​Kyselytutkimus: Purkasta tullut suomalaisille karkin korvike

Report this content

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan peräti kaksi kolmesta suomalaisesta syö ksylitolipurukumia karkinhimoon. Suun terveydenhuollon asiantuntijat iloitsevat muutoksesta. Valmistajat vastaavat kysyntään tuomalla markkinoille yhä laajemman valikoiman makeismaisia ksylitolipurukumeja.

Ennen purkkaa syötiin lähes ainoastaan suun terveyden ja raikastukseen takia, ja makuvaihtoehdot rajoittuvat muutamaan minttumakuun. Nykyään purkkamakuja on kymmeniä, ja kulutustottumuksissakin on tapahtunut selkeä muutos. Cloettan kyselytutkimuksen mukaan peräti 61 prosenttia suomalaisista syö purkkaa karkin sijasta makeanhimon yllättäessä.

– Ksylitolipurkka on erittäin terveellinen vaihtoehto karkille. Todella hienoa, että ihmiset ovat alkaneet pureskella purkkaa makeanhimoon, iloitsee Suomen Suuhygienistiliiton puheenjohtaja Satu Mäkinen.

Purkankulutus on Suomessa ollut viime vuosina noin 600 grammaa henkilöä kohden. Makeanhimon taltuttamisen lisäksi suurin osa kyselyyn vastanneista kertoi syövänsä purkkaa perinteisistä syistä, eli happohyökkäyksen katkaisemiseksi syönnin jälkeen ja suun raikastamiseksi. Kolme neljästä suomalaisesta on sitä mieltä, että ksylitolia tulisi käyttää päivittäin. Maku on ensisijainen kriteeri tuotteen valinnassa. Hampaiden hoidon ammattilaiset kehottavat käyttämään ksylitolia säännöllisesti, 5g päivässä, jotta sen vaikutus suun terveyteen olisi mahdollisimman suuri.

Ksylitolipurkkaa jokaiseen makuun

Makeisista tuttu vaihteluilmiö on levinnyt myös purkkahyllylle. Kuluttajat kyllästyvät tuttuihin makuihin helposti ja haluavat kokeilla uusia ja erilaisia makuelämyksiä. Valmistajat marssittavatkin markkinoille uusia makuja tiuhaan tahtiin.

Suomalaisten suosikkimaku ei ole suuri yllätys.

– Salmiakkimaut ovat erittäin suosittuja. Myös erilaiset yhdistelmät, kuten lakritsi ja vadelma maistuvat suomalaisille. Uudemmista makuvaihtoehdoista polkkaminttu on erittäin suosittu. Myös raikkailla vaihtoehdoilla, kuten voimakkaalla mintulla on oma vankka kannattajakuntansa, kertoo ksylitolitiedottaja ja suuhygienisti Milla Vihanto Cloettalta.

Yli 60 vuotta purkanjauhantaa

  • 1951 Jenkki-purukumi saapuu Suomeen. Kiiltäväpintaiseen voipaperiin pakattua palapurukumia jauhetaan maanlaajuisesti.
  • 1975 ensimmäinen Xylitol-Jenkki kauppoihin. Maailman ensimmäinen ksylitolipurukumi tekee nuorison paheesta terveystuotteen.
  • 1977 saatavilla kaksi makua. Kumpi maistuisi peppermint vai spearmint?
  • 1987 makuvalikoima laajenee. Makuja saatavilla peppermint, spearmint, lemon, freshmint ja lasten hedelmäsekoitus.
  • 1988 Suomen Hammaslääkäriliitto alkaa suositella ksylitolin käyttöä.
  • 1991 Ksylitolipurkka valtaa markkinat, sokerilla makeutetut Jenkki-purkat poistuvat.
  • 2014 karkkimaut kasvattavat suosiota. Esimerkiksi Jenkki-purukumeista löytyy 30 eri versiota.

Näin tutkimus tehtiin: Kyselytutkimuksen ksylitolista toteutti YouGov Finland Cloetta Suomi Oy:n toimeksiannosta. Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä 9.12.–12.12.2013 YouGovin kuluttajapaneelissa. Kyselyyn vastasi 1010 iältään 18-65–vuotiasta suomalaista. Sekä lähtöotos että lopullinen vastaajajoukko painotettiin kyseisen ikäistä väestöä edustavaksi.

Lisätietoja:

Milla Vihanto
Ksylitolitiedottaja
Cloetta Suomi Oy
Puh. 050 505 3114
S-posti: milla.vihanto@cloetta.fi

www.xylitol.net
www.cloettakuvat.fi

» Vanhempia kuvia löytyy kansiosta ”Jenkki historiakuvia”. HUOM! Kuvapankin käyttöön ei tarvita tunnuksia.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia