Airbus investoi kaksi miljardia euroa tutkimukseen ja kehitykseen vuonna 2012

Report this content

 

Airbus-päivään kokoontui yli 100 Euroopan parlamentin jäsentä, päättäjää ja alan edustajaa keskustelemaan eurooppalaisen ilmailuteollisuuden haasteista. Siellä Airbusin strategiasta ja tulevista ohjelmista vastaava johtaja Christian Scherer kertoi yhtiön investoivan tänä vuonna kaksi miljardia euroa tutkimukseen ja -kehitykseen. Airbusin tutkimus keskittyy kaasu- ja melupäästöjen vähentämiseen.

”Viimeisen vuosikymmenen aikana ilmailu kasvoi 45 prosenttia, mutta polttoaineen kulutus vain kolme prosenttia. Tämä on paras osoitus pitkään jatkuneista ponnisteluista alamme vihreyttämiseksi”, Airbusin viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden johtaja Rainer Ohler sanoo.

”EU:n ja hallitusten pitäisi tukea tätä työtä edistämällä yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa ja Euroopan vanhentuneen lentoliikenteen hallintateknologian modernisointia. Tämä vähentäisi ilmailun aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä Euroopassa 10 prosentilla.”

Airbus on sitoutunut ilmailualan tavoitteisiin parantaa koneiden polttoainetehokkuutta keskimäärin 1,5 prosentilla vuodessa vuoteen 2020 asti, kasvaa hiilineutraalisti vuodesta 2020 ja pyrkiä vähentämään hiilidioksidipäästöjä puoleen vuoteen 2050 mennessä vuoden 2005 tasoon verrattuna.

Lisätietoja:
Anna-Mari Tiilikainen, puh. 09 6689 6925, anna-mari.tiilikainen(at)cocomms.com
Airbus Twitterissä http://twitter.com/Airbus

Airbus
Airbus on johtava lentokoneiden valmistaja, jonka tuotevalikoima on markkinoiden nykyaikaisin ja kattavin ja ulottuu 100 hengen koneista aina 500 paikan koneisiin. Airbus on toimittanut yli 7 000 lentokonetta, ja yhtiöllä on yli 330 asiakasta eri puolilla maailmaa. Tilauskannassa on lähivuosina toimitettavaksi noin 4 400 konetta. Airbus on globaali yritys, jolla on suunnittelu- ja tuotantotoimintoja Ranskassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Espanjassa. Tytäryhtiöitä on Yhdysvalloissa, Kiinassa, Japanissa sekä Lähi-idässä. Yhtiön pääkonttori on Toulousessa, Ranskassa. Airbus kuuluu EADS-konserniin.