin. Monitoimihalliin on suunnitteilla 400 metrin mittainen pikaluistelurata, 427 metrin mittainen juoksurata, kuntosali, kaksi peilisalia oheisharjoittelua varten sekä tilat esimerkiksi yritystilaisuuksien tai seminaarien järjestämiseksi. Noin 2000 hengen istumakatsomo mahdollistaisi esim. pikaluistelun EM- ja MM-kilpailujen järjestämisen Suomessa.

Hankesuunnitelman pohjana on ollut hallin rakentaminen Itä-Helsingin Myllypuroon. Neuvottelut asiasta käynnistyvät Helsingin kaupungin kanssa ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 2019. 

Jäähallihanke kuuluu Suomen Olympiakomitean opetus- ja kulttuuriministeriölle puoltamaan valtakunnallisesti merkittävien liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmaan vuosille 2019 – 2022

Lisätietoja:

Janne Hänninen, puheenjohtaja, Myllypuron Jääurheilukeskus Oy, Suomen Luisteluliiton toiminnanjohtaja, puh. 040 553 3388, janne.hanninen[at]luisteluliitto.fi

Anne Piiparinen, divisioonan johtaja, YIT Suomi Oy, puh. 040 823 2808, anne.piiparinen[at]yit.fi

Kirsi Hemmilä, viestintäpäällikkö, Caverion Suomi Oy, puh. 050 390 0941, kirsi.hemmila[at]caverion.com

Caverion tuottaa kiinteistöjen, teollisuuden prosessien ja infrastruktuurin älykkäitä teknisiä ratkaisuja ja palveluita. Ainutlaatuinen palvelutarjontamme kattaa koko elinkaaren: suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon. Visiomme on olla asiakkaiden, työntekijöiden, kumppaneiden ja sijoittajien ykkösvalinta digitalisoituvissa ympäristöissä. Vuoden 2018 liikevaihtomme oli noin 2,2 miljardia euroa. Caverionilla on noin 15 000 työntekijää 10 toimintamaassa Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa. Caverionin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.caverion.fi Twitter: @CaverionSuomi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja ja asumisen palveluja sekä toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa lähes 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2018 pro forma -liikevaihtomme oli noin 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi 

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Caverion mukaan jääurheilun monitoimihallin kehittämiseen – suurhanke etenee Helsingin Myllypurossa
Jääurheilun monitoimihalli | Myllypuro