Cisco: Internetin ”kultaryntäyksessä” jaossa 14 400 miljardia dollaria

Report this content

”Kaiken internet” tarjoaa nopeille ja innovatiivisille huikeita mahdollisuuksia

Internetin murroksen mahdollisuuksien arvoksi on laskettu 14 400 miljardia eli 14,4 biljoonaa dollaria. Yksi syy tähän on, että 99 prosenttia maailman asioista on vielä verkottumatta. Verkottumisen jatkuva kiihtyminen ja laajeneminen eli ”kaiken internet” -ilmiö vaatii kuitenkin eri lähteistä kertyvän datamassan haltuun ottamisen ja muuttamisen tiedoksi ja näkemykseksi. Aihetta käsiteltiin laajalti tämän päiväisessä Cisco Connect -tapahtumassa.

Cisco Connect (entinen Cisco Expo) järjestettiin 10 maan ja 10 kaupungin yhteistapahtumana. Tapahtuma kattoi Pohjois-Euroopan maita Hollannista Suomeen ja Virosta Liettuaan. Osallistujia Suomessa ja Baltian maissa oli lähes 1 200 ja yhteensä liki 5 000.

”Kaiken internet” (Internet of Everything, IoE) syntyy ja kasvaa, kun internetin piiriin tulee yhä enemmän ihmisiä, prosesseja, tietoja ja asioita. Vuoteen 2020 mennessä verkossa lasketaan olevan 2,5 miljardia uutta ihmistä ja 37 miljardia uutta asiaa. Tämä avaa uudenlaisia mahdollisuuksia tiedon keräämiseen, yhdistämiseen, analysointiin ja hyödyntämiseen.

Uusien asioiden liittyminen verkkoon voi tarkoittaa, että esimerkiksi terveydenhuollossa voidaan seurata ikäihmisten terveydentilaa vaatteissa olevin pesunkestävin sensorein. Kodin lämmitys ja ilmastointi voivat tulevaisuudessa reagoida säätilaan ja siellä olevien ihmisten määrään. Ja maanviljelijä voi vaikkapa optimoida hankittavan rehun määrän karjan pääluvun ja oman rehutuotannon mukaan.

”Internetissä on käynnissä kultaryntäys, jossa jaossa oleva summa riittäisi Lottoon 10 miljoonan jättipotiksi joka ikiselle viikolle seuraavaksi 27 700 vuodeksi. Taloudellisten hyötyjen lisäksi ”kaiken internet” tarjoaa myös yhteiskunnallisesti merkittäviä mahdollisuuksia, kuten esimerkiksi tilaisuuden erilaisten kansalaispalveluiden rakentamiseen. Omalta osaltamme pyrimme edistämään ”kaiken internetin” kehitystä perustamalla ”Internet of Things World Forum” -tapahtuman. Kutsumme lokakuussa yritysjohtajia, tutkijoita ja eri maiden hallinnon edustajia pohtimaan mm. kiihtyvän verkottumisen yhteiskunnallisia ja ympäristönäkökohtia”, sanoo Suomen ja Baltian Ciscon toimitusjohtaja Esa Korvenmaa.

”Kaiken internetin” liikevoittopotentiaalin on laskettu olevan jopa 14,4 biljoonaa dollaria koostuen sekä liikevaihtopotentiaalista että säästömahdollisuuksista. Päätekijöitä ovat mm. työntekijöiden tuottavuuden lisääminen 2,5 biljoonalla, tuotanto- ja logistiikkaketjujen tehostaminen 2,7 biljoonan edestä, uusien asiakkaiden tuomat 3,7 biljoonan tuotot ja innovaatiosyklien nopeutumisesta seuraavat 3,0 biljoonan lisätulot.

Cisco Connectin esityksessään tutkimuslaitos Gartnerin johtava analyytikko Andrew Butler tarkasteli tekijöitä, jotka ovat internetin murroksen taustalla. Ihmisten toiminta, heidän tarpeensa kuluttajina, työntekijöinä ja organisaation edustajina ovat keskiössä siinä, miten sosiaalisuus, liikkuvuus, tieto ja pilvipalvelut saadaan kohtaamaan. Nämä neljä tekijää ovat kaikki yhtä tärkeitä ”kaiken internetissä”.

Ciscon johtaja ja ”teknologiaevankelista” Carlos Dominguez kertoi esityksessään, miten verkottumisen viides aalto, ”kaiken internet”, on yksinkertainen, älykäs, kaikkialta tavoitettavissa, päätelaiteriippumaton ja datamassoja hyödyntävää. Sen tuottama data on pystyttävä muuttamaan näkemykseksi. Globaali yritysjohtajien kysely nostaakin teknologian yhdeksi tärkeimmäksi muutoksen tekijäksi organisaatioissa seuraavien 3–5 vuoden aikana. Sen myötä kaikki toimialat ovat menossa uusjakoon. Esimerkkinä Dominguez mainitsi musiikin käytön digitalisoitumisen.

Ciscon johtaja Sheila Jordan puolestaan käsitteli yhtä tärkeää IoE:n osa-aluetta kuluttajien näkökulmasta – BYOD, eli tuo oma päätelaitteesi. Liikkuvuuden ja sosiaalisuuden yhdistyessä ja työ- ja siviilielämän rajojen liudentuessa ihmiset haluavat käyttää juuri sitä laitetta, joka sopii heille parhaiten. Jordan puhui siitä, miten BYOD-ilmiö voi toimia siltana IT:n ja liiketoiminnan välillä tuoden ne lopultakin yhteen.

”Kaiken internetin” toimivuuden ja luotettavuuden turvaaminen vaatii kokonaan uutta ajattelua myös tietoturvassa.

”1900-luvun arkkitehtuuri ei suojaa vuoden 2013 sovelluksia. IP-verkkoihin siirtyminen ja ”kaiken internetin” murros tuo etuja ja mahdollisuuksia, mutta IT-kokonaisuus pitää kartoittaa ja määrittää tästä uudesta näkökulmasta. Kun sen tekee, pääsee nauttimaan ”kaiken internetin” hedelmistä. Kullanhuuhdonnan perinteiset työkalut ovat lapio ja vaskooli, mutta nykyaikana kultahippujen löytämisessä tulee hyödyntää uusimpia teknologioita”, sanoo Suomen Ciscon tietoturva-asiantuntija Janne Tägtström.

Lisätietoja internetistä englanniksi:

Lisätietoja:

Cisco Systems Finland Oy
puh. 0204 7061

Esa Korvenmaa, Ciscon Suomen ja Baltian toimitusjohtaja
esa.korvenmaa (at) cisco.com

Merja Lehtoranta, viestintä- ja markkinointijohtaja
merja.lehtoranta (at) cisco.com

Cisco (NASDAQ: CSCO) on maailman johtava verkottamista ja verkottumista edistävien innovaatioiden, palveluiden ja ratkaisujen kehittäjä. Ciscon avulla organisaatiot voivat uusin tavoin yhdistää aiemmin tietoverkkojen ulkopuolella olleita ihmisiä, tietolähteitä ja prosesseja. Näin voidaan luoda kokonaan uusia toimintamalleja ja mahdollisuuksia. Lisätietoja löytyy osoitteesta http://thenetwork.cisco.com ja suomeksi www.cisco.fi.