​Ruokakaupasta avaruuteen lisätyn todellisuuden avulla

Report this content

Cloetta Suomi Oy on ensimmäisenä yrityksenä Suomessa tarttunut lisätyn todellisuuden mahdollisuuksiin päivittäistavaramyymälässä. Tupla-patukoiden myymälämateriaali on portti avaruusteemaiseen lisätyn todellisuuden kokemukseen.

”Kivijalkamyymälöiden vetovoiman lisääminen tulisi olla alalla toimivien yritysten yhteinen tavoite. Tulevaisuudessa kaupan pitää tarjota nykyistä enemmän syitä lähteä kivijalkaan. Etenkin nuoret suomalaiset uskovat siihen, että tunnetut brändit pystyvät tarjoamaan heille elämyksellisiä kokemuksia myymäläympäristössä. Tupla-patukan kampanjaan tiiviisti liittyvä toteutus on yksi tavoistamme tarjota niitä”, sanoo Cloetta Suomi Oy:n Trade Marketing Manager Suvi Hyrsky.

Lisätty todellisuus, eli AR (augmented reality), tarkoittaa tekniikkaa, jossa kuvaa, ääntä, videota ja tekstiä on lisätty näkymään todellisessa ympäristössä esimerkiksi mobiililaitteen avulla. Pokemon Go on tästä tutuin sovellus. Kaksikolmasosaa 15-24-vuotiaista nuorista onkin Suomessa jo tutustunut AR-sovelluksiin.

”Lisätyllä todellisuudella pystytään toteuttamaan tuotteen erottuvuutta ja kiinnostavuutta lisääviä, yllättäviä ja jännittäviä kokemuksia myymälässä. On hienoa nähdä että edelläkävijäyritykset, kuten Cloetta, ovat aloittaneet AR-toteutuksiin panostamisen, sillä AR:ää tullaan näkemään päivittäistavarakaupassa kiihtyvällä tahdilla ja monin eri tavoin lähitulevaisuudessa.” kertoo Arilynin Sales Director Toni Marttila.

Tupla-avaruuteen pääsee lataamalla Arilyn-sovelluksen mobiilisovelluskaupasta ja skannaamalla sovelluksen läpi Tupla-astronauttikuvan myymälässä. Katso liitteenä oleva videolinkki toteutuksesta.

Arilyn on suomalainen teknologiayritys ja pohjoismaiden johtava AR-palvelualustan toimittaja. Yritys on 100% keskittynyt lisätyn todellisuuden ratkaisuihin (Augmented Reality, AR) ja sen Arilyn-palvelu on erityisesti suunniteltu virtuaalisen tarinankerronnan ammattilaisten käyttöön markkinoinnin, median ja viihteen aloilla. Arilynin asiakkaita ovat mm. YLE, Nokia, Huawei, Visit Finland, Helsingin Sanomat, Arla, Helsingin kaupunki, Stockmann, Slush, New York Film Festival ja All Nippon Airways sekä useita markkinointi- ja mainostoimistoja 20:ssä eri maassa.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit