Fraktio valitsee Cinoden vauhdittamaan liiketoimintansa kasvua

Cinode on ylpeä päästessään toivottamaan ohjelmistokehitystalo Fraktion tervetulleeksi asiakaskuntaansa. Uusi kumppanuus kulkee linjassa Cinoden Suomen kasvustrategian kanssa.

“Fraktiolla on pitkä historia vaativien verkkosovellusten ja -palveluiden kehittämisestä. Tiimien organisointi samanaikaisesti yhtiön kasvatuksen kanssa on vaatinut manuaalista työtä, suunnittelua ja excel-taulukkoja.  Aiemmin tiimien organisoinnissa käyttämämme ohjelmistot olivat kuitenkin tarkoitettu lähtökohtaisesti toisenlaisiin käyttötapauksiin, siinä missä Cinode on suunniteltu ohjelmistotalon tarpeisiin. Heidän visionsa on linjassa meidän visiomme kanssa”, Fraktion toimitusjohtaja Jesse Peurala kertoo.

Alustan julkaisun jälkeen vuonna 2015 yli 150 konsultointi- ja ohjelmistoyritystä on alkanut hyödyntää Cinoden palvelua työssään. Cinode mahdollistaa konsultointiyrityksille kasvun tarjoten yhdessä palvelussa osaamisenhallinnan ja -välittämisen, myynnin, asiakkuudenhallinnan, sekä tehtävien suunnittelun. Näin Cinode yhdistää osaajien tarjoajia ja tarvitsijoita auttaen samalla konsultointiyrityksiä saavuttamaan täyden potentiaalinsa.

Loppu excel-sirkukselle

“Cinode tarjoaa meille tavan hallita ja visualisoida sen, minkä parissa osaajamme kulloinkin työskentelevät. Jokainen voi helposti esittää taitonsa, suunnitella työnsä ja viestiä työtilanteensa muille excel-sirkuksen sijaan”, Joonas Pajunen, Fraktion COO sanoo.

“Olemme olleet Suomen markkinassa vain muutaman kuukauden, mutta kiinnostus pilvipalveluamme kohtaan on ollut kouriintuntuvaa. Fraktio on todellisessa tarjontamme “sweet spotissa”: kunnianhimoinen yritys, jolla on vahva yrityskulttuuri ja suuri kasvupotentiaali. Olen todella iloinen siitä, että Fraktio valitsi meidät kumppanikseen”, sanoo Cinoden toimitusjohtaja Anders Hagberg.

 

 

Lyhyesti Fraktiosta

Fraktio on ohjelmistoyritys, joka rakentaa vaikuttavia mobiili- ja verkkosovelluksia, sekä -palveluita. Fraktio tarjoaa suunnittelua, designia, ohjelmistokehitystä, näkemystä ja intoa hardcore-tason ammattitaidolla ja pehmeillä arvoilla.  

Lisätietoja Fraktiosta osoitteessa https://fraktio.fi/.

Lyhyesti Cinodesta

Cinode on johtava älykkäiden palveluiden tarjoaja konsultointiyrityksille erityisesti IT-, insinööri- ja liikkeenjohdon kentässä.  

Cinoden pilvipalvelun moduulit on kehitetty konsultointiosaamisen hankinnan ja myynnin tukemiseksi ja ne integroituvat resurssien välittämiseen ja allokointiin, rekrytointiin ja tehokkaaseen kumppaneiden ja alihankkijoiden hallinnointiin. Cinoden pilvipalvelu julkaistiin vuonna 2015.

Lisätietoja Cinodesta osoitteessa www.cinode.com/fi/.

Lisätiedot:

Joonas Pajunen, COO Fraktio, joonas.pajunen@fraktio.fi,

+358 50 3823488.

Anders Hagberg, CEO & VP Sales, Cinode, anders.hagberg@cinode.com +46 (0)701 84 40 44.

Tilaa

Multimedia

Multimedia