Citycon tukee ympäröiviä yhteisöjä perustamalla rokotuspaikkoja keskuksiinsa

Report this content

CITYCON OYJ Lehdistötiedote 29.1.2021

Citycon on yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa perustanut koronarokotepaikkoja keskuksiinsa Pohjoismaissa. Tavoitteena on parantaa rokotteen saatavuutta hyödyntämällä hyvien liikenneyhteyksien päässä sijaitsevia kaupunkikeskuksia rokottamisen nopeuttamiseksi.

Citycon tekee yhteistyötä paikallisten terveysviranomaisten kanssa Pohjoismaissa rokotepaikkojen perustamiseksi keskuksiinsa. Citycon on jo tehnyt sopimukset rokotepaikkojen avaamisesta IsoKristiinassa Lappeenrannassa sekä Stovnerissa Oslossa. Useiden kuntien kanssa Pohjoismaissa käydään parhaillaan keskusteluja rokotepaikkojen avaamisesta myös muissa keskuksissa.

”Tavoitteemme on priorisoida asiakkaidemme ja työntekijöidemme turvallisuutta erityisesti pandemian aikana ja rokotepaikkojen sijoittaminen keskuksiimme tukee tätä tavoitetta. Keskuksemme ovat paikallisyhteisöille tärkeitä kaupunkikeskuksia, ja velvollisuutemme on auttaa kuntia rokotteiden jakeluun liittyvissä ponnisteluissa”, toteaa Cityconin toimitusjohtaja F. Scott Ball.

Mediayhteydenotot:

Tarja Parkkila, viestintäpäällikkö

Puhelin 040 756 0545

tarja.parkkila@citycon.com

Citycon on johtava monikäyttöisten kaupunkikeskusten omistaja, kehittäjä ja hallinnoija. Keskeisillä kaupunkialueilla sijaitsevissa keskuksissamme vähittäiskauppa, toimistotilat ja asuminen yhdistyvät hyvin toimiviin liikenneyhteyksiin. Olemme sitoutuneet kestävään kiinteistönhoitoon, ja hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,4 miljardia euroa. Päivittäistavarahyödykkeitä, terveydenhuollon palveluita sekä muita palveluita tarjoavat keskuksemme vastaavat asiakkaidemme jokapäiväisiin tarpeisiin.

www.citycon.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia