• news.cision.com/
  • Citycon Oyj/
  • Sisäpiiritieto: Citycon Oyj toteutti onnistuneesti suunnatun osakeannin vastineeksi hybridilainansa takaisinostosta 6,4 miljoonalla eurolla

Sisäpiiritieto: Citycon Oyj toteutti onnistuneesti suunnatun osakeannin vastineeksi hybridilainansa takaisinostosta 6,4 miljoonalla eurolla

Report this content

CITYCON OYJ    SISÄPIIRITIETO    20.12.2023 klo 11.15

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA TAI SEN TERRITORIOISSA TAI SEN HALLINNASSA OLEVILLA ALUEILLA, YHDYSVALTAIN OSAVALTIOISSA TAI COLUMBIAN PIIRIKUNNASSA (YHDESSÄ ”YHDYSVALLAT”), AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGIN KIINAN KANSANTASAVALLAN ERITYISHALLINTOALUEELLA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI NÄIHIN VALTIOIHIN TAIKKA MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Citycon Oyj:n (”Citycon” tai ”Yhtiö”) hallitus on Yhtiön 21.3.2023 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen nojalla päättänyt laskea liikkeeseen enintään 1 210 866 Yhtiön uutta osaketta (”Osakkeet”) tietyille institutionaalisille Yhtiön hybridijoukkovelkakirjojen haltijoille (”Sijoittajat”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (”Osakeanti”) vastineeksi siitä, että Yhtiö ostaa takaisin Sijoittajilta osan ulkona olevasta Yhtiön 22.11.2019 liikkeeseen laskemasta viimesijaisesta vihreästä hybridijoukkovelkakirjalainasta, jonka korko on kiinteä 5,25 vuoden ajan (ISIN XS2079413527, ”2024 Hybridilainat”). Takaisinostettavien 2024 Hybridilainojen kokonaisnimellisarvo on noin 7,6 miljoonaa euroa (velkakirjojen takaisinosto ja Osakeanti yhdessä ”Järjestely”). Järjestelyn mukaisesti Sijoittajien Yhtiölle maksettavaksi tuleva Osakkeiden merkintähinta kuitataan Sijoittajalle Yhtiön tekemästä 2024 Hybridilainojen takaisinostoista muodostuvaa saatavaa vastaan.

Yhtiön hallitus on hyväksynyt Osakeannin ehdot ja ehtojen mukaisesti tehdyn osakemerkinnän. Osakeannissa merkittiin yhteensä 1 210 866 Osaketta. Osakkeiden merkintähinta oli 5,30 euroa Osakkeelta ja kaikkien Osakkeiden yhteenlaskettu merkintähinta noin 6,4 miljoonaa euroa. Yhtiön Osakkeen päätöskurssi Nasdaq Helsingissä 19.12.2023 oli 5,26 euroa. Merkintähinta merkitään kokonaisuudessaan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Yhtiö ostaa takaisin 2024 Hybridilainoja yhteensä noin 6,4 miljoonalla eurolla. Takaisinostohinta vastaa noin 84,0 prosenttia kunkin 2024 Hybridilainan nimellisarvosta, pois lukien kaikki kertyneet ja maksamattomat korot kyseiselle nimellisarvolle.

Järjestelyn pääasiallisena tarkoituksena on Yhtiön taseen vahvistaminen sekä sen pääomarakenteen parantaminen nykyisessä markkinaympäristössä, tehden sen nopealla ja kustannustehokkaalla tavalla, joka ei Yhtiön arvion mukaan olisi muutoin Yhtiön saatavilla nykyisessä markkinatilanteessa. Lisäksi pääomarakenteen ja taseen vahvistaminen tukee Yhtiötä sen investointitason luottoluokituksen säilyttämisessä lähitulevaisuudessa. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on siten Yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.

Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä tulee olemaan 171 994 204 osaketta merkittyjen Osakkeiden tultua rekisteröityä kaupparekisteriin. Merkityt Osakkeet vastaavat noin 0,71 prosenttia Cityconin kaikista osakkeista ja äänistä ennen Osakeantia ja noin 0,70 prosenttia Osakeannin jälkeen.

Osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta 21.12.2023 ja Osakkeiden kaupankäynnin odotetaan alkavan Nasdaq Helsinki Oy:ssä arviolta 22.12.2023 yhdessä Yhtiön olemassa olevien osakkeiden kanssa.

Lisätiedot:
Sakari Järvelä
Vice President, Corporate Finance and Investor Relations
Puh. 050 387 8180
sakari.jarvela@citycon.com


Citycon on johtava monikäyttöisten kaupunkikeskusten omistaja, kehittäjä ja hallinnoija. Keskeisillä kaupunkialueilla sijaitsevissa keskuksissamme vähittäiskauppa, toimistotilat ja asuminen yhdistyvät hyvin toimiviin liikenneyhteyksiin. Olemme sitoutuneet kestävään kiinteistönhoitoon, ja hallinnoimamme kiinteistöomaisuuden arvo Pohjoismaissa on yhteensä noin 4,2 miljardia euroa. Päivittäistavarahyödykkeitä, terveydenhuollon palveluita sekä muita palveluita tarjoavat keskuksemme vastaavat asiakkaidemme jokapäiväisiin tarpeisiin.

Cityconilla on investointitason luottoluokitus Standard & Poor’s:lta (BBB-). Cityconin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

www.citycon.com/fi

Tärkeä huomautus

Tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot

Tämä tiedote sisältää tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja mukaan lukien, mutta ei ainoastaan, lausuntoja Cityconin strategiasta, liiketoimintasuunnitelmista ja fokuksesta. Termien kuten ”saattaa”, ”aikoo”, ”voisi”, ”tulee”, ”pitäisi”, ”odottaa”, ”suunnittelee”, ”uskoo”, ”arvioi”, ”ennustaa”, ”jatkaa” tai ”tavoittelee” ja näihin rinnastettavien termien avulla voidaan tunnistaa tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja, vaikka kaikki tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot eivät sisälläkään tällaisia termejä. Kaikki tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot tässä tiedotteessa perustuvat johdon tämänhetkisiin odotuksiin ja uskomuksiin, joihin kohdistuu useita riskejä, epävarmuustekijöitä ja tärkeitä tekijöitä, joiden vuoksi todelliset tapahtumat tai tulokset voivat poiketa merkittävästi siitä mitä tässä tiedotteessa on esitetty tai mitä tämän tiedotteen tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot antavat ymmärtää, mukaan lukien, mutta ei ainoastaan, Cityconin liiketoimintaan, toimintaan, toimitusketjuun, strategiaan, tavoitteisiin ja ennakoituihin aikatauluihin sekä muiden yritysten kilpailuun liittyvät asiat. Citycon kehottaa olemaan nojautumatta liiallisesti tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin, jotka kertovat vain sen päivän tilanteesta, jolloin ne on tehty. Citycon ei ota velvollisuudekseen julkisesti päivittää tai korjata mitään lausuntoja, jotta ne vastaisivat muuttuneita odotuksia, tilanteita tai olosuhteita, joihin kyseiset lausunnot saattavat perustua, tai jotka voivat vaikuttaa todennäköisyyteen, että todelliset tulokset eroavat tulevaisuuteen suuntautuvissa lausunnoissa sanotuista. Kaikki tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot tässä tiedotteessa edustavat Cityconin näkemyksiä vain tämän tiedotteen päivämääränä, eikä niihin tule nojautua siten, että ne edustaisivat Yhtiön näkemyksiä minä tahansa myöhempänä päivämääränä.

Tärkeä huomautus

Tähän tiedotteeseen sisältyvät tiedot eivät ole tarjous tai kehotus myydä tai laskea liikkeeseen arvopapereita tai kehotus tehdä osto- tai merkintätarjous arvopapereista Yhdysvalloissa tai muussa maassa eikä tällaisen tarjouksen tai kehotuksen osa.

Tähän tiedotteeseen sisältyvää tietoa ei saa julkistaa, kopioida, jäljentää tai levittää suoraan tai epäsuorasti, kokonaan tai osittain, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hong Kongissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa, Uudessa-Seelannissa tai Japanissa tai missään muussa maassa, jossa tällainen julkistaminen tai levittäminen ei olisi soveltuvan sääntelyn mukaista tai edellyttäisi ylimääräistä rekisteröintiä tai muita toimenpiteitä kuin Suomen lain mukaan vaaditaan taikka jossa tällaiseen julkistamiseen tai levittämiseen kohdistuu oikeudellisia rajoituksia.

Tämä asiakirja ei ole tarjous myydä arvopapereita Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Japanissa tai missään muussa maassa, jossa tällainen tarjous olisi vastoin lakia. Citycon ei ole rekisteröinyt eikä aio rekisteröidä arvopapereita tai tarjota arvopapereita myytäviksi missään näistä maista. Cityconin arvopapereita ei ole rekisteröity eikä rekisteröidä Yhdysvalloissa Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen, ”Yhdysvaltain arvopaperilaki”) nojalla. Arvopapereita ei voida tarjota, myydä tai luovuttaa Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltain arvopaperilain Regulation S -säännöksessä määritellyille yhdysvaltalaisille henkilöille tai tällaisten henkilöiden lukuun paitsi Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista annetun poikkeuksen nojalla tai transaktiossa, joka ei kuulu näiden rekisteröintivaatimusten piiriin, kummassakin tapauksessa soveltuvien osavaltioiden arvopaperilakien mukaisesti.

Tilaa