airberlinille uusi "YourFare"-hintajärjestelmä

Report this content

airberlinin lentoja voi nyt varata 1. heinäkuuta 2012 alkaen lähteville lennoille uuden hintajärjestelmän mukaan. "Koska haluamme olla kaikkien lentoyhtiö, tarvitsemme kilpailukykyisiä hintoja näin ollen kaikille kohderyhmille“, kertoi airberlinin toimitusjohtaja Hartmut Mehdorn tiistaina lehdistötilaisuudessa Berliinissä. airberlinin kaupallinen johtaja Paul Gregorowitsch lisäsi tähän: "Siksi olemme kehittäneet uuden "YourFare"-hintajärjestelmän, jonka ansiosta matkustajamme voivat valita juuri sen hinnan, joka parhaiten vastaa heidän tarpeitaan."

Uusi hintajärjestelmä sisältää kolme yksilöllistä hintaa, joista matkustaja voi valita mieleisensä. "JustFly" on airberlinin uusi hinta, joka kiinnostaa etenkin hintatietoisia asiakkaita. Se on lentoyhtiön edullisin hinta, johon kuuluu vähiten lisäpalveluja. "Erityisesti reiteillä, joilla vallitsee kova hintakilpailu, haluamme tällä hinnalla houkutella uusia asiakkaita. "JustFly"-hintaa ei ole saatavilla aina eikä kaikilla reiteillä. Tämän lisäksi se on sidottu niin sanottuihin "Fare Rules" -hintasääntöihin, kuten esimerkiksi vähimmäisoloaikaan kohteessa. On tärkeää huomata, että hinta koskee vain meno-paluulentoja", Gregorowitsch selvitti.

"FlyClassic"-hinta vastaa lentoyhtiön nykyistä Saver-hintaa. Asiakkaiden arvostamat lisäpalvelut, kuten varauksen muuttaminen (maksua vastaan), istumapaikkavaraus ja maksuton matkatavara pysyvät edelleen voimassa. "FlyFlex"-hinta on kehitetty etupäässä liikematkustajille. Tämä hinta puhuttelee kaikkia niitä asiakkaita, joille joustavuus ja mukavuus ovat tärkeitä.

Uudet hinnat ovat jo nyt varattavissa 1. heinäkuuta 2012 alkaen lähteville lennoille. Lisätietoja uudesta hintajärjestelmästä löytyy internetistä osoitteessa airberlin.com/yourfare.

airberlin on Saksan toiseksi suurin lentoyhtiö, jolla on 9 200 työntekijää. airberlin on saanut joka vuosi yli 10 palkintoa palvelusta ja laadusta. Yhtiöllä on 165 lentokonetta, joiden keski-ikä on viisi vuotta. Euroopan uusimpiin kuuluva kalusto kuluttaa polttoainetta säästeliäästi, mikä auttaa vähentämään lentojen päästöjä. Euroopan tärkeimpiin lentoyhtiöihin lukeutuva airberlin lentää 162 kohteeseen 40 maassa.  Vuonna 2011 yhtiö lennätti yli 35 miljoonaa matkustajaa. airberlin on solminut joulukuussa 2011 strategisen kumppanuussopimuksen Etihad Airwaysin kanssa. airberlin on kuulunut 20. maaliskuuta 2012 alkaen kansainväliseen lentoyhtiöiden oneworld®-allianssiin. airberlin tarjoaa lentoja yhteisillä lentonumeroilla oneworld-jäsenyhtiöiden American Airlinesin, British Airwaysin, Finnairin, Iberian, Royal Jordanianin, S7 Airlinesin ja Japan Airlinesin kanssa.

Mediakontakti:
Melanie Schyja
Tiedottaja / Verkko- ja sosiaalisesta mediasta vastaava
Puh.:
  + 49 30 3434 1500
Faksi: + 49 30 3434 1509
S-posti: melanie.schyja@airberlin.com

Lisätietoja:
EHRENBERG Kommunikation
c/o viestintätoimisto Cocomms
S-posti: airberlin@cocomms.com
Puh: 09 668 9690