Kainuun Voima ulkoistaa kolmen vesivoimalaitoksen käyttö- ja kunnossapidon Caverionille
Kainuun Voima on tehnyt Caverionin kanssa sopimuksen Kajaanissa sijaitsevien Ämmäkosken, Koivukoski I–II ja Koivukoski III vesivoimalaitosten käyttö- ja kunnossapidosta. Sopimus vahvistaa kotimaisen sähköntuotannon toiminta- ja käyttövarmuutta, kotimaisen vesivoimaosaamisen säilymistä ja tuo Kainuuseen uusia työpaikkoja.

Sopimus koskee Kainuun Voiman kolmea vesivoimalaitosta, joiden yhteenlaskettu vuotuinen energiantuotanto on noin 100 000 megawattituntia ja sähköteho 30 megawattia. Laitoksissa on yhteensä viisi turbiinia. Sähkötuotantoa voidaan ohjata kulutushuippujen mukaisesti.
- Yhteistyön tavoitteena on ylläpitää vesivoimalaitosten sähköntuotannon suurta toimintavarmuutta ja varmistaa vesivoimalaitosten pitkäjänteinen elinkaaren hallinta, ottamalla käyttöön uutta teknologiaa. Yhteistyöhön sisältyvä Caverionin ympärivuorokautinen etävalvomo tukee laitosten käyttövarmuutta ja mahdollistaa nopean reagoinnin poikkeustilanteisiin, sanoo Kimmo Keinänen, Kainuun Voiman toimitusjohtaja.
Sopimus vahvistaa Kainuun elinvoimaisuutta, Caverion rekrytoi
Sopimuksella on vaikutusta myös Kainuun alueen elinvoimaisuudelle. Caverion on rekrytoinut Kainuuseen kolme uutta työntekijää nykyisen henkilöstönsä lisäksi. Yhtiöllä on ennestään alueella noin 30 työntekijää, joten ratkaisu vahvistaa samalla paikallista energia-alan osaamispohjaa.
- Yhteistyömme varmistaa, että meillä on Suomessa ammattitaitoista vesivoimaosaamista teknisen käytön, huollon ja kunnossapidon osalta myös tulevaisuudessa. Huoltovarmuuskriittisten energiantuotantokohteiden kunnossapito edellyttää vahvaa teknistä osaamista ja pitkäjänteistä yhteistyötä, sanoo Hannu Leskelä, Teollisuuden palvelukeskusten aluejohtaja Caverionista.
Vesivoimalla on Suomessa tärkeä rooli sähköjärjestelmän vakauden, säätökyvyn ja huoltovarmuuden kannalta, sillä vesivoimalaitokset pystyvät reagoimaan nopeasti tuotannon ja kulutuksen vaihteluihin.
Kainuun Voiman vesivoimalat ovat osa hajautettua kotimaista sähköntuotantoa, jonka merkitys korostuu erityisesti tilanteissa, joissa sähköjärjestelmä tarvitsee nopeasti säädettävää tuotantoa. Suomessa on noin 250 vesivoimalaitosta ja vesivoimakapasiteettia noin 3 200 megawattia. Vuonna 2024 vesivoiman osuus Suomen sähköntuotannosta oli noin 17 prosenttia.
Kuva: Kainuun Voima, Ämmäskosken voimalaitos
Lisätietoa medialle:
Anniina Kajasviita, viestintäpäällikkö
puh. +358 50 591 8312, anniina.kajasviita@caverion.com
Caverion on älykkään ja kestävän rakennetun ympäristön asiantuntija, joka mahdollistaa suorituskykyä ja ihmisten hyvinvointia. Asiakkaat voivat luottaa meihin kiinteistöjen, teollisuuslaitosten ja infrastruktuurin koko elinkaaren ajan. Teknisten palvelujen markkinajohtajana tarjoamme laajimmat palvelut: asiantuntijapalvelut ja -ratkaisut, asennus ja projektit, huolto ja kunnossapito sekä toimintojen johtaminen ja varmistaminen. Palvelemme asiakkaitamme Suomessa maanlaajuisesti noin 5 000 caverimme voimin. Liikevaihtomme (Suomi ja Baltia sekä Fidelix) on yhteensä noin 980 miljoonaa euroa.
Assemblin Caverion Group muodostettiin huhtikuussa 2024 Assemblinin ja Caverionin yhdistyttyä Pohjois-Euroopan johtavaksi konserniksi teknisissä palveluissa ja asennuksissa. Noin 20 000 ammattilaistamme 9 maassa jakavat innon älykkäisiin ja kestäviin ratkaisuihin. Liikevaihtomme on yhteensä noin 3,7 miljardia euroa.
www.caverion.fi @CaverionSuomi
www.assemblincaverion.com
#Caverion #BuildingPerformance
#AssemblinCaverionGroup