BMW-konserni jälleen maailman vastuullisin autovalmistaja

Report this content

Alansa johtaja Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä jo seitsemättä vuotta peräkkäin

BMW-konserni on jälleen kerran rankattu autoteollisuussektorin ykköseksi Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseille tehdyssä selvityksessä. Yhtiö on ollut maailman vastuullisin autovalmistaja jo seitsemän vuotta peräkkäin. BMW on myös ainoa autoalan yhtiö, joka on ollut joka vuosi mukana indeksissä aina sen perustamisesta vuonna 1999 lähtien.

”BMW-konsernin menestys perustuu pitkän aikavälin suunnittelulle ja vastuulliselle toiminnalle. Seitsemän vuotta alamme johtajana osoittaa, että strategiamme ja toimintatapamme toimivat. Haluankin kiittää kaikkia 95 000 työntekijäämme, joiden työ mahdollistaa kehityksen”, BMW AG:n hallituksen puheenjohtaja Norbert Reithofer sanoo.

Kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat olennainen osa BMW-konsernin strategiaa. Yhtiö nimitti ympäristövastaavan jo vuonna 1973 ensimmäisenä autoteollisuudessa. Tästä lähtien BMW on jalostanut kestävän kehityksen konseptiaan järjestelmällisesti. Vuonna 2009 vastuullisuus nostettiin strategiseksi tavoitteeksi koko konsernissa.

Nykyisin yhtiön kestävän kehityksen johtokunta, jossa ovat mukana kaikki johtoryhmän jäsenet, määrittää sisäiset tavoitteet strategian mukaisesti. Täytäntöönpaneva komitea valmistelee niiden saavuttamiseksi tarvittavat toimet yhtiön divisioonissa.

BMW-konsernin kestävän kehityksen toimista löytyy lisätietoa osoitteesta www.bmwgroup.com/responsibility

SAM-konsernin tekemässä analyysissä arvioitiin noin 2 500 yhtiön taloudellista tilaa, sekä sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia. Jokaiselta teollisuudenalalta valitaan paras yhtiö Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin. Huomioon otetaan sekä yleiset mittarit kestävälle kehitykselle sekä alakohtaiset haasteet. Vuodesta 1999 käytössä ollut Dow Jonesin indeksi oli yksi ensimmäisistä kestävän kehityksen indekseistä maailmassa. SAM-konserni tekee arvioinnin vuosittain. Lisätietoja: www.sustainability-indexes.com

Lisätietoja:
Oy BMW Suomi Ab, Roope Lahti, markkinointipäällikkö, (09) 6137 4206, info@bmw.fi, www.bmw.fi

BMW Group

BMW Group on yksi maailman menestyneimmistä autojen ja moottoripyörien valmistajista, jonka brändejä ovat BMW, MINI ja Rolls-Royce. BMW Groupilla on 25 tuotantolaitosta 14 eri maassa, ja yhtiön myyntiverkosto kattaa yli 140 maata.

BMW Group myi kaikkiaan noin 1,46 miljoonaa autoa ja 110 000 moottoripyörää vuonna 2010. BMW Groupin liikevaihto tilivuonna 2010 oli 60,5 miljardia euroa ja voitto ennen veroja 4,8 miljardia euroa. Vuoden 2010 lopussa yhtiöllä oli noin 95 500 työntekijää.

BMW Groupin menestys pohjautuu pitkäjänteiseen ja vastuulliseen toimintaan. Yhtiö onkin ottanut strategiaansa olennaisina osina ekologisesti ja sosiaalisesti kestävät toimintatavat koko arvoketjussaan, kattavan tuotevastuun ja luonnonvarojen säästämisen. Tekemänsä työn ansiosta BMW Group on rankattu alansa johtajaksi Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä viimeisten seitsemän vuoden ajan.