EADS:lta uusi konsepti yliäänilentämiseen

Report this content

EADS on esitellyt Le Bourget’n ilmailumessuilla konseptin erittäin nopeaan liikennöintiin. Tulevaisuuden matkustajakone on tarkoitettu pitkille reiteille, kuten Tokio–Pariisi- tai Tokio–Los Angeles -reiteille, jotka taittuvat alle kahdessa ja puolessa tunnissa. Lentojen ympäristövaikutus on kuitenkin pieni. 

Matkustusajan lyhentäminen on tulevaisuuden ilmailun yksi tärkeimmistä tavoitteista. Nopeuden lisäksi lentoyhtiöiden on päästävä alan kunnianhimoisiin ympäristötavoitteisiin. Esimerkiksi Euroopan komission Flightpath-visiossa vuodelle 2050 hiilidioksidipäästöjä on vähennetty 75 %, typpioksidipäästöjä 90 % ja lentomelua 65 % vuoden 2000 tasosta.

Suunnitelmien mukaan ZEHST-nimisestä (Zero Emission High Supersonic Transport) konseptista on olemassa malli vuosikymmenen loppuun mennessä, minkä jälkeen konseptia kehitetään edelleen.

ZEHST:n pääpolttoaine on aluksi nestemäinen vety. Pitkällä aikavälillä lopullisessa polttoaineen valinnassa otetaan huomioon paitsi ympäristövaikutukset myös tuotanto ja jakelu.

“Ensimmäisessä vaiheessa käyttövoimajärjestelmän arkkitehtuurissa tärkeintä on lentoturvallisuus sekä pakokaasujen ja melun minimoiminen, varsinkin äänivallin murtumisesta syntyvän pamauksen lieventäminen. Olemme kuitenkin vasta tämän tutkimusohjelman alkuvaiheissa. Ensimmäiset konseptin mukaiset koneet lentävät vasta vuoden 2040 jälkeen”, EADS:n tekninen johtaja Jean Botti sanoo.

Lennon eri vaiheissa käytetään kolmea erilaista moottoria. Tavalliselta kiitoradalta kone lähtee biopolttoainetta käyttävillä turbojet-moottoreilla, joiden avulla kone nousee viiden kilometrin korkeuteen ja kiihdyttää 0,8 Machin nopeuteen. Tämä jälkeen käytetään vetyä ja happea polttavia rakettimoottoreita. Niiden avulla kone jatkaa nousuaan lentokorkeuteen ja kiihdytystä yliääninopeuksiin, aina 2,5 Machiin asti.

Kun 23 kilometrin korkeus on saavutettu, matkalennon aikana tehonlähteenä käytetään vetykäyttöisiä patoputkimoottoreita (ramjet). Lentonopeus nousee yli 4 Machin, joka on polttoaineen kulutuksen kannalta paras mahdollinen nopeus. Lentokorkeus voi olla jopa 32 kilometriä.

Laskeutumisvaiheessa turbojet-moottorit otetaan taas käyttöön 10 kilometrin korkeudessa.

ZEHST-konseptin suunnittelussa on oleellista, että matkustajille lento olisi “normaali” ja mukava eikä vaatisi mitään erityislaitteita tai koulutusta. Nousun aikana matkustajat voivat tuntea hetken ajan kiihtyvyyden vaikutukset lievästi, mutta korkeintaan 1,2 G-yksikön verran. 

Lisätietoa 
Cocomms, Anne Hänninen, puh. 040 825 4620, anne.hanninen(at)cocomms.com


EADS

EADS on ilmailu-, avaruus- ja puolustusteknologian ja niihin liittyvien palvelujen globaali johtaja. Konserniin kuuluvat Airbus-, Astrium-, Eurocopter- ja Cassidian-yhtiöt. EADS:n liikevaihto oli 45,8 miljardia euroa vuonna 2010. Työntekijöitä konsernissa on miltei 122 000. www.eads.com