Ensi kesänä 500 nuorta nappaa työpaikan McDonald’silta

Report this content

McDonald’s-ravintoloihin palkataan ensi kesäksi 500 uutta työntekijää ympäri Suomen. Suuri osa heistä pysyy vakituisessa työsuhteessa myös kesän jälkeen.

Kesätyö on monen nuoren väylä työelämään. Kokemusta töistä saa vain töitä tekemällä ja usein töitä ei saa ilman työkokemusta. McDonald’s haluaa tarjota mahdollisimman monelle nuorelle ponnahduslaudan työelämään ja osaltaan kantaa vastuunsa nuorten hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta.

Ensimmäisistä työpaikoista karttuneet kokemukset luovat perustan työelämään ja ohjaavat nuorten uravalintoja. Myös nuorille työssä viihtyminen on tärkeää ja se lisää motivaatiota ja työhön sitoutumista.

”Kokemuksemme mukaan tämän päivän nuoret ovat fiksuja, kohteliaita, kunnianhimoisia, täsmällisiä ja oma-aloitteisia. Tällaisia nuoria me haluamme olla työllistämässä ja tarjoamassa heille kenties sen ensimmäisen työpaikan”, sanoo McDonald’s Suomen toimitusjohtaja Srdjan Krumpak.

Nuoret oppivat töissä tärkeitä työelämäntaitoja, kuten asiakaspalvelua, vastuullisuutta ja ryhmässä työskentelyä.

”McDonald’sissa työskentely kartuttaa juuri näitä taitoja ja tarjoamme nuorelle hyvin johdetun ja innostavan työyhteisön”, kertoo Krumpak.

Pitkä ura McDonald’silla

Vaikka McDonald’s on monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka, useat myös jäävät McDonald’siin töihin ja tekevät siellä pitkän uran. McDonald’sissa on mahdollisuus edetä työssä ja saada sitä kautta enemmän vastuuta. McDonald’sissa myös viihdytään hyvin: kolme neljästä työntekijästä on tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen työhönsä. Jokainen McDonald’s-ravintola työllistää 30–40 henkilöä. McDonald’sin palveluksessa on Suomessa 3 200 henkilöä.

McDonald’sin henkilöstö- ja koulutusjohtaja Maarit Latvala iloitsee siitä, että McDonald’s saa joka vuosi runsaasti hyviä työhakemuksia.

”Nuoret ovat motivoituneita oppimaan. He yrittävät alusta asti parhaansa ja osaavat sitoutua työhön, kun heille annetaan sopivasti vastuuta ja palautetta kehittymisestään. Työ McDonald’sissa kannustaa tiimityöhön, mikä innostaa ja motivoi nuoria”, Latvala sanoo.

”Pystymme usein tarjoamaan reippaalle työntekijälle töitä myös kesän jälkeen - jos esimerkiksi nuoren syksyn suunnitelmat muuttuvat, ja toivottu opiskelupaikka jääkin saamatta”, Latvala kertoo.

McDonald’s palkkaa jälleen nuoria töihin kesäksi. Hakemuksen voi jättää verkossa osoitteessa http://www.mcdonalds.fi/fi/tyoepaikat/avoin_hakemus.html.

Lisätietoja:

Henkilöstö- ja koulutusjohtaja Maarit Latvala, puh. 020 773 1600, maarit.latvala@fi.mcd.com

McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. McDonald’s-ravintoloita on 119 maassa yhteensä reilut 30 000 kpl. McDonald’s on toiminut Suomessa yli 27 vuotta. Suomen ensimmäinen McDonald’s-ravintola avattiin Tampereella 1984. McDonald’s perustaa toimintansa pitkälle lisenssinhaltijoiden eli franchising-yrittäjien ja ketjun väliseen yhteistyöhön. Tällä hetkellä McDonald’s-ravintoloita on Suomessa 82, joista 85 % on yrittäjävetoisia. Ketju työllistää Suomessa noin 3 200 henkilöä. www.mcdonalds.fi