Deloitten Fast 50 -selvitys: Sulake Suomen nopeimmin kasvava teknologiayritys

Report this content

Online-yhteisö Habbosta tunnettu Sulake Corporation Oy vei toistamiseen selvän ykkössijan Deloitten Technology Fast 50 -selvityksessä. Kärkeen sijoittuivat uusina langattomaan verkkopohjaiseen teknologiaan erikoistunut Cidercone Oy ja verkkopohjaisia tutkimusjärjestelmiä ja -palveluja tarjoava Digium Oy.

Kasvulistauksessa etsittiin Suomen nopeimmin kasvavia teknologiayrityksiä. Kasvun mittarina käytettiin liikevaihdon kasvua viimeisen viiden vuoden aikana. Sulake on ajanjaksolla 2001–2005 kasvanut yli 8 000 prosentin, Cidercone reilut 2 000 prosentin ja Digium lähes 2 000 prosentin vauhtia. Listaykkönen on sama, mutta muuten lista on elänyt voimakkaasti viime vuodesta. Silloin mukaan otettiin ensimmäistä kertaa myös listaamattomat yritykset. Viime vuoden top 20:stä kuusi yritystä pääsi listalle tänäkin vuonna. Sulakkeen kasvu on perustunut pääasiassa virtuaalisen Habbo-konseptin lokalisoimiseen. ”Nyt 20 maassa toimivan online-yhteisön laajentuminen jatkuu. Jatkossa kiinnostavia kasvun lähteitä ovat myös Habbon ympärille rakentuva tuotteistus, animaatiot ja mobiili-Habbo”, toimitusjohtaja Timo Soininen kertoo. Kilpailussa oli oma Rising Stars -sarja 3−4 vuotta toimineille yrityksille. ”Fast 50 -listan yritykset ovat tuotekehityksessään innovatiivisia. Niiden taustalta löytyy vahvoja yrittäjäpersoonia, jotka ovat näyttäneet kyntensä monissa haasteissa”, sanoo Deloitten partneri Matti Copeland. ”Riittävän rahoituspohjan merkitystä ei pidä aliarvioida. Lähes kaikissa listan yrityksissä on mukana bisnesenkeleitä tai pääomasijoittajia.” Kasvuyritysten listauksessa mukana olleet yritykset osallistuvat automaattisesti Deloitten Euroopan laajuiseen Technology Fast 500 -kilpailuun. Palkinnot jaetaan Pariisissa 27.11.2006. 10 nopeimmin kasvanutta Fast 50 -yritystä (suluissa 5 vuoden kasvuprosentti) 1. Sulake Corporation Oy (8 095 %) 2. Cidercone Oy (2 086 %) 3. Digium Oy (1 959 %) 4. Oy Reagena Ltd (1 351 %) 5. Futurice Oy (1 187 %) 6. Reaktor Innovations Oy (928 %) 7. Fastrax Oy (901 %) 8. Hantro Products Oy (811 %) 9. Ab Sesca Technologies Oy (619 %) 10. Plenware Oy (611 %) 5 nopeimmin kasvanutta Rising Stars -yritystä (suluissa kolmen vuoden kasvuprosentti) 1. Firstbeat Technologies Oy (861 %) 2. Stockway Oy (566 %) 3. Vilant Systems Oy (347 %) 4. Valueframe Oy (311 %) 5. Top Tunniste Oy (289 %) Lisätietoja: Matti Copeland, partner, Deloitte, puh. 040 834 8999 Suomen Technology Fast 50 -verkkosivut: www.deloitte.com/dtt/section_node/0,1042,sid%253D73858,00.html EMEA-alueen Technology Fast 500 -verkkosivut: www.deloitte.com/dtt/section_node/0,1042,sid%253D39958,00.html