Lippulaivan kävijämäärissä alkuvuodesta huima kasvu – kaupunkikeskus täyttää vuoden

Report this content

CITYCON OYJ Tiedote 28.3.2023

Espoonlahden metroasema ja bussiterminaali ovat nostaneet kaupunkikeskus Lippulaivan kävijämäärät huimaan kasvuun, ja kävijämäärissä on alkuvuoden aikana nähty peräti 50 prosentin kasvu. Lippulaiva avautui vuosi sitten 31. maaliskuuta, ja merkkipäivää juhlitaan keskuksessa monin tapahtumin.

Vuoden alkupuolella Lippulaiva alkoi päästä täyteen toimintaansa alueen liikenteen solmukohtana, kun joulukuun alussa avautui Espoonlahden metroasema ja helmikuussa aukesi uusi bussiterminaali. Sekä metroasemalta että bussiterminaalilta on suora yhteys Lippulaivaan. 

”Kävijämäärät ovat keskuksen avauksesta lähtien kehittyneet hyvin, ja suurin kasvu nähtiin nyt alkuvuodesta, kun sekä metro ja että uusi bussiterminaali on saatu käyttöön. Tällä hetkellä keskuksen vuosittainen kävijämäärä on ennakoidussa tavoitteessaan eli kahdeksassa miljoonassa. Joinakin viikkoina on kävijämäärissä jopa menty yli tavoitteen”, kertoo keskuspäällikkö Karoliina Hurmerinta.

Hiilineutraali avajaispäivästä lähtien

Kaupunkikeskus Lippulaiva avattiin vuosi sitten 31. maaliskuuta. Lippulaiva on avajaispäivästään lähtien ollut energiankulutukseltaan hiilineutraali, sillä kaikki keskuksen vaatima lämmitys- ja jäähdytysenergia saadaan sen alla olevasta geoenergialaitoksesta. Myös Lippulaivan yhteydessä sijaitsevat asuinkerrostalot lämpiävät maalämmöllä.

Lippulaivan energiaratkaisuihin kuuluu myös älykäs energiajärjestelmä, jolla ohjataan ja optimoidaan keskuksen energiankulutusta, ja katolle ja julkisivuun asennetuilla aurinkopaneeleilla tuotetaan sähköenergiaa kattamaan keskuksen sähkönkulutusta. Lippulaiva onkin viime vuoden kesäkuun lopusta lähtien pystynyt toimittamaan sähköä energiavarastostaan Fingridin säätösähkömarkkinoille jo noin 500 sekalämmitteisen omakotitalon vuosisähkönkulutusta vastaavan määrän.

Pyöräilykauden alkaessa on hyvä muistaa, että Lippulaivassa on kiinnitetty huomiota myös ympäristöystävälliseen liikkumiseen, sillä polkupyörille on varattu sisä- ja ulkotiloissa yhteensä noin 1 400 paikkaa, ja keskuksesta löytyy 134 latausasemaa sähkö- ja hybridiautoille. Pyöräparkin sisätiloissa asiakkaat voivat myös puhdistaa polkupyöriään ja tehdä pieniä huoltotöitä tilasta löytyvillä työkaluilla.

Lippulaivan yksivuotissyntymäpäiviä juhlitaan kaupunkikeskuksessa erilaisin tapahtumin koko viikon maanantaista sunnuntaihin 27.3.–2.4. Lisätietoja ohjelmasta löytyy keskuksen verkkosivuilta osoitteesta lippulaiva.fi/ajankohtaista/13197/tervetuloa-lippulaivan-synttareille/.

Lisätietoja:
Karoliina Hurmerinta
Keskuspäällikkö

Puhelin 020 766 4532

karoliina.hurmerinta@citycon.com

Citycon on johtava monikäyttöisten, välttämättömyyshyödykkeisiin keskittyvien keskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,3 miljardia euroa. Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Viron suurimmissa kaupungeissa sijaitsevista keskuksistamme on suora yhteys julkiseen liikenteeseen. Kehitämme ainutlaatuisia kohteita, joista luomme kestäviä yhteisöjä ja eläväisiä kaupunkeja. Vähittäis- ja päivittäistavarakauppaan, terveydenhuoltoon ja julkisiin palveluihin sekä toimisto- ja asuintiloihin keskittyvät keskuksemme palvelevat miljoonia asiakkaita vuosittain. 

Cityconilla on investointitason luottoluokitukset Moody’s:lta (Baa3) ja Standard & Poor’s:lta (BBB-). Cityconin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä (ticker: CTY1S.HE).

www.citycon.com/fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia